435

Eilen kirjoitettua:

Pyörryttää, romahdan saunan lattialle. Hengittelen hetken oven alta tulevaa raitista ilmaa ja heti olon helpottuessa kiipeän takaisin lauteille. Lisää löylyä, niin paljon etten kestä. Seuraava muistikuva on siitä, kuinka istuin kylmän suihkun alla itkemässä ja tärisemässä, en jaksanut nousta ylös pitkään aikaan.

Siideriä naamaan, ei montaa, mutta niin nopealla tahdilla että tuntuu. Kaapista löytyneitä lääkkeitä pari, niin ettei porukat huomaa mitään, mutta että kuitenkin itse tunnen vaikutuksen. Tuntui hassulta, ihan kuin kaikki olisi ollut ylösalaisin. Nukkumaanmennessä piti muutamaan kertaan avata silmät ja tarkistaa, ettei tässä nyt olla katossa vaan ihan sängyssä. Pari niitä pilsuja jäi vielä, nappasin laukkuun. Ei niillä henki lähde, mutta ahistus edes hetkeksi. Muuhun yhdistettynä miksei lähtis se henkikin, mutta katellaan. Ois kaapista vahvempaakin löytynyt, mutta se oli sellaista, jonka puuttumisen porukat varmaan huomais (ja sit herää kysymys, kumpi noista vanhuksista tarvii vahvaa unilääkettä..?).

Terottimen purkamista (ois yksi vanha teräkin täällä jossain, mutta en löydä sitä), veren tuijottamista. Haava lävähtää auki, oho, ei pitänyt noin syvälle. Ihan sama, toinen samanlainen perään. Onneksi ne saa teipillä kasaan, jotain oon sentään oppinut.

Perjantaina tamman kanssa maastolenkin loppuvaiheilla mietin hetken, etten ehkä sittenkään halua vielä kuolla. Mutta se olo kesti vain hetken, talli on ainoa paikka jossa on edes hetkittäin hyvä olla. Ei siellä voi asua.

-----------------

Kestoahdistus. Ei saa nukuttua tai tehtyä mitään muutakaan. Tänään oltiin koiranäyttelyssä, raivosin sielläkin vaan kaikille. Aamulla pitäis muka ajaa autolla, jos koirat ei ois kyydissä ni tapahtuis varmaan joku "onnettomuus". Nyt oon koirille vihanen, kun niiden takia on pakko pysyä hengissä vielä hetki. Ja ne rajottaa sekoiluja liikaa. Pakko pysyä siinä kunnossa, että saa ne käytettyä ulkona ja ruokittua.

Nyt ruuvaan terottimen takaisin kasaan, se odottaa täällä kiltisti seuraavaan kertaan. Torstaina pitäis jo raahautua takaisin. Viikonloppuna äidin synttärit, ennen sitä ei saa tehdä mitään (liian) typerää, ei vaikka mikä olisi.

Ja joo. Tiiän miten aion tehdä sen. Ja missä. En tosin oo nyt käynyt siellä, mutta kävin joskus, syksyllä muistaakseni, ja se oli täydellinen paikka siihen. Tuskin siellä on mitään suuria muutoksia tapahtunut.

Yh, joku osa musta ei halua sittenkään vielä kuolla. Aina välillä mieleen pamahtaa ajatus siitä, kuinka paljon helpompi olisi olla, jos joku tekisi sen päätöksen mun puolesta. Pakottaisi pysymään hengissä. Mut ei kukaan voi pakottaa. Enkä mä oikeesti edes halua sitä, oikeesti mä haluan kuolla.

kunpa ei ois enää ikinä pakko herätä.

434

Salasessa uutta!

Mua suoraan sanottuna vituttaa etten tehnyt sitä eilen. Että jätin ne lääkkeet ottamatta. Se ois ollut niin lähellä. Sit oisin vaan esittänyt lanssityypeille että kaikki on kunnossa ja oon vaan vähän juonu, oisin saanut kuolla rauhassa.

Mut seuraavalla kerralla osaan tehdä kaiken paremmin. Ja sillon en anna itelleni mahdollisuutta sen perumiseen.

Heitin viiltelylaskurin pois, meni nollille taas eilen. Koko jalka täynnä, multa katos kipuaisti ni meni vähän överiksi sen kanssa taasen. Hei vähäks siistii voin viiltää noin syvälle eikä tunnu miltään. Miks lopettaisin sen, kuitenki ansaitsen sen kivun ja väliäkös sillä mitä haittaa siitä on, kuolen kuitenkin pian.

Ois pitänyt tappaa itteni jo monta vuotta sitten. Turhaan oon kitunu täällä nää kaikki vuodet, kun ei mikään koskaan muutu. Nyt on ihan siedettävä olo, mutta se johtuu ihan siitä että tiedän, et pystyn tappamaan itteni. Tätähän mä oon oottanut, tarpeeks huonoa oloa että pystyn varmasti tekeen sen.

Hetki vielä. Mut koska nää mun ajatukset on taas luokkaa tämä, ni jatkan kirjotustaukoa. Mietin vaan tapoja, paikkoja, aikoja, enkä aio kirjottaa sellasia tänne. Mut en kuole ihan vielä, tuun kyllä kirjottaan vielä ennen sitä.

Nyt lähen jatkamaan hauskanpitoa terän kanssa, koska oon niin vitun idiootti että ansaitsen sen.

Huomenna tallin kautta porukoille, siellä ei voi tehdä mitään typerää.

433

Mä oon oikea idiootti. Tätäkin kautta anteeksi ja kiitos niille, jotka sekoiluillani huolestutin. Viinaa, lääkkeitä, lanssin kyydissä (jee 2min matka :D) päivystykseen ja siellä tönötettiin kolme tuntia, kun lääkäri ei halunnut päästää mua pois ennen kuin puhallan nollat. En tosin ihan nollakunnossa ollut kun lähdin, onneksi oli mukava hoitsu joka antoi mun häipyä sieltä, kun ei tuntunut enää känniseltä. Aikasempi hoitsu oli ärsyttävä, puhallutti mua siinä odotustilassa, mutta saivatpahan muut jotain juoruiltavaa, järkyttyneet mummot etenkin. "Kattokaa nyt kuinka nuorta likkaa ne tossa puhalluttaa." Heh. Nauroin siellä ittekseni niiden ilmeille.

Valehtelin ehkä vähän kaikille, halusin välttää osaston, mutta... Ensin mulla oli tarkotus vaan juua vähän + ottaa pari lääkettä nassuun, että sais ahistuksen hetkeksi pois (tää on se minkä kaikille sanoin). Se sit meni kuitenkin siihen, että oisin halunnut ottaa, ja mulla ois ollut mahdollisuus ottaa (tää on aika pelottavaa, et oisin voinut ottaa ne kaikki) tappava määrä niitä lääkkeitä. En ottanut, koirat ois joutunut olemaan perjantaihin asti yksin. Sit olikin jo lanssityypit soittamassa ovikelloa, meinasin paiskata oven niiden eessä takasin kiinni, mutta en sit halunnu enempää ongelmia. Seuraavaks olinkin jo päivystyksessä tärisemässä ja hokemassa itelleni sitä, kuinka idiootti taas olin.

Että sellasta tänään. Toisaalta ehkä ihan hyvä, että mua pidettiin siellä monta tuntia. Jos oisin saanut lähteä heti kotiin, oisin painellut jatkamaan juomista. Nyt lähinnä kaduttaa. En koske tohon viinapulloon enää. Ainakaan tänään, en sit jatkosta tiiä.

Ois ehkä pitänyt ottaa ne kaikki lääkkeet. Se oli ainoo mahis noilla, vaikka tiiän kyllä että apteekista saa aika helposti käsiinsä uuden tappavan satsin. Koska sossu antoi mulle vihdoinkin rahaa!

Ehkä mä vielä joskus uskallan. Kuolla. Mut en ihan vielä, täytyy järkätä asioita ensin.

Olis mulla taas järkevämpääkin kirjotettavaa, mutta toi oli pakko saada kirjottaa. Mut jos jotain ilosempaa tähän loppuun, niin juhannus oli tosi jees! Paljon uusia ihmisiä ja paikkoja, tanssittiin siellä baarissa ja puolustettiin toisiamme lääppijöiltä. Sai hetkeks unohtaa tän kaiken paskan.
Siinä on vaan se huono puoli, että nyt tiiän mitä oon menettänyt. Ennen se ei oo haitannut niin paljoa, että muut rellestää kavereidensa kanssa, oon aina aatellut etten tykkäis siitä kuitenkaan. Tykkäsinpäs, ja nyt vituttaa kun ei oo koskaan ennen ollut tollasta seuraa.

432

Yöllä kirjottelin salaseen uutta!

Paska olo jatkuu, mutta kai tässä jotenkin pärjäillään. Tänään pitäis mennä baariin, mutten tiedä jaksanko. Voishan se olla ihan kivaakin, mutta se lähteminen...

Pieni kirjoitustauko tuloillaan varmaan taas. Nyt mielessä pyöriviä ajatuksia en halua kirjoittaa tänne enkä edes salaiseen. Tuskin kauaa pystyn pysymään poissa tälläkään kerralla, mutta jos nyt hetken, muutaman päivän edes. Positive Journalia yritän muistaa käydä päivittelemässä.

431

Haluaisin tehdä jotain pahaa itselleni. Satuttaa. Oon vihanen itelleni, mutten tiedä mistä. Tappelemiseen tarvitaan aina kaksi, niinhän ne sanoo. Mä kai sitten olen kaksi. Samapa tuo.
Kämppis häipyi, tulee vasta viikon päästä takaisin, joten ei ole sekään estämässä.

Haluisin kirjoittaa, mutten jaksa. Ois salaiseenkin kirjotettavaa, mutten jaksa sitäkään, vaikka tiedän, että sen kirjoittaminen auttas.

Tyhmät ajatukset, voispa ne tappaa. Mutta sit mun kai pitäis tappaa.. no, itteni?

Vois vetää lääkeöverit, mutta ei mulla taida olla mitään kivaa täällä. Eikä ois rahaa sellaseen pelleilyyn. Tai on tuolla näköjään jotain "ylimääräsiä", mutta ne on jo kokeiltu ja luulin että kuolen. Oisinki kuollu, mutta ei noilla kai kovin helposti henki lähde. Tuntu vaan niin paskalta, pari päivää taisin halailla vessanpönttöä. Ehkä se ois ihan oikein mulle, ehkä vaan nappaan napit naamaan. Jos se auttais ees hetkeksi.

Tajusin, että mun pitää repiä jostain vitusti rahaa ennen kuin voin kuolla. Pitää maksaa itse hautajaiset, porukoilla on ihan tarpeeksi tiukkaa muutenkin.

Joo ei tästä kirjottamisesta tuu mitään.

Lääkäri sanoi, että noi viillot on syviä. Haha, ei noi ole lähelläkään sitä mitä pystyisin tekemään, jos oikeasti haluaisin. Ei noi ole syviä nähnytkään. 

430

Salaisessa uutta!

Kiva reissu takana. On nähty lapsuudenystävää ja sen kavereita, lenkitetty koiria, käyty Turussa, kunnostettu autoa ja velikin kävi yhden yön siinä. Eikä ollut edes törttöjä liikenteessä tällä kertaa, oli kiva ajella, vaikka itkinkin puolet kotimatkasta, en tiedä miksi.

Haluisin kirjottaa kunnolla jostain, mutta en taida jaksaa. Pikkasen ottaa päähän sossun toiminta, vein sen tt-tukihakemuksen niille kaks viikkoa sitten ja nyt ne laitto postia, että haluuvat jotain ihme selvityksiä, joista en oo koskaan kuullutkaan ja porukoiltakin jonkun lapun. Äiti sit teki isänkin allekirjotuksen mulle, että saan aamulla käydä kiikuttamassa kaikki laput sossutädeille. Täytyy vähän hoputtaa niitä samalla, tilillä on 4,50e :))

Muuten menee kai ihan ookoosti, terästä oon pystynyt pysymään erossa ja koirat on tullut hoidettua kunnolla. Muuta ei kai oo pakko jaksaa? Kämppis oli siivonnutkin eilen, oli kiva tulla kotiin! Jos koirat ei ihan heti tekis lattiasta hiekkalaatikkoa.

Nyt nukkumaan, en tajua miten voi väsyttää näin paljon. Onneksi tää on enemmän fyysistä tällä kertaa, nukkuminen vois jopa auttaa.

T<3

429

Vähän jäänyt sen huonon olon takia, mutta lupailin sitä vähän erilaista postausta johonkin väliin. Vaihdoin aihetta tossa aamulla, kun istuin tallilla kattelemassa laitumella olevia heppoja ja sai olla ihan rauhassa, ilman pelkoa siitä että joku pamahtaa paikalle. Ehkä tarviin tällästä tähän väliin.

Hoen aina, ettei mikään koskaan muutu, että oon aina jumissa tässä samassa paskassa. Mut jos kurkistetaan vähän taaksepäin...

2011 kesällä olin just lopettanut ekan amiksen, en uskaltanut kävellä ulkona ees pienellä kotipaikkakunnalla muuten, kuin joskus keskellä yötä pimeessä metässä. Pelkäsin jokasta vastaantulijaa. Oisin tappanut itteni, mutten jaksanut tehdä sitä, en päässyt ylös sängystä vaikka olisin halunnut. Tuntu siltä, etten kuulunut mihinkään, ettei kukaan hyväksynyt mua just sellasena kun oon. Tallillakaan en oikeen jaksanut käydä, se ois auttanut oloa, mutten jaksanut koskaan lähteä sinne asti.
Samaisena vuonna kävin myös autokoulun, aina autoon istuessa tuntui siltä että kuolen siihen paikkaan, etten osaa mitään enkä myöskään koskaan opi. Enkä sit muuten autokoulun jälkeen ajanutkaan, pari kertaa tallille ja porukoille 20km/suunta, mut sekin tuntu liian vaikeelta. En jaksanut hoitaa porukoilla ollessa koiria yhtään (sillon siellä oli Max & pikkupiski), päästin ne pariksi minuutiksi pihalle jos oli pakko. En uskaltanut kirjotella foorumeille paljonkaan mielipiteitäni, pelkäsin et saisin kaikki mun kimppuun tai joku sanois pahasti.

2012 alotin sen ärsyttävän terkkarilla ravaamisen, halusin apua mutten osannut pyytää sitä. Keksin milloin mitäkin syitä miks menin sinne, hain jatkuvasti saikkua (ja sainkin sitä aina vaikken ollut ees kipeä, pitäis kai oikeesti harkita sitä näyttelijän uraa..) ja välillä istuin odotustilassa tietämättä mitä sanoisin. Kuitenkin aina puhuin itteni ulos sieltä, sain joo psykologin numeron näppeihini, mutta enhän mä uskaltanut myöskään soittaa mihinkään saati sitten vastata puhelimeen jos en tiennyt kuka soittaa. Taisin tona vuonna myös olla melkeen pari viikkoa ilman mitään kiinteetä ruokaa.

2013 en uskaltanut käydä kaupassa ilman kämppistä, joskus senkin kanssa ollessa livistin paikalta. Paniikkikohtauksia tais olla enemmän kuin ennen, vaikka niitä oli aikasemminkin ollut. En saanu nukuttua välillä melkein ollenkaan, ja syksy nyt meni miten meni... Meni vähän lujaa viiltelyn ja viinaksien kanssa enkä tiedä itsekään, miks oon vielä hengissä.

2014... Okei, haluun edelleen kuolla, mut vaan hetkittäin, en mieti sitä 24/7. Enkä tee sitä, vaikka tiedän et voisin tehdä sen koska vaan. Näköjään sit viiltelenkin edelleen, mutta pystyn pitämään pitkiä taukoja, enkä ota epäonnistumisia niin raskaasti kuin ennen. En oo heti tappamassa itteeni sen takia että sorruin, mietin sitä ehkä hetken, mutta sain ajatukset jotenkin kasattua ja todettua, että ei nyt oo niin iso juttu ja aina voi yrittää uudestaan. Se vituttaa, mutta en syytä itteeni siitä. Kunnon kännejä en oo vetänyt kuin kai kerran tän vuoden aikana, jos en ihan väärin muista.

Oon pystynyt käymään koulussa vaikeista hetkistä huolimatta, vaikka sit valmistunkin myöhässä. En kuitenkaan oo jättänyt tätä kesken kuten sitä edellistä. Jaksan käydä tallilla, mulla on kaks nuorta ja aktiivista koiraa, jotka jaksan hoitaa pääsääntöisesti hyvin. Voin kävellä vaikka Helsingin keskustassa ruuhka-aikaan ilman mitään stressiä, eikä kaupassa käyminen yksinkään yleensä jännitä. Mulla on auto enkä pelkää ajaa sillä, se on oikeestaan jopa kivaa välillä. Joskus se liikkeelle lähteminen jännittää, mutta siinä ajaessa rentoutuu aika nopeesti kun tajuaa, että hyvinhän se sujuu.

Oon käyny polilla yli vuoden ja jopa muutamissa ryhmissä. Joo jumitan puhumisen kanssa, mutta pystyn sentään käymään siellä enkä oo muistaakseni kertaakaan siellä valehdellut mun voinnista. Syömiset sujuu pääsääntöisesti hyvin, en laske kaloreita eikä herkkujenkaan syöminen ahdista. Välillä on päiviä, kun haluis vaan olla syömättä, mutta syön silti. Uskallan soittaa melkein mihin vaan ja vastata puhelimeen, vaikken tietäskään kuka soittaa. Oon yhellä eläinfoorumilla yks tunnetuimmista ja aktiivisimmista, osa tykkää mun jutuista, osa vihaa mua ihan täysillä (oon kuulemma liian suorasananen välillä..?), mutta mua ei oikeastaan kiinnosta se, mitä mieltä ne musta on. Eikä kukaan oo mua miiteistäkään pois heittänyt, jotkut halunneet jopa nähdä jatkossakin.

Tossa ei oo edes kaikkia, en vaan jaksa kirjottaa enempää. Mutta ihan oikeesti oon päässyt eteenpäin tosi monen asian kanssa, vaikka sitä onkin joskus tosi vaikee uskoa.

Tulipas sekavaa, en jaksanut järjestellä noita mitenkään paremmin. Sain kirjotettua kuitenkin, vaikka toi tuntu jotenkin tosi vaikeelta. Mutta tää on ollut ihan hyvä päivä. Huomenna suuntaan porukoille, jos ei mitään pakottavaa tarvetta tule niin tuskin kirjoitan tänne mitään ennen sunnuntaita. Jos vaan jaksan, aattelin yllättää porukat siivoomalla koko talon torstaina tai perjantaina sinä aikana kun ne on töissä, äiti just valitti ettei oo jaksanut tehdä kotitöitä, joten se varmaan tykkäis.

428

Salasessa uutta!

Okei, tuli niitä aika monta sittenkin. Tärisin kylppärissä, en pystynyt lopettamaan kun en saanut tarpeeksi syvää haavaa aikaiseksi. Lopetin sit kuitenkin jossain vaiheessa, vaikken ollutkaan niihin tyytyväinen, kun kämppis tuli kotiin. Onneksi se vähän rajottaa, oisin siellä varmaan vieläkin leikkimässä terän kanssa.

Nyt on ihan hyvä taas. Ärsyttää, että menin pilaamaan sen, oisin halunnut päästä sinne vuoteen ilman terää. Mutta ei voi mitään, uusi yritys taas jossain vaiheessa. Katotaan miten tän viiltelyn kanssa taas käy.

Niin, enkä oo romahduttamassa tätä oloa yhtään mihinkään. Enkä ainakaan kuolemassa. Ainakin syksyyn asti hengissä, niinhän mä päätin. Enkä kovin helpolla anna periksi jos jotain päätän, vaikka välillä tekiskin mieli luovuttaa.

427

Viillä nyt vaan
Viillä viillä, ei noi nykyisetkään arvet mihinkään katoo
Mikä toi nyt oli, tollanen pieni raaputus..? Ei toi ole viiltoa nähnytkään!
Vittu sä olet paska, et osaa ees viiltää! Yrittäisit ees
Taas tollanen pieni naarmu
Etkä varmasti lopeta nyt!
Voisiksä tehdä ees jonkun asian elämässäs kunnolla?

Onko noi oikeesti mun ajatuksia..? Yritin pistää niille vastaan, monta kertaa nostin terän pois iholta, mutta joo... Eilen ja tänään, ei montaa eikä syviä, mutta liikaa kuitenkin.

Kämppis raahasi mukanaan tänne miljoona korttia valmistujaisistaan, toki ne lojuu eteisessä ja joudun tuijottamaan niitä aina kun oon menossa ulos. Luulin, että toi valmistumisen lykkääntyminen ois ollut mulle jo ihan okei, että oisin hyväksynyt sen, mutta ei näköjään.

Ärsyttää yks asia, josta en voi kirjottaa tänne. Ja kämppis. Koiratkin perseilee lenkeillä, kun en jaksa komentaa niitä. Oikeestaan ärsyttää kaikki. Ahistaa. Houkuttais romahduttaa tää vointi niin, että pystyisin varmasti tappamaan itteni, mutta sit mietin taas porukoita ja sitä miltä niistä tuntuis ja ääh.

Mut en mä ansaitse hyvää oloa. Mun kuuluu olla tällänen.

426

Roikun taas jossain elämän ja kuoleman välimaastossa. Kauan sitä parempaa oloa sitten kestikin.

Perjantaina istuin ranskalaisen parvekkeen ulko-oven välissä katsomassa ukkosta. En jaksanut välittää, vaikka tuuli puhalsikin sadevedet mun päälle (ja lattialle, sohvalle...), kylmäkin oli mutten halunnut liikkua. Mietin sitä, kuinka pienenä joka ukkosella juoksin Maxin kanssa ulos. Siellä me istuttiin, terassilla tai vesisateessa, aina ukkosen alusta loppuun asti. Enää sitä ei ole. On mulla Tore ja lyllerö, mutta ei ne ole sama asia. Ei nekään ukkosta pelkää, mutta ei ne myöskään nauti siitä samalla tavalla. Ja niiltä puuttuu se vanhan koiran viisaus, sitä niillä ei tule olemaan vielä pitkään aikaan. Välillä vaan on ihan liian kova ikävä Maxia, vaikka sen kuolemasta on jo 10kk.

Muuten oon vaan löhönnyt kotona romahtelemassa ja miettimässä kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tapoja kuolla. Koiratkaan päässeet pariin päivään kunnon lenkille, ollaan vaan pyöritty tossa lähialueilla. Mua pyydettiin eilen parin tyypin illanviettoonkin mukaan, en jaksanut mennä. Kohta itken taas täällä kun oon niin yksin, haha. Tarvii siitäkään syyttää muuta kuin itteään.

Haluisin viiltää, en oikeestaan ees tiedä mikä estää. Ehkä se, että vihaan noita nykyisiä arpia ihan tarpeeksi, mutta toisaalta kun ne ei tule kaikki koskaan katoamaan täysin, niin ei kai muutama lisää haittaisi mitään...

Ainiin. Aattelin mä kokeilla piirtämistä pitkästä aikaa. Mutta joku on joskus tainnut ruuvata terottimesta terän pois, joten se siitä. Pitäs kai ostaa uusi, mutta pelkään että se sais saman kohtalon. Vaikka onhan tuolla parempiakin teriä.

Ois salaseenki paljon kirjotettavaa, mutta en vaan jaksa. En jaksanut äskön ees suuttua kämppikselle asiasta, josta raivoon sille aika usein. Ei vaan kiinnosta. Enkä ees jaksa ettiä mitään kuvaa tähän loppuun. Kattokaa vaikka meidän teinikoirajengiä:

Lisäys: Laskuri nollattu. Vittu.

425

Aamulla oli ihanaa. Metsälenkki koirien kanssa, säikäyttivät mut paimentamalla neljä hirveä siihen viereen, mutta kohta jo nauroin niille. Lenkin jälkeen tekemään aamutallia ja pienelle maastolenkille tammuskan kanssa. Alkuun vähän keskusteltiin siitä, kumpi määrää, mutta loppumatka meni tosi hyvin. Vaikka vastaan tulikin pari koiraa, autoja ja taas vaihteeksi hirvi. En osannut sieltä metsästä takaisin tallille, mutta heitin tammuskalle pitkät ohjat ja istuin vain kyydissä, päästiin aika nopeasti perille. Syöttelin sitä sit vielä siinä, kun se ei ole vielä vakiaikaisesti laitumella, istuin sen vieressä vaan katselemassa sitä. Katselemassa ja miettimässä, että taidan olla aika onnekas kun löysin sen.

Yyponi mietityttää. Kun oon viivästellyt sitä viestin laittamista siitä, koska pääsisin käymään. En keksi miksi en saa sitä aikaiseksi. Ehkä pelkään, etten jaksa käydä kahdella tallilla? Tai niitä sosiaalisia tilanteita, tammuskan tallilla saan olla aina yksikseni, Yyponin tallilla taas siellä pyörii omistaja ja miljoona muuta. Mukavia kaikki, mutta silti siellä väsyy niin nopeasti. Tammuskan kanssa tuntuu jotenkin vapaammalta. Ja ehkä siitä voi tulla mulle yhtä tärkeä mitä Yy oli.

Nyt taas... Itkettää, en tiedä miksi. Ahdistus alkoi painaa päälle. Nappasin diapamin naamaan, alkoi tuntua siltä että muuten menee olo liian vaikeaksi. Pitää kai mennä nukkumaan, jos tää johtuis vaan väsymyksestä. Tää viikko on kuitenkin ollut täynnä tekemistä, nyt kämppis lähti äidilleen, joten saan nukkua just niin paljon kuin huvittaa.

Yritän kehitellä huomisen tai viikonlopun aikana pitkästä aikaa jotain muuta kuin pelkkää kuulumispostausta, katotaan jaksanko. Aihe ois valmiina, mutta siihen se jääkin.

Tiiän millanen yöstä tulee.

Ehkä huomenna on taas parempi.

424

Huomenna tekemään aamutallia, tykkään! Sen jälkeen vielä pieni maastolenkki hoitotamman kanssa, aamuratsastukset ja aamutallit yleensäkin vaan on jotenkin ihania. Siellä ei pitäisi olla ketään muuta siihen aikaan, saa olla ihan rauhassa. Eilen meni siis aika hyvin :)

Vähän silti pelottaa kiintyä, kun tuo tamma, jolle pitäisi muuten keksiä lempinimi tänne, on kuitenkin vanha ja vaivainen. Ei siitä tiedä kauanko se on hengissä. Voi olla kuukauden, voi olla kymmenenkin vuotta. Mutta yritän vaan keskittyä siihen aikaan, jonka saan olla sen kanssa, ei kai se tulevan jatkuva pelkääminen mitään auta, haittaa vaan.

Välillä romahduttaa. Tekis mieli vaan pysyä peiton alla itkemässä, antaa vaan kaiken olla. Itsarikin käy välillä mielessä, mutta en oo sitä ainakaan ennen syksyä tekemässä. Viiltäminen on ollut muutamaan otteeseen aika lähellä, joskus silloinkin, kun on ollut ihan hyvä olla. Silti tekis mieli, ees ihan vähän. Mutta ei se jäis siihen vähään. Yritän vaan olla ilman, on siinä tähänkin asti onnistuttu.

Silti joka aamu nousen ylös, onhan koirat pakko lenkittää. Ja joskus kaikki tekeminen on ihan kivaakin.

Pelkään sitä päivää, kun putoan taas pohjalle. Kun en pääsekään aamulla ylös sängystä.

Kai mulla ihan hyvin menee. Välillä vaan on vähän liiankin vaikeeta, mutta nekin hetket on pysyneet tällä viikolla ihan siedettävällä tasolla. Eikä ne hetket kestä kauaa. Hyvät kestää pidempään.

423

Toinen postaus tänään, mutta tää jää toivottavasti lyhyeksi, ois muutakin tekemistä.

Tosta ylhäältä löytyypi nykyään välilehti Positive Journal, jota toivottavasti muistan päivitellä. Idean sain Maikan blogista, josta löytyy myös selkeät ohjeet, jos ei noita mun sivuille linkattuja enkunkielisiä jaksa kahlata läpi. Tai sitten tekee vaan ilman mitään ohjeita kuten minä...
Mulla tää blogiin listaaminen toimii paremmin kuin vaikka joku vihko, kuitenkin käyn bloggerissa päivittäin ja mua kannustaa listata niitä kun tiedän, että aina joku huomaa jos oon ollut laiska :D

Ekojen päivien kohdalle tuli mulla aika isoja juttuja, mutta ne arkipäiväsetkin on tosi hyviä ja niitä varmaan tuolla munkin välilehdessä alkaa näkyä, kunhan saan nää kaikki kivat jutut tästä tasaantumaan.

Nyt haastankin teidät lukijat tähän mukaan! Ohjeita ei tarvii noudattaa jos ei tahdo ja tuota voi soveltaa vaikka miten. Jos ei jaksa erikseen lähteä kirjoittamaan, niin heittäkää vaikka niitä sinä päivänä olleita hyviä asioita vaikka ihan normaaleiden postausten loppuun, eikä tuota oo pakko joka päivä tehdä jos ei jaksa, vaikka varmaan toimiikin parhaiten jos niitä asioita listaa päivittäin.

----------------------

Sit pikapläjäys koulujutuista. Tai ei muusta, kun opettajatkin on ihan pihalla. Mutta työharjoittelujakso hyväksytty ja suoritettu, vaikka suoraan sanottuna vituttaa että siitä tuli ykkönen. Mutta oikeesti, pääsin siitä niin paljon muita helpommalla ja tein ne vähäisetkin hommat vähän hutiloiden, joten en ois itekkään antanut itelleni parempaa numeroa.

Päätin sit kotimatkalla, että kunhan joskus saan paperit tosta kirotusta laitoksesta pihalle, pyyhin niillä persettä ja meen sinne aikuislukioon. Sama se mitä numeroita tuolla on, en tarvii niitä mihinkään. Lukion puolen keskiarvo on kuitenkin kasi näin kokeisiin lukematta ja tehtäviä tekemättä, joten kai sieltä voi ihan hyvät paperit saada, jos jaksaa tehdä vähän töitä sen eteen.

Huomenna illalla heppaileen täysin vieraaseen paikkaan (Yyponi on vuorossa loppuviikolla, huomenna joku toinen joka kaipas apuria), ootan innolla, vaikken ookkaan varma miten löydän sinne :D

422

Tuun valittamaan tänne kun ei oo muutakaan tekemistä. Mut valitan vaan vähän tähän alkuun. Tosi tylsää olla hereillä tähän aikaan, ei oo mitään tekemistä. Oon tottunut siihen, että netistä löytää aina juttuseuraa, mutta tähän aikaan se on aika vaikeeta. Uloskaan viitti lähteä, kävin jo juoksuttamassa koiria metässä pari tuntia, nappasin toisen kämppiksenkin koirista matkaan mukaan. Vois kyllä ottaa nää aamulenkit vakituisiksi, oli kiva kävellä siellä ja katella koirien juoksemista, kun ei tullut ketään vastaan ja oli vielä sopivan viilee keli niiden juoksemiselle.

Se siitä. Voidaan hypätä siihen, mistä mun piti lauantaisessa positiivisuuspuuskassa (olipa sana) kirjoittaa. Kirjotin paperille läjän tavoitteita, jakaen ne pieniin ns. arkipäiväisiin asioihin ja isompiin asioihin. Tavotteethan on aina kivoja, tai niiden saavuttaminen enemmänkin, joten ei kai tässä mitään menetä. Jos en unohda noita heti.

En jaksa listata kaikkia tähän, mutta arkipäivien tavoitteissa on esim. koirien lenkitystä, unirytmin ylläpitoa (se on ihan siedettävällä mallilla nyt), syömistä ilman suuria kalorien laskemisia, kotitöiden hoitamista, kämppiksen kanssa ajan viettämistä, yhteydenpitoa porukoihin jne. Ja lopussa se minkä unohdan aina, jaksamattomuus ja epäonnistumiset on ihan okei, ja jos alan takertua liikaa niihin, heitän koko tavoitelapun roskikseen.

Isommista löytyy tietysti se koulusta valmistuminen, seuraavaan kouluun meno (oli se sit aikuislukio tai joku muu), vuosi viiltämättä, hevosharrastuksen uudelleenaloitus (hehe, oon jo aika pitkällä tässä), menneisyyden asioiden hyväksyminen, kesälomareissu porukoiden kanssa jne. Ja tähän lisäksi pyrin pitämään yhden "vain kivoja asioita"-päivän kuukaudessa. Toki useampiakin jos siltä tuntuu, mutta ainakin yks. Ne on vähän päässyt unohtumaan.

Katotaan miten käy.

Löysin muuten lisää kivaa tekemistä ainakin kesän ajaksi, toivottavasti pidempäänkin. Mutta ne on tositosi epävarmoja vielä ja riippuu paljon muustakin kuin musta. Mutta ei kai siinä mitään menetä jos kokeilee, jos jätän kokeilematta, en saa edes sitä onnistumisen mahdollisuutta. Oon näemmä tänäänkin aika hassulla tuulella kun kirjotin noin.

Lylleröllä on asiaa, jonka muistin taas hetken aamulla, tekstiä saa tiirailla mutta klikkaamallahan sen saa isommaksi:

Huhhei, haaskasin tähän just melkein 2h, kello oli vähän päälle 8 kun alotin... Sähläsin vähän muutakin välissä. Nyt lähden käymään koululla, toivottavasti saan suuni auki siellä. Valitettava totuus on, ettei sossusta saa rahaa ellen pysty todistamaan jotenkin, että oon edelleen opiskelija, joten pakko hakea sieltä vähän papereita. LV halus jutella jostain muustakin, en enää muista mistä. Opo on kai siellä myös, en tiedä eikä kiinnosta, viimeksikin se sanoi että tiedän kaikki jutut paremmin kuin se ja ihmetteli mitä tein sen huoneessa.