Jotain joskus tännekin ja salaseenkin innostuin kirjottamaan.
Toivoin et voisin kirjottaa tänne et menee paremmin, mut kaikki ei mee ihan toiveitten mukaan.
Koirajuttuja ensin, ne kun nyt on ainoo sisältö mun elämäsä... Torelle pamahti kuukaus sitten agilitykielto päälle ja tyyppi on nyt varhaiseläkkeellä niistä hommista. Just kun saatiin hommat sen kanssa sujumaan ja se alko oleen kisavalmis. Ja nyt se on muutenki ollu ihan järkyttävän kipeenä taas vikan viikon, ettei oo päässy sen kanssa kunnon lenkeillekään, mut eiköhän se tosta toivu, parempaan päin mennään jo. Mulla on ikävä sitä tekemisen intoa mikä sen silmistä näkyi aina aksatessa, sitä nopeutta ja sitä, et saa hakata päätä seinään ku mikään ei onnistu. Lyltsi on saanu nyt käydä sen treeneissä, mut ei se voi tossa treeniryhmässä jatkaa, kun se on ihan eri tasolla. Ja niin kiva ku sen kanssa onkin treenata, ei se ikinä tuu korvaamaan Torea, ei se oo koskaan yhtä hallitsemattoman onnellinen viiropää ja se on se juttu miks Tore sopii mulle niin hyvin ja miks nautin sen kanssa tekemisestä niin paljon. Mut siis joo, joudun jossain vaiheessa vaihtaan treeniryhmää, ärsyttää kun toi nykynen porukka on niin tuttua ja rentoa ja jopa minä oon uskaltanu jutella siellä kaikkien kanssa vaikka ja mistä. Lisäks Lyltsi on astutettu, saas nähdä tuleeko pentuja vaiko ei, mutta jos, ni se tietää pitkää treenitaukoa.
Toren kanssa on kateltu vähän muita lajeja, mut ei ne tunnu samalta. Katotaan nyt mitä me päädytään treenaamaan, oon kahlannut oikeestaan kaikkien harrastuslajien säännöt läpi ja jotain suuntaa on jo. Sen kanssa tekeminen on niin kivaa, et ei se pelkäks kotikoiraksi jää.
Mitäs muuta... Melkein kaikki ihmiset on kaikonnu mun elämästä johonki, melkeinpä ketään ei kiinnosta enää nähdä mua vaikka oon monelle jotain tekemistä/näkemistä ehdottanu. Yksinäisyys ei sovi mulle, lahoo pää vielä pahemmin mut minkäs teet. Tallilla käyn nykysellään kerran-kaks viikossa, mut en saa siitäkään enää mitään irti, tuntuu lähinnä pakkopullalta. Enkä oo koko vuonna jaksanu viel kertaakaan kiivetä hevosen selkään, vaikka joskus olin aina intoa puhkuen menossa jos mahdollisuus oli. Ei vaan jaksa.
Nukkumiset kusee ja pahasti, viime yönä nukuin tunnin. Viime viikonloppuna en nukkunu yhtään. Yks hammas yrittää tulehtua, mut en uskalla lääkäriin, onneks sain sen kotihoidolla melkein oireettomaks mut tiiän kyllä et jossain vaiheessa se alkaa vaivaamaan taas ja sit on pakko mennä. Stressaan siitäki koko vitun ajan.
Että sellasta. Nyt ei jaksa kirjottaa enempää, mut yritän jatkossa päivitellä tännekin jotain useemmin.
Mut hei, syömiset sentään sujuu. Jos jotain positiivista haluu tähän viel repiä.
