592.

Mainostusmielessä vaan tällä kertaa. Josko blogin lukijoista löytyisi ihmisiä, joita kiinnostaa mielenterveysaiheinen keskustelufoorumi. Löytyy osoitteesta hullujenhuone.com :) Vielä aika alkutekijöissään, mutta aktiiviset keskustelijat foorumin loppupeleissä tekevät ja toivon, että sinne aktiivista porukkaa löytää!

Mut löytää sieltä saman nimimerkin takaa kuin täältäkin, jos vaikka jaksais siellä välillä jotain kirjoitella. Edes vähän useammin kuin bloggerissa. En mä kirjoittamistakaan halua kokonaan jättää, vaikkei blogi juuri nyt sille oikealta paikalta tunnukaan.

(ja mä lupaan, että jos joskus vielä teen paluun blogimaailmaan nykyistä aktiivisempana, mulla tulee olemaan paaaljon kerrottavaa! jos en kuole pelosta ennen sitä.)

591.

En tiedä, palaanko vielä joskus tänne kirjoittamaan. Voi olla, mutta ainakaan nyt ei kirjoittaminen kovin innosta, onhan se postaustahdissakin näkynyt. Pikainen päivitys nyt, jatkosta en sano mitään.

Toisinaan menee hyvin ja toisinaan hyvin huonosti. Joskus sitä vaan makaa peiton alla päivät pitkät tekemättä mitään ja jaksamatta mitään. Yksinäisyys painaa edelleen, helposti menee pari viikkoa näkemättä ihmisiä. Paniikkikohtaukset on kaveri vähän turhan usein. Viiltelystä oon suht hyvin pysynyt erossa, muutama lipsahdus tullut pahimpien ahdistusten hetkellä, mutta mitenkään koukussa en siihen hommaan enää ole. Syömiset menee miten menee, välillä laihdutan välillä en, tiedostan kyllä ettei mitään tarvetta siihen oikeasti ole.

Mutta ei mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Koirat on molemmat taas terveitä ja kunnossa, molempien kanssa pyöritään harrastuskentillä ja parin kuukauden päästä vihdoin kisakentilläkin, jos en jänistä. Oon innostunut pitkästä aikaa vaeltamisesta, muutamat kansallispuistot kierretty ja uusia lenkkereittejä löydetty. Lapsuudenystävän koiranpentuja lällytelty ja ehkä ens vuonna omaakin penneä, jos suunnitelmat menee putkeen. Kamera on kulkenut mukana ja ehkä jotain pidentä kehitystä huomaa kuvissakin. Hyvät päivät on tosi hyviä. Vastapainoksi toki ne huonot on tosi huonoja. Mutta kai se kuuluu elämään.

On suunnitelmia, joiden toteuttaminen tulee ottamaan koville. Sattuu irrottaa vanhasta, jättää monet hyvätkin asiat taakse. Mutta ehkä siinä samalla tulee tehtyä tilaa jollekin uudelle. Ei niistä kuitenkaan sen enempää, aika omana tietona oon vielä kaiken pitänyt, eikä toteutuskaan onnistu ihan heti. Enkä halua antaa muiden vaikuttaa liikaa, tällä kertaa teen niin kuin parhaalta tuntuu, kyselemättä muilta. Muuten tekisin kuten muut tahtovat, en niin kuin itse haluan. Joskus pitää ajatella vain itseään. Vaikka se onkin vaikeaa, ainakin tämän pään kanssa.

Terve en ole, tuskin tulen koskaan olemaankaan, mutta kai näiden nuppivikojenkin kanssa voi oppia elämään. Ainakin toivon niin.

Iso kiitos kaikille teille, jotka olette jaksaneet olla tukena, lukea mun kirjoituksia ja tsempata eteenpäin. Ja kunnon voimahalit kaikille, yritetäänhän jaksaa eteenpäin jokainen.

♥