Maanantaina oli paska olo siitä, että kelien takia alkaa mökkikausi olemaan ohi. Kunnes illalla iltapissalle mennessä (ei oo sisävessaa) pysähdyin normaaliin tapaan ulkorappuselle hengittämään ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Ja samaan aikaan susilauma aloitti ulvomisen lähistöllä. Oon aina halunnut kuulla susien laulun, oon nähnyt niitä, niiden jälkiä ja niiden ruokapaikkoja, mutten ole koskaan ennen kuullut niitä. Ihan täydellistä. Sen jälkeen alkoi tuntua siltä, että ehkä on ihan okei että tää kausi tältä vuodelta pian päättyy, nyt mä oon valmis.
Tiistaina nappasin luottokoiran ja pyörän, käytiin katselemassa siellä suunnalla mistä ulvonta kuului. Ensin seurasin ajatusta siitä missä suunnassa ne ulvoivat, sen jälkeen korppilaumaa ja lopulta koiraa, joka johdattikin mut yhdelle niiden ruokapaikalle. Se ei tosin ollut ihan tuore. Tänään käytiin toisessa suunnassa, sieltäkin löytyi tuoreita jälkiä ja kakkaa. Sudet on tosi kiehtovia, harmittaa että monet pelkää niitä turhaan. Pakko myöntää että pelkäsin niitä itsekin siihen asti kunnes kohtasin yhden kesken metsälenkin ja huomasin, ettei siinä mitään pelättävää ollutkaan. Koirien takia on vähän huoli, joutuvat nyt olemaan enemmän hihnoissa.
Hukkasten lisäksi oon tänä vuonna saanut pelastaa rastaanpoikasen ja talitiaisen ulkorakennuksista, kirjosiepon kuistilta, toiminut väliaikaisena varaemona yhdelle pikkutiaiselle, melkein koskenut ihan vierestä lentäneeseen korppiin, turvannut varpuspöllön toipumistuokion ikkunaan pamahtamisen jälkeen... Seurannut nuoren ketun metsästysharjoituksia, ollut lähes kosketusetäisyydellä uteliaan peuranvasan kanssa joka lopulta piti ajaa kauemmas jottei kesyynny liikaa, nähnyt mäyrän talsimassa tiellä ja ilveksen ylittämässä tietä tismalleen samasta kohdasta ja seurannut hirven ja sen vasojen touhuilua. Oon nähnyt miten linnut ovat hyväksyneet mun viime vuonna valmistuneet pöntöt ja miten poikaset ovat yksi kerrallaan lähteneet kokeilemaan siipiään, seurannut varmaan satojen kurkien pyörimistä pellon päällä korkeutta keräten ennen muuttomatkansa jatkamista. Pupulapset leikkivät kesällä lähes joka ilta suoraan ikkunan alla ja orava on tullut muutaman metrin päähän ihmettelemään mun touhuja, vaskitsa on loikoillut keskellä tietä ja kymmenet sisiliskolapset seikkailleet pitkin pihaa. Kaiken tämän lisäksi oon saanut tehdä tunteja töitä luonnon monimuotoisuuden eteen, liikkunut, leikkinyt ja treenannut koirien kanssa ja nähnyt miten ne ovat nauttineet elämästään täysillä.
En tänäkään vuonna päässyt telttailemaan mökkipihaa pidemmälle, yhden lyhyen vaellusreissun sentään tein uuteen paikkaan autossa nukkuen. Mutta oon saanut nähdä ja kokea niin paljon muuta, että ei se enää oikeastaan edes harmita. Vaikka syksyn tullen oon huomannut masennuksen ja itsetuhoajatusten taas nostavan päätään, oon todella iloinen ja kiitollinen siitä että sain elää tän kesän. Toivon, että selviän taas jotenkin talvesta, haluaisin elää kesän taas ensi vuonna. Talvet on vaan niin raskaita, en tiedä miten niistä saisi jotenkin siedettävämpiä. Tai no nyt mulla on sentään huovutus, ja sain töistä sen verran rahaa että pienellä porukoiden sponssilla saan uuden koneen joka jaksaa pyörittää parempia pelejä kuin tää vanha romu. En tiedä riittääkö ne auttamaan jaksamaan talven yli, mutta toivon niin.
