Tehny monta päivää ihan törkeesti mieli kaivaa terä esille. Oon ollu taas niiiin pitkään ilman, en tiiä mistä tää tuli. Tiiän ettei se auta mitään, tiiän et se alkais kaduttaa. Mut silti. Yrittäny keksiä jotain mikä auttais, mut ei. Saan kyllä ajatukset muualle siksi ajaksi kun keskityn johonkin muuhun, mut pienikin tylsä hetki ja sieltä se ajatus taas hiipii mieleen. On kokeiltu jääpalat, tyynynhakkaamiset, reidetki on vähän mustelmilla, oon meditoinu ja ties mitä mut ei. Mikään ei vaan auta.
Oli jotain hyvääkin, oli tossa viikko sitten ammatinvalintapsykologin kanssa juttutuokio puhelimessa ja sai paljon uusia ajatuksia siitä. Ja sille oli yllättävän helppo puhuu. Hetken olin jo ihan varma että nyt lähden takas opiskelemaan, se psyka oli ärsyttävän hyvä motivoimaan ja innostamaan. Mut kyl tässä viikon aikana on ajatus siitä vähän lässähtäny, ei musta tällä hetkellä ois siihen. Tilasin mun amiksen todistuksen kuitenkin vanhalta koululta, ku oon kadottanut sen jonnekin. Onpahan sellanenkin sit taas olemassa, vaik en tiiä onko sille koskaan mitään käyttöä. Mut ainaki nyt tiedän et on olemassa ihan mielenkiintosilta vaikuttavia aloja, vaikken nyt hakiskaan ni ehkä joskus vielä.
Kaikki muu sit sitä samaa tasasta paskaa mitä aina. Yksinäisyys painaa, enkä enää ees haluu nähdä ihmisiä koska se eron hetki on aina niin kauhee ja se olo sen jälkeen, ku tietää et sit tulee taas olemaan vaan yksin ja yksin ja yksin. Onneks on sentään koirat, ilman niitä oisin varmaan jo haudassa.
Haluisin jonkun tarkotuksen mun elämälle. Haluisin et musta ois ees jotain hyötyy jollekin joskus, mut ei musta koskaan oo. Oon turha.
