743.

 Muutama päivä muuttoon. Mut on jätetty tän asian kanssa ihan vitun yksin, ensin monta ihmistä puhu et joo kyllä tullaan auttamaan. No aikooko kukaan niistä oikeesti auttaa vittuakaan? Ei. Mun pitäs saada tää saatanan paskaläävä yksin siivottua, yksin pakattua ja valtaosa kamoista myös vittu yksin muutettua. Samaan aikaan kroppa on sanomassa sopimusta irti, helle hajottaa pään ja tuntuu et sydänkään ei tätä haluis jaksaa, selkä sattuu joka vitun sekunti ja polvi vittuilee vähintään rappusissa jos ei muualla. Ja sepäs on mukavaa se, että muutto on hissittömän talon nelosesta hissittömän talon neloseen :)) Kaiken lisäksi siel uudella talolla on joku remppa ja ne remppaukkelit on leväyttäny kamansa siihen niin, et siihen oven eteen ei ees pääse autolla ainakaan mun ajotaidoilla.

Vähän alkoo ja pillereitä meni, sai ees hetken rauhaa tästä paskasta. Ois kyllä voinu nukkuu vähän enemmän ku pari tuntia. Vaik ikuisesti, sekään ei ois haitannu yhtään. 

En vittu selvii tästä. Miks kaikki aina jättää yksin just vittu sillon ku tarttis eniten apua?

742.

 Nopeella vilkasulla näyttää, että taas mennään sitä rataa, että joka toinen kerta tänne kirjoittaessa on ollut ihan hyvä fiilis ja joka toisella kerralla kaikki on täyttä paskaa. Jatkakaamme siis samalla linjalla, tänään kaikki on enemmän kuin paskaa. 

Niin toivottomalta kuin se tuntuikin, sain kämpän. Kiva juttu joo, mutta en tiedä miten helvetissä selviän muutosta ja etenkin tän paskaläävän siivouksesta. Siivooja on turha toivo, tili tulee vetämään helvetisti miinukselle tässä kuussa muutenkin. Pitää myös hävittää aika paljon tavaroita, ku uus kämppä on huomattavasti nykyistä pienempi. Kaks viikkoa siihen, että saan avaimet ja siitä vielä reilut kaks viikkoa siihen että tän paskakämpän avaimet pitää palauttaa. Halusin päästä palauttaan ne vähän etuajassa, et ehtis vielä ees hetkeksi mökille. Tää helvetin helle ei yhtään auta asiaa, ku kroppa ei kestä niin se ei vaan kestä ja koirillakin on paska olla. Tosin huonommin kuumuutta sietävä lähtikin nyt hoitoon, parempi sille niin. Ja se stressais mun stressiä ihan liikaa, että senkin puolesta hyvä et se on nyt muualla muuttoon asti. On kyllä outoo olla vaan yhen koiran kanssa kahestaan.

Mun rakas koiramummo kuoli, se koiraporukan kolmas joka ei asunut mun kanssa kun ei sopeutunut kaupunkiin. Mun piti asua kaupungissa vaan muutama vuosi ja ottaa se sen jälkeen mulle takaisin. Mut niin vaan jäin jumiin tähän paskakaupunkiin, vuodet vieri ja nyt on jo myöhäistä. Saatiin me sentään sen viimeiset kesät viettää yhdessä, mökillä se oli aina mun kanssa. 

Muserrun tän surun ja stressin alle. En osaa nukkua, en saa syötyä, en pysty tekemään mitään. Haluaisin viiltää, vetää perseet ja lääkeöverit ja hypätä junan alle. Haluisin niin paljon. Yritän hillitä itteni, mut kyl mä välillä mietin et mitä jos itsehillintä ei ehdi riittävän ajoissa paikalle. Perseet aionkin kyllä joku päivä vetää ihan varmasti, mut pitää ennen sitä hävittää noi ylimääräset lääkkeet ihan oman turvallisuuteni takia.

Saispa apua. Mut ei, ei ainakaan tässä paskakaupungissa oo sellasta asiaa tarjolla. Uudelta koululta löytyy sit terkkarit, kuraattorit ja psykologikin, toivotaan et sitä kautta sais jotain jeesiä. Pitää vaan eka selvitä sinne asti hengissä jotenkin. Sitä en tiiä miten siinä onnistun.