751.

 Hengissä ollaan ja harkkaakin jo kuutisen viikkoa takana. Oon yllättänyt itteni. Oon jaksanut 8h työpäiviä sen viis päivää viikossa ja päälle vielä reilun puolentunnin matka suuntaansa. Ja valtaosan ajasta oon jopa viihtynyt! Ehkä vihdoin onnistuin tekemään oikean alavalinnan. Ja myös oikean harkkapaikan valinnan, koska mulla on aika varma työpaikkakin tulevaisuudessa. Olettaen, et jaksan tän harkan loppuun asti enkä ala möhlimään mitään :D Jos kaikki menee hyvin, voi olla että pääsen jo reilun puolen vuoden päästä muuttamaan sinne, missä haluan asua. Lähemmäs mökkiä, sukulaisia ja myös lapsuudenystävää. Se oli mun suurin tavoite kun takaisin opiskelemaan lähdin ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että siihen tavoitteeseen päästään pelottavan helpolla. Tosin vielä on tenttejä ja uutta opittavaa edessä, mutta eiköhän niistä selvitä. Mulla on myös mahdollisuus valmistua miltei puoli vuotta etuajassa, mutta se on kiinni myös muista asioista kuin musta, joten oon kyllä valmistautunut jo henkisesti siihen että niin ei välttämättä käy ja sekin on ihan ok.

Se epävarma "en uskalla tehdä mitään"-tyyppi on kadonnut jonnekin. Harkan alun jälkeen kaikki kouluun liittyvät ahistukset on myös kadonneet, meillä siis tosiaan on koulupäiviä harkan aikanakin. Vielä keväällä kouluaamut ahdisti, enää ei. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta en valita. Oon myös harkassa tehnyt asioita joita oon ennen pelännyt, mutta nyt ne ovatkin olleet vain kivalla tavalla jännittäviä. En pelkää enää mokaamista samalla tavalla kuin ennen.

Mökillä on miljoona projektia käynnissä, harkasta on jäänyt energiaa sinnekin. Jaksan myös iltaisin touhuta koirien kanssa ihan riittävästi. Koneella jumittaminen taas on vähentynyt huomattavasti, välillä on päiviä jolloin en avaa koko konetta ollenkaan! Aika iso muutos kun miettii, että vielä vuosi sitten mun elämä oli monesti sitä, että istuin naama kiinni koneessa aamusta iltaan. Huomenna lähden myös pitkästä aikaa vapaan viikonlopun kunniaksi telttailemaan ja kone saa taas jäädä lepäämään.

En tiedä, jatkanko blogin kirjoittamista enää. Kyllä mä tiedän, että on erittäin todennäköistä että joku romahdus jossain vaiheessa tulee, mutta ne mitä tässä vuosien varrella on tullut ovat olleet usein kerta kerralta vähän edellistä helpompia ja mikä tärkeintä kestäneet lyhyemmän ajan. On mulla vielä päänupin kanssa työstettävää, en mä terve ole enkä tiedä tulenko koskaan olemaankaan, mutta olen oppinut elämään itseni kanssa. Tällä hetkellä mulla ei ole mitään kirjoitettavaa tänne. Jos uusia postauksia ei enää tule, se todennäköisesti kertoo siitä että kaikki on hyvin ja elämä rullaa eteenpäin.

Hyvää kesää ja mahdollisimman hyviä vointeja kaikille! Ja kiitos kaikesta tuesta mitä olen tätä kautta näiden vuosien aikana saanut, se on merkinnyt todella paljon <3

750.

 Ärsyttää. Piti olla kiva viikko, ku oli vapaata kerrankin. Mutta kuinkas kävikään. Mun mulkero naapuri onnistui sotkemaan mun suht hyvin kasassa pysyneen unirytmin. Mulkero naapuri aiheutti myös aikasemmin sen, että kusin yhden kokonaisen kurssin ja sen, että ulos lähtemisestä on tullut ahdistavaa kun joutuu kulkemaan väkivaltasen ääliön (jonka suosikkihenkilöihin en oletettavasti kuulu, mulkero kun tietää että minä olen se joka on sinne kyttiä soitellut) oven ohi aina kun haluaa kämpästä pihalle. Just kun olin päässy eroon siitä, ettei enää tarvii ennen ulos lähtemistä kuunnella ovella ettei rapussa oo ketään, oppinu ettei se haittaa vaikka siellä joku samaan aikaan oiskin.

Piti tällä viikolla nukkua univelat pois, mutta oonkin vaan kerryttänyt niitä lisää. Piti tehdä itsenäisiä kouluhommia ja rästijuttuja pois, no mitään en oo jaksanut. Piti soittaa pari puhelua, en saanu aikaseks. Piti nähdä tärkeetä ihmistä, sekin kusi. Piti nauttia kivoista keleistä ja ulkoilla paljon, ajatuksena hyvä mut toinen koira ontuu. Piti pitää siivouspäivä ja pakkailla ku lähen pian kesäksi muualle harkkaan, siivoomisessa sentään etenin vähän koska oli pakko ku tuli tarve huoltomiehelle. Muuten kaikki on mennyt ihan päin helvettiä. 

Huomenna pidän mun synttäribileet. Eli toisin sanoen vedän perseet koirien kanssa ja itken mun (tällä hetkellä) paskaa elämää. Kuulostaa siis just sellasilta bileiltä ku halusin :D Kakunkin söin etukäteen koska olin ahne possu ja kaipasin piristystä. Synttärit vielä muistuttaa siitä, kuinka oon taas vuoden kauempana mun haaveista, et aikaa ei oo ikuisesti ja et pitäis varmaan alkaa hyväksyä se tosiasia etten ehkä koskaan saa elämässä niitä asioita mitä eniten haluaisin. Ja ärsyttää ne vuodet jotka tuhlasin tekemättä mitään, ärsyttää etten saanut apua kun sitä hain vaan jäin yksin selviämään kaiken kanssa, asiat vois olla nyt toisin jos olisin aikasemmin saanut sen tuen minkä oisin tarvinnut. 

Ja kaiken muun lisäksi ahdistaa ihan helvetisti tuleva aivan liian pitkä harkkajakso. Ja se, että oon tottunut olemaan kesät vapaalla ja mökillä, mut tänä vuonna joudun vaan lentelemään paikasta toiseen ja vääntämään koulua ja lukemaan tentteihin keskellä kesää. Samalla joudun testaamaan kykenenkö tekemään täyspäivästä viikkoa, mulla on siitä epäilykseni mut joskus se on pakko selvittää. No, iteppähän alavalintani tein. Olisinko tehnyt toisin jos olisin jo ennen kouluun hakemista tienny, et meillä ei oo edes kesälomaa, ehkä. 

Kyllä tää tästä taas jossain vaiheessa helpottaa. Just nyt on vaan aika rankkaa.

749.

 Oon vuosia ajatellut, etten koskaan tuu pääsemään kuolemanhalusta eroon, kun oon niin kasvanut siihen. Sama juttu viiltelyn kanssa, oon ollut vuosia ilman, mut pitkään oli niin että jokainen epäonnistuminen aiheutti sen että teki mieli viiltää ja sen jälkeen vetää ittensä hirteen. 

No, en tiedä kauanko ne kumpainenkin oli poissa. Nyt ne on taas valitettavasti täällä. Mutta jos tästä jotain positiivista pitää repiä, niin ilmeisesti jopa mun on mahdollista päästä kokonaan niistä ajatuksista eroon. Tai ainakin niin, ettei ne oo päivittäisiä niinku ne joskus oli, ne oli päivittäisiä välillä sillonkin kun mulla meni oikeesti ihan hyvin. 

Oon vaan niin helvetin väsynyt ja yksin. Yksin siitä huolimatta, et melkein joka päivä näen koulussa ihmisiä ja oon sosiaalinen ja viihdynkin niiden kanssa. Mut ne on kuitenkin vaan koulukavereita, ei sen enempää. Joka päivä ku tulee kotiin muistaa miten yksin sitä onkaan. Koirat sentään vastassa, mut ei ne ihmisseuraa korvaa. 

Mun lukkarikin on yks päällekkäisyyksien helvetti. Onneks tätä ei jatku kovin montaa viikkoa, ja ens kuussa mulla on peräti viikko vapaata, en tiiä onko se mun kesäloma sit vai ehinkö pitää jonkun toisenkin pätkän. Tai no vapaata ja vapaata, pitää sillon hoitaa roikkumaan jääneet kouluhommat joita en tässä päällekkäisten kurssien aikana oo ehtinyt. Kesästä tulee kans ihan helvetin raskas, mut sit helpottaa elokuussa taas. Pitää vaan jotenkin jaksaa sinne asti. 

Haluisin vaan nukkua, mut en osaa sitäkään. Oon nyt jonkun pari viikkoa nukkunu sohvalla, selän tässä saa paskaksi mut tuntuu jotenki turvallisemmalta paikalta. Ei ainakaan tunnu niin yksinäiseltä, ku on ahdasta ja sit vielä toinen koira tunkee aina viereen ni on sopivan tiivis tunnelma. Tosin viime yönäki kattelin vaan kasan painajaisia ja heräilin välissä, ja sen takia varmaan oon nytkin hereillä ku en haluais et se toistuu. Haluisin nukkua mut en uskalla. Ja mitä pidempään oon hereillä sitä enemmän alan stressata sitä et huomenna pitää taas jotenki jaksaa nousta kuudelta, ja sitä vaikeemmaks nukahtaminen taas menee. Yritin tänään nukkua päikkäritkin koulun jälkeen, väsytti ihan törkeesti mut tunnin pyörimisen jälkeen luovutin. Miten voi harrastaa mitään pikaisia 30min päikkyjä kun ei nukahda ees tunnissa?

Koitan vaan keskittyy siihen et enää kaks päivää. Sit yks etäpäivä jollon saa nukkua kasiin asti, ja teamssia kuunnellessa voin tehä samalla toisen kurssin etätehtävää ni sais viikonlopun vapaaksi. Piti mennä myös ens viikolla tekeen pari tenttiä mut ihan oman jaksamisen takia jätin ne nyt myöhempään, ihan on riittävästi hommaa muutenkin tällä hetkellä. Toivottavasti ne onnistuis ens kuussa. Ja toivottavasti viikonloppuna osaisin nukkua, sillon ei tarvii stressata aamuherätyksistä.

748.

 Pitkästä aikaa tekee oikeasti mieli kirjoittaa, mutta jotenkin tästä aloittamisesta on tullut kovin vaikeaa. Liikaa asiaa eikä tiedä mistä aloittaa, mutta just senhän takia mä kirjoitan. Kai. Että sais jotain selvyyttä ja ajatukset järjestykseen. 

Meillä on pidempi etäjakso koulussa menossa, tehdään itsenäisesti omaan tahtiin ja tässähän ehtii ihan lomailemaankin hetken. Unirytmi on mennyt solmuun, osittain ihan tahallisesti. Kiitos järkyttävän lumimäärän metsään ei ole asiaa, tai voihan sinne mennä mutta toinen koira saisi vain itsensä kipeäksi siellä niin pysytellään poissa. Se tarkoittaa sitä, että ainoat mahdollisuudet juoksuttaa koiria irti ovat koirapuisto (jossa on myös välillä aivan liikaa lunta) ja parkkipaikat (hyi minua), eli yölenkit ovat enemmän kuin tervetulleita tähän kohtaan. Ja on meillä ollut kivaa. On ihanaa kiivetä koirien kanssa ison lumivuoren päälle ihailemaan jouluvaloja, seikkailla pitkin tyhjiä katuja ja kuunnella hiljaisuutta. 

Vaan etäilyllä on omat huonotkin puolensa. Koulussa kun on mun ainoat ihmiskontaktit, en tunne täältä ketään. Eikä kovin ole mielenkiintoa tutustuakaan, pari kuukautta enää ja muutan kesäksi muualle, talven kökötän täällä ja sitten toivottavasti jo muutankin kaaauas. En mä halua mitään uusia ihmissuhteita vain jotta voin lyhyen tuttavuuden jälkeen katsoa miten välimatka hajottaa nekin. Yhtä tärkeää ihmistä on pitänyt nähdä, mutta ne suunnitelmat nyt kusee aina tavalla tai toisella, siinä sen jo näkee miten lyhytkin välimatka kusee ihmissuhteet. Vähän hajottaa. Tai ei ihan vähänkään. 

Terveyshuolia on myös ihan riittämiin, tuskin mitään vakavaa kuitenkaan. Mut ahdistaa ihan helvetisti välillä. Ja ahistaa myös se miten tuun selviimään ens kuusta koulun suhteen, kun teen kahta kurssia päällekkäin. Ja niistä toisessa on vielä mulle täysin vieraat ihmiset, jotka tuntee kaikki toisensa. Lisäksi pitäis käydä tekemässä pari tenttiä pois alta. Pitää jotenkin yrittää selvitä. 

Ahistaa myös koronan suhteen paluu normaaliin. Mä olen niitä, jotka on iloinneet aina rajoitusten kiristyessä. En mä kenellekään sairastumista toivo, mutta tarviin mun etäpäivät. En mitenkään selviä viidestä lähipäivästä viikossa koulussa, neljä on siinä rajoilla ja kolme aika mukavuusalueella jo. Ja oon tykännyt siitä, et ollaan tehty pienemmissä ryhmissä, pystyy paremmin keskittymään itse asiaan kun on vähemmän porukkaa paikalla. Siitä oon ilonen et lähdin opiskelemaan korona-aikaan, koska en mä ois ikinä selvinnyt edes tähän asti ilman etäilyjä ja pienryhmiä. 

Aika paska olla tällä hetkellä. Mut ehkä tää tästä taas.

747.

 Toivotaan, että tästä vuodesta tulee vähän vähemmän paska. Ei sillä, etteikö viime vuodessa olisi ollut paljon hyvää, mutta oli sitä paskaakin ihan riittämiin. Ihan liikaa stressiä ja menetyksiä, ihmeen hyvin oon niistä selvinny. Osan asioista oon kyllä vaan haudannut kiireen alle, huomannut sen nyt kun on hetkittäin ollut enemmän omaa aikaa.  Niin tyhmää kuin se onkin, jatkan sitä hautaamista niin kauan kuin pystyn. Tykkään koulusta, mutta ei mulle jää energiaa mihinkään ylimääräiseen. Silloin harvoin jos jaksaa tehdä muutakin, niin en todellakaan halua tuhlata sitä aikaa menneiden märehtimiseen. 

Sain harkkapaikan, taas yksi stressinaihe vähemmän. Sitä en vielä tiedä miten maksan kulkemiset sinne, se vähän stressaa mut on kaikki asiat tähänkin asti järjestyneet niin varmaan tuokin sitten. En siis tule asumaan harkan aikaa kotona mikä vähän mutkistaa tukiasioita, kun on pakko pitää kirjat täällä kuitenkin satunnaisten lähipäivien takia + täältä on vaikeeta saada kämppää eikä se muuttaminenkaan ilmaista ole. Pitää niitä selvitellä, tässä on useempi kuukausi siihen aikaa onneksi vielä. Muuten ootan harkkaa ihan positiivisin fiiliksin, jäi tosi hyvä kuva siitä paikasta kun siellä pikaisesti piipahdin. Ja tuntui, et siellä ihmisillä oli oikeesti kiinnostusta myös opettaa asioita ja et siellä myös pääsee tekemään tosi monipuolisesti hommia. 

Blogia en oo unohtanut, vaikka en olekaan aikoihin mitään kirjoittanut. Jotenkin jumittaa. Tätäkin postausta oon nyt vääntänyt useempana päivänä. Haluisin kirjottaa useemmin ja enemmän, mut en enää osaa. Oi niitä aikoja kun pystyi vaan avaamaan bloggerin ja kirjottamaan mitä mieleen tuli. Oon myös vetänyt sellasen kolmen päivän ryyppyputken tähän, en tiedä onko se auttanut kun ylipäätään oon nyt kirjottamassa :D Mut pitää kyllä vähentää tota alkon käyttöä. Tupakoinnin sentään lopetin (taas).

Ehkä jonain päivänä osaan taas kirjoittaa enemmän ja paremmin. Mutta hengissä ollaan ja opiskelukin sujuu ihan suunnitellussa tahdissa. Jonkun verran oon ollut lintsari, mut eipä kai se mitään. Tärkeimmät päivät oon ollut paikalla kuitenkin. Sen verran oon koulussa valehdellut, et muut luulee et mun poissaolot johtuu töistä. Haha. Jaksaiskin jotain sellasta tähän päälle. Mutta eipä siitä pienestä valheesta mitään haittaa ole. Joskus on vaan helpompi valehdella.

Toivottavasti teillä on lähtenyt 2022 hyvin käyntiin :)