294

Vein marsun asemalle kädet täristen. Juteltiin hetki tytön kanssa sen hoidosta, siitä millaiseen käsittelyyn se on tottunut. Näin tytön äidin pikaisesti, vaikutti ihan vastuulliselta kuten tyttökin. Siellä se marsu nyt saa elellä, kolmantena laumassa. Laumassahan marsu viihtyy aina parhaiten, vaikka Tirinä vähän eri mieltä asiasta luultavasti aluksi onkin, tuskin se tappeluilta välttyy.

Siivosin Tirinän aitauksen itkien. Jäi sentään jotain tekemistä sen lähdön jälkeen. Tirinä oli mun marsuista vaikein, siksi myös siitä luopuminen oli vaikeinta. Mä tykkään vaikeista eläimistä. Mitä vaikeampi, sen enemmän siihen kiintyy. Tirinä pelkäsi, ihan tosissaan, sylissä ollessa se puri ja yritti sätkiä karkuun. Mulla meni monesti hermot sen kanssa, mutta oli ihana nähdä sen edistyvän. Tänään ehdin vielä pestä ja harjata sen, ei se siitä pitänyt, mutta antoi mun tehdä kaiken laittamatta yhtään vastaan.

Eipä muutkaan mun eläimet ole helppoja olleet. Paitsi Tore. Onneksi (oonko outo?) silläkin on nyt teini-ikä ja se kokeilee rajojaan, ehkä nyt pystyn kiintymään siihen kunnolla. Siis kyllä mä siitä pidän, mutten samalla tavalla kuin pidin vaikka Maxista. Lyllerökin tuntuu olevan mulle tärkeämpi. Haluaisin välittää kaikista koirista saman verran, mutta en voi tälle mitään. Lyllerö on vaikeampi = pidän siitä enemmän, vaikka aika helppo pentu sekin on. Mitä nyt pelkää lapsia ja on maailman itsepäisin olento. Tai ehkä pidän siitä siksi, koska se muistuttaa niin paljon Maxia, jota parempaa koiraa ei varmaan koskaan tule vastaan? On se erilainen luonteeltaan, mutta rakenteeltaan aika samaa luokkaa, vähän kevyempi vain. Ja luonteestakin löytyy jonkin verran samoja piirteitä kuin Maxista löytyi.

Lyllerö

Mä haluan edelleen kuolla, mutta nyt on ehkä hieman helpompi olla.

293

Viimeinen täysin mun oma marsu lähtee luultavasti aamulla uuteen kotiinsa. Mä toivon, että valitsin kodin oikein, jouduin valitsemaan sen monen kyselijän joukosta. Pieni lähtee ilahduttamaan pientä lasta kotiin, jossa tytön äidiltä löytyy paljon kokemusta marsuista. Oon aina vähän epäileväinen siitä, että jokin eläin on täysin lapsen vastuulla, mutta niin ei tässä tapauksessa ole. Ehdin vielä juttelemaan tytön äidin kanssa aamulla hetken. Tavallaan tämä on ilahduttanutkin, vaikkei marsusta olekaan helppo luopua. Oon kirjoitellut mooonia sähköposteja sen tytön kanssa ja se riemu mikä sen viesteistä huokuu, se vaan piristää itseäkin. Kun tietää, että pystyy tekemään toisen hetkeksi tosi onnelliseksi.

Meille jää enää kaksi marsua. Toinen niistä on puoliksi mun, toinen kokonaan kämppiksen. Ehkä näin on parasta, ei mun voimat riitä hoitamaan yhtäkään marsua kokonaan, vaikken niitä mitenkään haastavina pidä. Kun ei jaksa niin ei jaksa, ja vaikka Tirinästä kovasti pidänkin, tai ehkä juuri siksi, uusi koti on sille parasta mitä voin sille nyt antaa.

Nyt etsin käsistä tilaa uusille viilloille, mietin mihin pitää vetää raja niin, että pystyn jatkossakin peittämään jäljet. Johan tässä oltiin vuorokausi ilman, sekin tuntui liian pitkältä ajalta. Mutta en mä viillä, en nyt. Yritän vain kirjoittaa tätä niin kauan, että olen valmis nukkumaan. Koirat on jo käytetty ulkona, joten enää ei tarvitse poistua sisältä mihinkään. Jos olen joskus pystynyt olemaan melkein viisisataa päivää ilman terää, ei kaksi päivää voi olla mahdotonta, vaikka kuinka siltä tuntuisi.

Olisin ihan valmis kuolemaan, mutta se lupaus siitä, että oon loppiaiseen asti hengissä, aion pitää sen. Oli se kuinka vaikeaa tahansa.

Oon tänään käpertynyt peiton alle, lukenut hyvää kirjaa ja syönyt karkkia. Pitkästä aikaa pystyin keskittymään hetken lukemiseen, pystyin unohtamaan ympärillä olevat asiat ja vain lukemaan. Aikaisemmin kun oon yrittänyt lukea, aina päähän on tupsahtanut ajatuksia koulusta, viiltelystä, kesken olevista ja tulevista asioista yms eikä lukemisesta ole tullut mitään. Taidan nytkin siirtyä hetkeksi samaisen kirjan viereen, jos vaikka se auttaisi unohtamaan viiltelynhalun ja ehkä jossain tylsässä kohdassa onnistun jopa nukahtamaan. Musta on välillä iltaisin, siis silloin kun olen pystynyt lukemaan, kiva miettiä kaikkia tapoja, miten kirja voisi jatkua. Niihin ajatuksiin on helppo nukahtaa, kun ne eivät liity omaan elämään mitenkään.

292

Mä tein sen! Tasan vuorokausi ilman terää. Kokeillaan, pystyisinkö vielä toiseenkin. En lupaa mitään, mutta yritän.

Yritän vielä pysyä hengissä sinne loppiaiseen asti. Ihan tosissani yritän. Kiitos siitä kuuluu teille lukijoille, saitte mut järkiini. En osannut kuvitellakaan, kuinka paljon mun kuolema voisi satuttaa teitä. En osaa vieläkään, mutta yritän pitää mielessä, ettei se olisi teille helppoa. Enkä halua pahentaa kenenkään oloa, joten mun on pakko vielä yrittää. Vaikka vihaankin hengissä pysyttelemistä muiden takia, yritän silti.

Tähän aikaan on hyvä aloittaa kokkailut, mutta koska kämppis ei ole kotona niin miksikäs ei. 

291

Ei enää lukiotunteja, paitsi puolikas opintoviikko yhteiskuntaoppia seuraavassa jaksossa. Suorittamattomista kokeista ei tarvii stressata, ne saa jäädä. Oli siitä aikasemmasta amiksesta sentään jotain hyötyä, hyväksiluvut on kivoja.

Amiston puolella tehdään mitä tehdään, luokanvalvoja vielä selvittelee asioita. Tässä jaksossa neljä pakollista koulupäivää, kun on jotain korttikoulutuksia, muutoin saan kyllä ilmestyä tunneille jos siltä tuntuu, muttei ole mikään pakko. Ehtii ne kuulemma myöhemminkin niin, että valmistun silti keväällä. Vielä on vähän auki se, miten ne suoritetaan, luokanvalvoja lupasi ilmoitella kun saa juteltua opettajien kanssa.

Vähän helpotti. Ei tarvitse miettiä koulua ihan joka sekunti. Paljon helpompi hengittää.

Se pieni toivonpoikanen on edelleen täällä, vaikka jatkuvasti tekisikin mieli luovuttaa. Lupasin lääkärille pysyä viikon hengissä, ehkä pysynkin. Ainakin yritän.

Salaisessa uutta!

290

Ehkä mä en yritä tarpeeksi. En pysty olemaan edes vuorokautta ilman terää. Huomenna taas uusi yritys, jos ei onnistu niin heitän laskurin sittenkin pois. Niin, mun ei pitänyt viiltää käteen enää. Siinä nyt sattui olemaan eniten tilaa, ei voi mitään.

Tää elämä on aika syvältä. Ehkä vaan nappaan koirat mukaan ja painun lenkille, täytyy vaan pysyä radan tällä puolella. Muuten oon jossain junan alla. Tai olisin, jos liikkuisin ilman koiria, en mä voi niitä mihinkään yksin jättää. Tulisivat perässä, hölmöt pienet. Voishan ne kiinni sitoa, mutta kun ei ole takeita siitä, koska joku (ja kuka) ne siitä mukaansa noukkisi, en vaan voi tehdä sitä. Enkä uskalla poistua kotoa yksin, en ilman kämppistä tai koiria. Toisaalta oon tänään pystynyt nauramaankin, vaikkei olo muuten olekaan aikaisempaa parempi, se herätti hetkeksi pienen toivon. Ehkä tämä vielä tästä helpottuu?

Piti mennä tänään kouluunkin, mutta mites kävikään. Joo ei, en mä pysty. Huomenna luokanvalvojan juttusille.

289

Ja ensimmäinen laskurin nollaus.

"Yritän olla viiltämättä."

Joopajoo, hyvä vitsi. Ehkä mä en koskaan onnistu lopettamaan, mutta ei kai sillä ole mitään väliä. Yritän kuitenkin vielä. Huomenna tänään mä en viillä, en vaikka mikä olisi.

Tajusin tänään, että voisin oikeasti tehdä sen. Tiedän, että pystyisin siihen. Tottakai se pelottaisi, mutta pystyisin siihen silti. Jos olisin täysin varma siitä, että porukat ja kaverit pääsisivät mun kuolemasta yli, olisin kai tehnyt sen jo. Ärsyttävää, kun pitää pysyä hengissä muiden takia. Ootan innolla sitä päivää, kun en jaksa välittää muista yhtään, silloin mä teen sen. Ihan varmasti teen. Vielä mä välitän, mutta kokemuksesta tiedän että jossain vaiheessa tulee se kausi, kun muut ihmiset eivät kiinnosta yhtään, olivat sitten kuinka läheisiä tahansa. Vähän harmittaa, etten tehnyt sitä jo paljon aikaisemmin, vaikka silloin pari vuotta sitten kun mulla oli jo kaikki valmiina. En edes muista, miksi en sitten tehnytkään sitä. Kai aloin taas välittää muistakin?

Tunteettomuutta odotellessa. Menee tässä vielä hetki ennen kuin pääsen siihen "paskat muista"-ajatteluun, mutta se on tavoite.

288

Salaisessa uutta!

Viiltelylaskuri on täällä taas. Katsotaan kuinka usein saan nollata sen.

Pitäisi palata kouluun. Ajatuskin siitä ahdistaa, mutta toisaalta voi se olla ihan järkevääkin. Katsotaan mitä opo sanoo lukion tunneista, jos niillä ei tarvitse käydä, niin ehkä mä selviän. Terveystietoa ei ainakaan, koska lensin kurssilta tänään pihalle. Liikaa poissaoloja. Käytännön tunnit ahdistaa, eikä vähiten sen takia, että oon skipannut ne kaikki tässä jaksossa. Oon varmaan kivasti jäljessä, mutta ehkä me keksitään luokanvalvojan kanssa jotain, kun nähdään keskiviikkona.

Tätä jaksoa olisi jäljellä 5 viikkoa. Jos en käy lukiota, koeviikko olisi kokonaan vapaa, silloin saisi hengähtää. Ei se ehkä niin pahalta kuulosta.

287

Äidin kanssa puhelimessa:

"Mä varmaan jätän lukiopuolen kesken"
"No miksi?"
En jaksa sitä.
"Mulla on paljon paremmat mahdollisuudet päästä seuraavaan kouluun ilman lukiota, kun mulla on ammattipuolella niin paljon paremmat numerot"

"Enkä tiedä koska valmistun ku oon saikulla."
"No sitä valmistuu sitten kun valmistuu, ei sillä mikään kiire ole."
Onpas.

Kyllä mä kuulin pettymyksen sen äänessä. Ihan varmasti kuulin. Mä olen pettymys kaikille.

Anteeksi.

286

Mä en enää jaksa yrittää.

Tällä hetkellä itsari olis älyttömän helppo tehdä, oon täysin tunteeton. Mutta ei vielä.

Viilsin taas vähän liikaa. Havaihduin siihen, että kämppis tuli lenkiltä ja ovi oli selällään. Tuli vähän kiire, mutta ei se onneksi huomannut mitään.
Viillän vain tohon pohkeeseen, en enää mihinkään muualle. Hah. Niinhän mä luulin.

Nyt tekis mieli oksentaa, vaikken oikeasti oo edes syönyt paljon mitään tänään.

285

Salaisessa uutta!

Mennään tänäänkin kuvilla, kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään. Sen voisin kuitenkin kertoa, että juteltiin luokanvalvojan kanssa puhelimessa eilen, se haluaa nähdä ja kuulemma auttaa koulujuttujen kanssa. En mä tiedä miten se muka voi auttaa, kun pelkkä koulu-sanan kuuleminen aiheuttaa järjettömän ahdistuksen. Tai jos törmään netissä johonkin kouluun liittyvään, oon heti itkemässä kun oon niin paska etten ite pysty käymään ees tuota loppuun kunnolla.

284

Lyllerö rapsuttaa silmiään unissaan, Tore nukkuu pää ruokakupissa ja kämppiksen koirat kuorsaavat kilpaa. Kerrankin rauhallista, ei yhtään koiraa riehumassa. Pitäisi jatkaa kämppiksen villakoiran trimmaamista, mutten taida jaksaa. Reilun tunnin lenkki vei kaikki voimat vaikka pakko myöntää, että kannatti raahautua kämppiksen mukana ulos vaikken olisikaan jaksanut. Ehkä se vähän helpotti, kun kämppis repi väkisin sängystä ylös ja lenkille.

Vähän siedettävämmästä olosta huolimatta kuolema pyörii edelleen mielessä. Se olis niin helppo ratkaisu. Kirjoitin itsemurhakirjeenkin, vaikken kai saisi hoitaa asioita valmiiksi. Se tekee itsarista liian helppoa. Ehkä vaan hävitän sen kirjeen.

Äh, olisi paljon kirjoitettavaa, mutta ei tästä tule mitään. Mennään taas kuvilla, sekin vähän auttaa oloa.

Tänään vedetään kännit.

283

Salaisessa taas uutta!

Mä en oikeen tiedä mitä ajatella. Oon tänään käynyt tutustumassa päivystykseen, poistunut sieltä saikkulapun kanssa. Osastoa kaikki suosittelee, mutta en mä tiedä. Tavallaan ehkä haluaisinkin sinne, mutta sitten taas en. En nyt ainakaan oo menossa sinne. Ei mulla sinänsä mitään hätää ole, kun oon luvannut pysyä loppiaiseen asti hengissä ni myös pysyn sinne saakka hengissä, oli mikä oli.

Nyt kaipaan piiiitkää lenkkiä koirien kanssa, jos vaikka sais ajatuksia selvitettyä.

282

281

Salaisessa uutta!

Mulla olis kirjoitettavaa vaikka kuinka, mutta istun vain tuijottamassa näyttöä. Ehkä vaan kipitän koirien kanssa ulos ja nukkumaan, vaikken varmaan saa nukuttua tänä(kään) yönä.

280

Yöllä menetin taas viiltelyn hallinnan. Muutaman kerran mietin, että pitäisi ehkä lopettaa, mutten pystynyt.

Jouduin tänäänkin turvautumaan diapamiin, vaikka yritänkin pärjätä ilman.
En ees muista koska viimeksi on ahdistanut näin paljon.

279

Odotan diapamin vaikutusta, ennen en uskalla lähteä koirien kanssa ulos. Vähän epäilyttää, tulisinko enää hengissä takaisin sisälle jos lähtisin ulos nyt. Mutta taas: älkää huolestuko, en mä nyt tee mitään typerää, ootan kiltisti että lääkkeen vaikutus alkaa ja sen jälkeen en tee mitään tyhmää, käytän vaan koirat ulkona ja painun nukkumaan.

Mä niin haluaisin kuolla. Se olis niin helppoa. Mulle, ei ehkä muille, mutta ei kai täällä muiden takia eletä, vaikka oonkin tehnyt niin viimeiset vuodet. Mutta lupasin etten tee sitä ennen loppiaista, sinne asti on pakko jaksaa.

Toren kasvattaja lähetti sähköpostia, "tarkoitus on olla avuksi." Tulkitsin sen heti niin, että olen paska koiranomistaja vaikka tiedän, ettei se tarkoittanut sitä niin. Se vain haluaa, että sen kasvatilla on mahdollisimman hyvä olla, se haluaa että mun on mahdollisimman helppo elää sen koiran kanssa. Ei se mitään pahaa tarkoita.

Oon tänään nauranut koirille, trimmannut kämppiksen villakoiranpenikan ja nauranut sille kuinka ruma siitä tuli (oikeasti, selitetään tää sillä etten ole ennen koskenut trimmeriin), jutellut kämppiksen kanssa ja käynyt sen ja koirien kanssa yhdessä ulkona. Mulla on ollut hauskaa, hetkittäin jopa ihan hyvä olla, mutta silti mä haluan kuolla. Mä en kestä tuota koulusta tulevaa stressiä, mutta en halua jättää sitä kokonaan kesken. Stressaan ammattipuolesta enemmän kuin lukiosta, mutta silti mun on järkevämpää jättää se lukiopuoli pois jatkon kannalta, ammattipuolella kun on paaaljon paremmat arvosanat.

278

Lukio saa luvan loppua. Tuntuu pahalta, liian vaikea myöntää porukoille etten sittenkään osallistu kirjoituksiin ja tuntuuhan se epäonnistumiselta muutenkin. Mutta en mä kai voi näinkään jatkaa, kun se on jo nähty etten jaksa. En olis muuten päättänyt tuota vielä, mutta terveystiedon opettaja avitti sen verran, että lähetti kämppiksen mukana tiedon siitä, että lennän ulos kurssilta jos oon tässä jaksossa vielä kerrankin pois. Alkukurssilta ei kuulemma saa olla näin paljon pois, sairastaminen jakson alussa on kielletty. Nih. Voisinhan mä toki sille opettajalle soittaa ja selittää kaiken, mutten jaksa tapella sen kanssa. Antaa olla, ainakin sain hyvän syyn jättää lukion kesken, en todellakaan pystyisi olemaan koko loppujaksoa kaikilla tt:n tunneilla.

Sitäpaitsi. Laskin tossa, että mulla saattaa olla jopa paremmat mahdollisuudet päästä seuraavaan kouluun, jos jätän ton lukiopuolen kesken mahdollisimman pian. En jaksa tehdä koulun eteen mitään --> paskat numerot, mutta jos koulussa oliskin vaan käytäntöä, jonka eteen ei oikeastaan edes tarvitse tehdä mitään, ei ne numerotkaan voi niin huonoja olla. Ja koska en tässä kunnossa jaksaisi lukea kirjotuksiin, en saisi niidenkään ansiosta mitään pisteitä.

Päätin seuraavan koulunkin jo. Tää muuttaa takaisin sinne mistä lähtikin. Tai ei ihan, jää mun ja porukoiden kämppien välille jotain 30 kilsaa. Ja se tuntuu ihan hyvältä. Vielä pitäisi päättää, oonko heti tän koulun jälkeen valmis seuraavaan, jos edes valmistun ajoissa, vai pitäiskö pitää vuosi taukoa ja yrittää päästä sinne kouluun vasta sitten. Toisaalta välivuosi vois olla ihan jees, mutta kuinka vaikeeta vuoden tauon jälkeen olisi mennä kouluun?

Niin siis jos oon ees hengissä tammikuun jälkeen. En tiedä. Ainakin mulla on suunnitelmat valmiina jos olen.

Seuraavaksi operaatio opon metsästys. Jos uskallan nyppästä sitä hihasta, pitäis kai yrittää vielä tällä viikolla. Jos vaikka torstaina jaksais uskaltais mennä kouluun. Tai perjantaina, mutta sillon ollaan eri puolella kaupunkia. Äh. Huomenna en kuitenkaan vielä sinne raahaudu. Maanantaina pitäis viimeistään saada se opo kiinni ja varmistaa, ettei mun oo pakko käydä sitä terveystietoa jos en kirjota, sillä sillon lennän ulos siltä kurssilta.

277

15 tunnin yöunet, muutaman tunnin päikkärit ja silti väsyttää.

Koulu kuulostaa liian pelottavalta. Ei musta ole käymään sitä loppuun.

Salaisessa uutta!

En jaksa kirjoittaa, joten fiilikset kuvin.

276

Viikonloppu hurahti kasvattajakurssilla. Se on vihdoin ohi, nyt vaan kennelnimeä miettimään ja hakemaan. Jotain hyvääkin sentään.

Nyt on sellainen fiilis, etten tule ikinä selviämään huomisesta koulupäivästä. Lukiota, amiston käytäntöä jonne mun on pakko mennä jos haluan joskus valmistua, lisää lukiota ja jossain välissä pitäisi käydä nyppäämässä luokanvalvojaa hihasta ja kysymässä, saisko koulua mitenkään kevitettyä.

Ristiriita taas vaihteeksi. Haluan käydä tuon koulun loppuun, valmistua samaan aikaan kuin muutkin. Haluan jättää lukiopuolen kesken ja käydä vain amiston. Mutta haluaisin myös käydä pelkän lukion tai jättää koko koulun. Parempi kun ei mieti mitään, menee muiden mukana vaan. Se ois helpompaa jos en ois skipannut niitä kokeita, ei tarttis stressata siitä koska voin käydä tekemässä ne.

En taas jaksa edes kirjoittaa. Vielä pitäis koirat ulkoiluttaa kunnolla ja käydä suihkussakin ennen kun pääsee nukkumaan.

Tammikuu saisi tulla jo.

275

Kämpällä kaivan laukkua, etsin sieltä käsiini porukoilta mukaan tarttuneen terän. Eipähän tarvitse etsiä tänne uutta, porukoilla voi jatkossa yrittää olla ilman, tai löytyyhän sieltä muitakin teriä. Olen iloinen siitä, että kämppis tulee vasta huomenna, vaikka mulla onkin ikävä sitä.

Muutaman viillon jälkeen palaan takaisin todellisuuteen. Mitä mä taas tein?

Enkä enää edes halua lopettaa.

Yksi apteekkikäynti ja mulla olisi tarpeeksi lääkkeitä. Mutta en mä saa. 

274

Viiltely karkas taas käsistä. Yritin pitää sen hallinnassa mutten jaksa enää välittää. Jos kuitenkin kuolen pian, mitä väliä joillain viiltojäljillä on? 

En oikeesti muista koska oon viimeksi halunnut kuolla näin paljon. Haluaisin kirjoittaa siitä, mutten osaa. Haluaisin kertoa teille miksi haluan kuolla, mutten tiedä itsekään. Kai siihen on monta syytä. 

Haluaisin myös viiltää syvempään kuin ennen. Oikeasti syvälle, mutten kuitenkaan halua tikattavaksi. Tyydyn vain leikkimään porukoilta löytyneellä, joskus vuonna kirves kätkemälläni terällä jonka löysin tietäen, ettei sillä saa tehtyä mitään lopullista. Tai ehkä saisikin, en vain uskalla painaa tarpeeksi. Vaikka joka viillosta tuleekin entistä syvempi. 

Koiratkin perseili tänään ja nyt joudun välttelemään naapuria, en halua nähdä sitä kun en uskalla pyytää siltä anteeksi, vaikka se jo sanoikin että sellaista sattuu eikä se kuulemma haitannut, säikäytti vaan. Helvetin koirat, ehkä niilläkin olisi parempi jossain muualla. Tai ei mitään ehkä, olisi niillä. 

Huomenna sinne pirun eläinlääkäriin, pitäisi näyttää ihmiseltä ja uskaltaa kysyä paria asiaa. Luultavasti stressaan siitäkin niin paljon, että tapellaan isän kanssa siellä muiden edessä, kun ei sekään uskalla kysyä siellä mitään eikä muuten varmasti myöskään täytä siellä papereita tai suostu edes pitämään koiria, eli mä roikun kolmen koiran hihnoissa, luen yhtä paperia ja täytän toista. Kuulostaa niin houkuttelevalta. 

En mä vaan kestä tätä elämää enää. 

273

Oon varma siitä miten teen tekisin sen, kun jos en keksi enää muuta vaihtoehtoa. Ehkä vähän pelottaa.

Oon viiltänytkin joka ikinen päivä porukoilla ollessa.

Hyvin menee joo.

Ettei ihan unohdu, on mulla ollut niitä hyviäkin hetkiä. Oon nähnyt lapsuudenkaveria kahtena päivänä ja nähdään vielä ainakin huomenna, ollaan käyty porukoiden kanssa syömässä, käyty koirien kanssa yhdessä lenkeillä, kierretty kaupoissa ja katsottu leffoja. Silti ahdistaa, en saa koulua pois mielestä ja pikkupiskin keskiviikkona oleva leikkaus stressaa, etenkin kun äiti ei pääsekään sinne mukaan.

Ei mulla mitään hätää ole, lupaan pysyä hengissä ainakin loman ajan. En voisi tappaa itseäni näin lähellä äitiä ja isää.

272

Salaisessa uutta!

Heitän tuon viiltelylaskurin nyt hetkeksi pois, en jaksa nollata sitä taas jatkuvasti etenkään kun oon porukoilla. Älkäähän huolestuko jos en kirjoita viikkoon mitään, yritän nauttia syyslomasta edes vähän eikä mulla oo ainakaan nyt viikonloppuna aikaa istua koneella, sen verran täyteen saatiin koko viikonloppu äskön suunniteltua. Mökkeilyä, Maxin kasvattajalla käymistä lylleröä näyttämässä sun muuta kivaa. Viikollekin on jonkin verran suunnitelmia tehtynä, mutta toivottavasti aikaa jää rentoutumiseenkin.

Pärjäilkäähän kaikki, ootte tärkeitä!<3

271

"Miltäköhän tuntuisi, jos nyt vaan hyppäisin tuon junan alle? Harmi kun kaikki ei ole vielä valmiina, en mä voi tehdä sitä nyt"

Ajatuksia iltalenkillä. Kettuuntumista, kun en ehtinyt näkemään kuin yhden junan läheltä, toiselle sillalle en ehtinyt kun koirat löysi miljoona hajua matkalta ja Tore keksi vielä pelätä muovipussiakin.

Ajatuksista huolimatta tänään on ollut ihan siedettävä päivä. Oon nauranut kämppiksen kanssa, jaksoin olla koulussa vaikka mietinkin, miksi edes menin sinne kun en jaksa tehdä mitään, jaksoin lenkittää koirat ja oon jopa tutkaillut koulujen sivuja. Etsin jatkuvasti vaihtoehtoja, jos en pysty tähän kouluun, mitä sitten... Jos taas pystyn, mitä tämän jälkeen, kun en alalle kuitenkaan jää... Ristiriitaista, samaan aikaan suunnittelee itsemurhaa ja tulevaisuutta, kun ei osaa päättää kumpi olisi parempi.

Oikeestaan oon tällä hetkellä ihan varma siitä, että tapan itseni vielä jonain päivänä. En tänään, en huomenna, en edes tällä viikolla tai tässä kuussa (tosin en lupaa mitään), mutta joskus. Mulla on uusi suunnitelma, mutta se onnistuisi vaan tammi-helmikuussa enkä tiedä, jaksanko sinne asti.

Huomenna selvitetään, koska teen sen matikankokeen. En haluaisi tehdä sitä ollenkaan, sen kun on pakko mennä läpi tai mahdollisuudet kirjotuksiin menee siinä. Toisaalta haluisin jättää lukiopuolen kokonaan ja tehdä vaan amiston nyt, kun en voi tässä jaksossa saada ammattipuolelle yhtään helpotusta käytännön tuntien takia, mutta ehkä seuraavassa jaksossa taas... Pelkkä lukiokin houkuttaisi, mutta siihen menisi taas ainakin vuosi, vaikka sitten saisinkin tehdä sen suht. kevyesti kun noita kursseja on jo tehtynä aika paljon, mutta en mä tiedä.

Ehkä en vaan mieti koulua. Yritän vaan mennä muiden mukana tän jakson, mietitään sitten uudelleen. Enää kaksi jaksoa ennen lukulomaa, pakko jaksaa sinne asti.

270

Ei oo totta. Kuulinpa tänään, että perjantaitkin on käytännön tunteja, ei vielä tällä viikolla mutta syyslomasta eteenpäin. Eli tuun istumaan koulussa viitenä päivänä viikossa, tiedän jo etten tule jaksamaan sitä, mutta kai se on pakko vaan yrittää. Pitäisi käydä juttelemassa luokanvalvojan kanssa, mutta eipä se asialle mitään voi. Vittu.

Huomasin muuten tänään, että matikanopettaja oli laittanut wilman kautta muistutuksen, matikankokeen olisi voinut käydä tekemässä eilen. Ja se terveystiedon puolikas pitänee suorittaa vasta enskuussa, jos se matikkakin jää sinne asti roikkumaan niin sanon vaan että ei helvetti.

En taas ole yhtään varma siitä, pystynkö koskaan käymään tätä koulua loppuun.

43 päivää, siihen se tällä kertaa jäi. 

269

Salaisessa uutta!

En sitten uskaltautunut tänäänkään kouluun. Huomenna sinne mennään sitten diapamin voimin, ei tästä muuten tule taas yhtään mitään.

Edelleen tekisi mieli viiltää. Onneksi kämppis tulee kohta koulusta ja sen jälkeen on koko loppupäiväksi tekemistä, jospa tää taas menisi ohi. Kaiken lisäksi haluan taas kuolla vaikken edelleenkään halua. Se olis vaan niin helppoa, ei tarttis enää miettiä mitä teen koulun kanssa, ei tarttis koskaan sopia koska teen välistä jääneet kokeet...

268

Huomenna on taas edessä kamaluus nimeltä koulu, taas viikon tauon jälkeen (hupsista...). Pitää selvittää mitä teen niiden välistä jääneiden kokeiden kanssa. Ja kamaluus nimeltä ammattipuolen käytännön tunnit, niille on kai pakko osallistua. Kun sais edes tämän jakson lukkarin käsiinsä niin näkisi, oonko oikeasti joka viikko ma-to koulussa 9.45-16.30, jos niin romahdusta odotellessa. Ehdin just tottua siihen "koulua kolmena päivänä viikossa muutama tunti"-rytmiin, ja nyt pitäisi jaksaa pidempiä päiviä. Kaikkina päivinä kaiken lisäksi se kauhistus voimankäyttö. Vihaan niitä tunteja. Niitä seuraa toki myös näytöt :)))

Bussimatka oli aika syvältä. Koirat osasivat molemmat kyllä käyttäytyä, nukkuivat samassa kasassa koko matkan, mutta mun fiilikset oli taas jossain pohjalla. Noh, hengissä selvittiin kuitenkin ja perjantaina uudestaan, josko silloin menisi paremmin. Ja jatkossahan me junaillaan noiden kanssa, se on mulle paljon helpompaa. Vielä ei voida kuitenkaan junailua aloittaa, ne tekee toki jotain hommia just tuolla välillä ja osa matkasta pitäisi mennä joka tapauksessa bussilla.

Että osaakin taas ahdistaa. Haluan vaan takaisin porukoille, vaikka ei sielläkään aina ole hyvä olla. Siellä on kuitenkin parempi kuin kämpillä.

Kännykkäkin hajosi. Prkl. Terä houkuttaa, harmi kun hävitin sen vanhan, pitänee etsiä uusi.

267

Ahdistaa ihan järjettömästi huominen bussimatka, mutta pakko kai sillä on kämpille mennä. En tiedä mikä siinä nyt on niin kamalaa, kun oon ennen pystynyt siihen ilman mitään suurempaa ongelmaa. Ensimmäinen kerta bussissa kahden koiran kanssa, ehkä jännitän sitä? Vaikka ei siinä pitäisi olla mitään jännitettävää, samalla tavalla noiden kanssa asiat menee kuin yhdenkin koiran kanssa eikä mulla oo epäilystäkään siitä, etteikö lyllerö osaisi käyttäytyä ihan yhtä hyvin (ellei paremminkin) kuin Tore, se on kuitenkin paljon rauhallisempi ja tuntuu käyttävän aivojaan pikkasen enemmän kuin eräs... Tai sitten mua vaan ahdistaa taas se, että joudun takaisin kämpille ahdistumaan, vaikka tiedän, että tuun taas perjantaina takaisin porukoille ja sillä kerralla reiluksi viikoksi.

Porukoilla on ollut ihan jees olla, välillä ahdistaa ja tää jatkuva väsymys ärsyttää, oon kuitenkin yrittänyt olla välittämättä siitä. Oon ollut ulkona jotain kolmisen tuntia, katsonut leffaa isän ja veljen kanssa, käynyt kaupoilla äidin kanssa, nähnyt sukulaisia jotka on halunneet nähdä lyllerön yms, mutta koko ajan väsymys on mukana, vaikka oon nukkunut ihan ookoosti lähiaikoina.

Lylleröä nuo kaikki on kutsuneet vahingossa Maxiksi, mutta ei se oikeastaan haittaa. Onhan tuo varsinainen PikkuMaxi, jolla sitä tällä hetkellä kutsutaan. Naapurikin kävi tässä, "uusi Maxi!", juteltiin siinä kaikkea eikä musta tuntunut ees pahalta puhua Maxista. Onhan mulla edelleen ihan järjettömän kova ikävä sitä toisinaan, mutta ehkä uskallan jo vähän uskoa siihen, että pääsen sen kuolemasta yli jossain vaiheessa.

266

Salaisessa uutta!

Skippasin sitten tänäänkin koulupäivän. Poissaolojen kerääminen lukiotunneilta aloitettu jakson ekana päivänä. Tää jakso tulee muutenkin olemaan syvältä, amiston puolelta käytännön tunteja ja veikkaanpa, että niitä on mahdoton suorittaa etänä. Koulua tulee luultavasti (ei olla vielä saatu lukkareita...) olemaan neljänä päivänä viikossa, kaikki tyyliin ysistä-kympistä puoli neljään, oikeen hypin riemusta. Kohta tulee jo pimeäkin niin, ettei noiden piskien kanssa ehdi valoisalla ulos ollenkaan.

Sellainen olo, että voisin vieläkin nukkua vaikka koko vuorokauden, mieluiten enemmänkin, vaikka nukuin taas yöllä hyvin, jotain 8 tuntia ja sen jälkeen vielä pari tuntia kun kämppis lähti kouluun.

Itsariajatukset on taas täysin hallinnassa. En tee mitään pitkien aikojen lupauksia, mutta ollaan ja ihmetellään nyt ainakin syysloma loppuun asti, sen jälkeen on eläinlääkärikäynnit ja kasvattajakurssikin pois stressattavien listalta. Jos vaikka helpottais, kun ei olisi niin paljon jännittäviä asioita lähitulevaisuudessa.

En taas jaksa vastata kommentteihin, anteeksi.

265

Korjasin pari päivää sitten yhden asian, josta kirjoitan salaiseen lisää kunhan jaksan. Ehkä sunnuntaina, silloin on aikaa. Sanotaan kuitenkin nyt sen verran, että tein toooosi typerästi ja se on varmaan osasyy siihen, miksi oon voinut huonommin. Taisi sen asian korjaaminen jotain auttaa, ainakin tänään on taas helpompi olla. En oo miettinyt edes kuolemaa tänään yhtään ja se on paljon se.

Nyt oon vaan väsynyt. Nukuin yöllä jotain kymmenen tuntia, päivällä pari tuntia ja edelleen väsyttää. Huomenna pitäisi jaksaa koulua ja ensviikolla on ilmeisesti vaan perjantai vapaa ja sillon suuntaankin taas porukoille. Huomenna pitäisi myös jaksaa selvittää, koska teen ne puuttuvat kokeet... Ja mitähän ihmettä keksin opettajille syyksi siihen, miksi en tehnyt niitä samaan aikaan kuin muut..?

Ainakin kuukausi niin, etten joudu olemaan yhtään viikonloppua yksin. Siihen mennessä pitäisi keksiä jotain, millä saisi oloa helpommaksi ees hetkittäin.

264

Joo, jäi sekin koe tekemättä. En pystynyt menemään sinne, valvoin koko yön stressaten kokeesta ja aamulla vielä kuulin, että samassa luokassa on samaan aikaan joku toinenkin ryhmä tekemässä koetta.

Sain mä 1,5 koetta tehtyä tässä jaksossa, puolet jäi tekemättä...

Pitkästä aikaa mietin, mitä jos tekisin sen oikeasti. Tiedän, että pystyisin siihen tällä hetkellä. Mutta en mä tee. En vielä.