293

Viimeinen täysin mun oma marsu lähtee luultavasti aamulla uuteen kotiinsa. Mä toivon, että valitsin kodin oikein, jouduin valitsemaan sen monen kyselijän joukosta. Pieni lähtee ilahduttamaan pientä lasta kotiin, jossa tytön äidiltä löytyy paljon kokemusta marsuista. Oon aina vähän epäileväinen siitä, että jokin eläin on täysin lapsen vastuulla, mutta niin ei tässä tapauksessa ole. Ehdin vielä juttelemaan tytön äidin kanssa aamulla hetken. Tavallaan tämä on ilahduttanutkin, vaikkei marsusta olekaan helppo luopua. Oon kirjoitellut mooonia sähköposteja sen tytön kanssa ja se riemu mikä sen viesteistä huokuu, se vaan piristää itseäkin. Kun tietää, että pystyy tekemään toisen hetkeksi tosi onnelliseksi.

Meille jää enää kaksi marsua. Toinen niistä on puoliksi mun, toinen kokonaan kämppiksen. Ehkä näin on parasta, ei mun voimat riitä hoitamaan yhtäkään marsua kokonaan, vaikken niitä mitenkään haastavina pidä. Kun ei jaksa niin ei jaksa, ja vaikka Tirinästä kovasti pidänkin, tai ehkä juuri siksi, uusi koti on sille parasta mitä voin sille nyt antaa.

Nyt etsin käsistä tilaa uusille viilloille, mietin mihin pitää vetää raja niin, että pystyn jatkossakin peittämään jäljet. Johan tässä oltiin vuorokausi ilman, sekin tuntui liian pitkältä ajalta. Mutta en mä viillä, en nyt. Yritän vain kirjoittaa tätä niin kauan, että olen valmis nukkumaan. Koirat on jo käytetty ulkona, joten enää ei tarvitse poistua sisältä mihinkään. Jos olen joskus pystynyt olemaan melkein viisisataa päivää ilman terää, ei kaksi päivää voi olla mahdotonta, vaikka kuinka siltä tuntuisi.

Olisin ihan valmis kuolemaan, mutta se lupaus siitä, että oon loppiaiseen asti hengissä, aion pitää sen. Oli se kuinka vaikeaa tahansa.

Oon tänään käpertynyt peiton alle, lukenut hyvää kirjaa ja syönyt karkkia. Pitkästä aikaa pystyin keskittymään hetken lukemiseen, pystyin unohtamaan ympärillä olevat asiat ja vain lukemaan. Aikaisemmin kun oon yrittänyt lukea, aina päähän on tupsahtanut ajatuksia koulusta, viiltelystä, kesken olevista ja tulevista asioista yms eikä lukemisesta ole tullut mitään. Taidan nytkin siirtyä hetkeksi samaisen kirjan viereen, jos vaikka se auttaisi unohtamaan viiltelynhalun ja ehkä jossain tylsässä kohdassa onnistun jopa nukahtamaan. Musta on välillä iltaisin, siis silloin kun olen pystynyt lukemaan, kiva miettiä kaikkia tapoja, miten kirja voisi jatkua. Niihin ajatuksiin on helppo nukahtaa, kun ne eivät liity omaan elämään mitenkään.