Kämppis häipyi, tulee vasta viikon päästä takaisin, joten ei ole sekään estämässä.
Haluisin kirjoittaa, mutten jaksa. Ois salaiseenkin kirjotettavaa, mutten jaksa sitäkään, vaikka tiedän, että sen kirjoittaminen auttas.
Tyhmät ajatukset, voispa ne tappaa. Mutta sit mun kai pitäis tappaa.. no, itteni?
Vois vetää lääkeöverit, mutta ei mulla taida olla mitään kivaa täällä. Eikä ois rahaa sellaseen pelleilyyn. Tai on tuolla näköjään jotain "ylimääräsiä", mutta ne on jo kokeiltu ja luulin että kuolen. Oisinki kuollu, mutta ei noilla kai kovin helposti henki lähde. Tuntu vaan niin paskalta, pari päivää taisin halailla vessanpönttöä. Ehkä se ois ihan oikein mulle, ehkä vaan nappaan napit naamaan. Jos se auttais ees hetkeksi.
Tajusin, että mun pitää repiä jostain vitusti rahaa ennen kuin voin kuolla. Pitää maksaa itse hautajaiset, porukoilla on ihan tarpeeksi tiukkaa muutenkin.
Joo ei tästä kirjottamisesta tuu mitään.
Lääkäri sanoi, että noi viillot on syviä. Haha, ei noi ole lähelläkään sitä mitä pystyisin tekemään, jos oikeasti haluaisin. Ei noi ole syviä nähnytkään.
No ehkä sinä et ole kaksi, mutta sulla on masennusapina roikkumassa olkapäällä joka kyllä monesti on sen verran puhelias että käy keskustelukumppanista. Kyllä se lopulta hiljenee, kun vaan oppii olemaan ruokkimatta sitä. Hankala vaan alottaa sen häätämistä kun sen seuraan niin tottuu...ja kun sitä on ruokkinut vuosikausia niin on hirveän vaikea erottaa ne rajat omien ajatusten ja sen masennuspaskan väliltä.
VastaaPoistaKyllä susta välitetään ihan esittämättäkin, koita muistaa se <3
Niin kai... Välillä ne erottaa tosi selkeästi toisistaan, mutta sit on näitä päiviä...
PoistaYritän muistaa, kiitos<3