435

Eilen kirjoitettua:

Pyörryttää, romahdan saunan lattialle. Hengittelen hetken oven alta tulevaa raitista ilmaa ja heti olon helpottuessa kiipeän takaisin lauteille. Lisää löylyä, niin paljon etten kestä. Seuraava muistikuva on siitä, kuinka istuin kylmän suihkun alla itkemässä ja tärisemässä, en jaksanut nousta ylös pitkään aikaan.

Siideriä naamaan, ei montaa, mutta niin nopealla tahdilla että tuntuu. Kaapista löytyneitä lääkkeitä pari, niin ettei porukat huomaa mitään, mutta että kuitenkin itse tunnen vaikutuksen. Tuntui hassulta, ihan kuin kaikki olisi ollut ylösalaisin. Nukkumaanmennessä piti muutamaan kertaan avata silmät ja tarkistaa, ettei tässä nyt olla katossa vaan ihan sängyssä. Pari niitä pilsuja jäi vielä, nappasin laukkuun. Ei niillä henki lähde, mutta ahistus edes hetkeksi. Muuhun yhdistettynä miksei lähtis se henkikin, mutta katellaan. Ois kaapista vahvempaakin löytynyt, mutta se oli sellaista, jonka puuttumisen porukat varmaan huomais (ja sit herää kysymys, kumpi noista vanhuksista tarvii vahvaa unilääkettä..?).

Terottimen purkamista (ois yksi vanha teräkin täällä jossain, mutta en löydä sitä), veren tuijottamista. Haava lävähtää auki, oho, ei pitänyt noin syvälle. Ihan sama, toinen samanlainen perään. Onneksi ne saa teipillä kasaan, jotain oon sentään oppinut.

Perjantaina tamman kanssa maastolenkin loppuvaiheilla mietin hetken, etten ehkä sittenkään halua vielä kuolla. Mutta se olo kesti vain hetken, talli on ainoa paikka jossa on edes hetkittäin hyvä olla. Ei siellä voi asua.

-----------------

Kestoahdistus. Ei saa nukuttua tai tehtyä mitään muutakaan. Tänään oltiin koiranäyttelyssä, raivosin sielläkin vaan kaikille. Aamulla pitäis muka ajaa autolla, jos koirat ei ois kyydissä ni tapahtuis varmaan joku "onnettomuus". Nyt oon koirille vihanen, kun niiden takia on pakko pysyä hengissä vielä hetki. Ja ne rajottaa sekoiluja liikaa. Pakko pysyä siinä kunnossa, että saa ne käytettyä ulkona ja ruokittua.

Nyt ruuvaan terottimen takaisin kasaan, se odottaa täällä kiltisti seuraavaan kertaan. Torstaina pitäis jo raahautua takaisin. Viikonloppuna äidin synttärit, ennen sitä ei saa tehdä mitään (liian) typerää, ei vaikka mikä olisi.

Ja joo. Tiiän miten aion tehdä sen. Ja missä. En tosin oo nyt käynyt siellä, mutta kävin joskus, syksyllä muistaakseni, ja se oli täydellinen paikka siihen. Tuskin siellä on mitään suuria muutoksia tapahtunut.

Yh, joku osa musta ei halua sittenkään vielä kuolla. Aina välillä mieleen pamahtaa ajatus siitä, kuinka paljon helpompi olisi olla, jos joku tekisi sen päätöksen mun puolesta. Pakottaisi pysymään hengissä. Mut ei kukaan voi pakottaa. Enkä mä oikeesti edes halua sitä, oikeesti mä haluan kuolla.

kunpa ei ois enää ikinä pakko herätä.