602.

Hetkittäin on ollu ihan hyvä. Kävin koirien kanssa muutaman päivän reissun Rovaniemellä, asuttiin mökissä keskellä metsää, löydettiin ihan sikakivoja lenkkimaastoja, tutustuin uusiin ihmisiin ja mikä tärkeintä, en stressannut mistään. Ja mun laho autokin kesti. Oon sen jälkeen yrittäny pitää itteni kiireisenä. Parin tunnin mettälenkit on parhautta, etenkin nyt kun täälläkin on kunnolla lunta. Eilen ja tänään saanu kulkea ihan umpihangessa, kun on pysyny syrjäsemmillä poluilla. Siel ain välillä havahtuu siihen et siel pystyy hengittään ilman et ahistaa. Luontoterapiaa, ihan parasta. 

Harmi vaan se ei yksinään riitä. Auttaa just siks hetkeksi ku siellä on. Kotona kaikki kaatuu taas päälle. Ei jaksa tehä mitään, ei ees ajatella et tekis jotain. Haluu vaan maata sohvalla peiton alla itkees. Mut silti ei osaa nukkuu. Tälle viikkoo kahet kännit, toisel kertaa meni vähän överiks. 

Ja taas on vierähtäny tasan viikko siitä ku on viimeks nähny ihmisii. Viikko sittenki vaan lyhyen aikaa treeneissä. Mut ihan sama, en jaksa senkään eteen tehä enää mitään. 

Enkä tiedä miks oon enää ees hengissä. Ei täs oo mitään järkee. 

<3

601.

Hengissä ollaan. Ikävä kyllä. En oo päivitellyt, kun ei oo toimivaa nettiä eikä myöskään toimivaa konetta. Ja hetken oli parempi, ni en tarvinnu tätä. Ei oo enää. Ihan vitun paska olo. Pari vikaa vuorokautta on taas ollu yht helvettiä. Lauantai oli viel ihan jees, uskaltauduttiin ekaa kertaa virallisiin kisoihin herra kelpien kanssa, meni päin persettä mut olipahan kivaa ja saatiin ihan hyvääki palautetta.

Mut sit siitä eteenpäin. Ei vaan tuu mitään. Pitäis tehdä miljoonaa asiaa ja kuolen tän stressin alle. Eikä oo mitään mikä lievittäis. Paitsi piskit ja mettä mut en kauheesti jaksa siel olla, kroppaki on aika loppu ja sattuu jalkoihin lyhyetki lenkit. Nukkuu en taas osaa. Oon ihan helvetin yksin, en siel kisoissakaan puhunu kellekkään. Tuli varmaan taas viikko elettyy puhumat kellekkään naamakkain, tänää sentää sen nollasin ku olin repäsin ja pyysin jotain tuntematont juoksuttaan piskei. Ei pää kestäny enää yksinoloo ja olin varautunu siihen et viimeistään tänään näkee ihmisii ku treenit, mut ne peruttiin pakkasen takii. Eikä kenestäkään tutust saa seuraa ni oli pakko tehä nii. Oli se kyl ihan jees, uskalsin jopa puhuu. Ja anto ymmärtää et voitas nähä jatkossaki.

Ilman konet on ihan helvetin tylsää. Teki alkuun ihan hyvää, tuli oltuu enemmän ulkon jne, mut täs parin viikon kohal tökkii jo aika pahasti. Pakko kiikuttaa kone veljel jos se vaik pystyis tekeen sille jotain. Ois pitäny kiikuttaa jo aikasemmin. Siihen sentää voi luottaa.

Ja oon vaan ihan helvetin loppu. Tähän kaikkeen paskaan. Siihen et oon taas erehtyny oleen niin tyhmä et uskoin siihen et asiat vois muuttuu. Ei ne muutu.