614.

Nyt kun oon eksynyt muutaman kerran bloggeriin, oon vasta tajunnut kuinka kova ikävä mulla oli kirjoittamista. Ehkä mä oon taas takas ja yritän aktivoitua tän blogin kanssa, mutten lupaa mitään. Nyt just tuntuu siltä et tää on yks harvoista asioista joilla saa oloa ees vähän paremmaks.

Työkkäriin sain itteni hinattua. Vaan kuinkas kävikään, mulle oli laitettu postissa lappu ajan perumisesta ja uudesta ajasta, posti ei vaan niitä ole jaksanut tuoda perille asti. Turhaan siis istuskelin siellä odottelemassa, mut olin sentään villi ja uskalsin kysyä siellä palloilleelta mieheltä että mitäköhän nyt kun olin aikani istuskellut. Just mun tuuria ja ens kuun alussa uus käynti ja uus stressi asiasta. Jippii.

Ei tosta pitänyt kirjottaa. Mut viimeks tuli kirjoteltua syömisahistuksesta, nyt ois ilta-ahistusten vuoro. Jos päivällä tää kestoahistus on ihan siedettävää (paitsi sillon kun pitäs syödä, tosin tänään se ei jostain syystä ihan hirveesti ahistanut, en kyllä kauheesti syönykkään), ni illat on kauheita. Tai se aika kun on menossa nukkumaan, yötä tää taitaa enemmän olla. Voi olla ihan okei olo, mut aina kun kaatuu sänkyyn ja pistää silmät kiinni se sama fyysinen huono olo iskee päälle. Ihan aina. En tiiä siitäkään et miks. Mut se menee ohi muutamassa minuutissa sen jälkeen ku on noussut ylös ja keksinyt jotain tekemistä. Hankala yrittää nukkua kun tekis mieli vaan juosta oksentaan koko ajan. Ja sit ku vihaa oksentamista ni se huono olo vaan lisää sitä ahistusta ja kierre on valmis. Nuku siinä sitte. Pitäis taas palata takas sänkyyn yrittään mut jotenki se ei houkuta ja sen takia tuleeki valvottua. Ja välillä alkaa jo ennen sänkyyn kömpimistä ahistaa se kun tietää et kohta ahistaa.

Ei vaan jaksais tällästä.

<3