649.

Alan oleen aika loppu tähän. Oon porukoilla, aattelin et täällä sais nukuttuu ku ei oo yksin. Mut ei, nytki alko jo kolme tuntii sit tuntuu siltä et silmät ei pysy auki mut tässä mä edelleen oon, kyllästyin tohon hereillä pyörimiseen ni siirryin sit vaan koneelle tappaan aikaa. Mulla on jatkuvasti huono olo sen takia ku en oo nukkunu kunnolla aikoihin, en jaksa tehä mitään eikä toi selkäkään varmaan tykkää siitä ettei saa kunnolla lepoa. Mut en vaan osaa nukkua enää.

Varmaan joudun ajaan ihan yhtä väsyneenä takas kotiin ku mitä ajoin tännekki. Siel on sentään vammapatteri vaihdettu et ehkä kotonaki pystyy jatkossa olemaan ilman et hiki valuu paikallaan makaamisesta. Tosin en mä muuta jaksa tehä muutenkaan näillä olemattomilla unilla et en tiedä onko silläkään oikeestaan niin väliä.

Paasto jatkuu sit ku oon takas kotona, täällä ei voi paastoilla. Meen vaan niin vähällä syömisellä ku pystyy ilman et se herättää mitään epäilyksiä. Sit kotona käyn ostaas ne patterit siihen vaakaan. Haluun onnistuu ees jossain enkä keksi mitään muuta enää.

Miks vitussa ne kytät tuli sillon pilaan kaiken. Miks en tajunnu mennä piiloon ku ohi meni pari autoa. Jos ne ei ois nähny mua ni ei tarttis nyt olla tässä.

648.

Miksi kaikki menee pieleen aina just sillon kun olisi jotain tekemistä ja suunnitelmia? Piti mennä aikaisin nukkumaan, piti olla aamulla pirteänä lähdössä ajamaan porukoille. Pyhpah, mun yksi lämpöpatteri on pois päältä ja säädetty viiteen asteeseen, mutta silti se on ihan tulikuuma. Ensin ei uskaltanut nukkua, nyt tää kämppä on sauna ja täällä ei pysty nukkumaan. Enkä saa siltä edes sähköjä pois koska kukaan ei osaa kertoa kuinka kovaa tuota yhtä saatanan kytkintä uskaltaa vääntää ilman että se menee rikki.

Se niistä kivoista suunnitelmista sitten. Istun tässä siihen asti että alkaa tulla valoisaa ja lähden muutaman tunnin ajoreissulle sitten vaan valvotun yön jälkeen. Sillee nou hätä, osaan arvioida mun ajokunnon ja pitää taukoja jos tulee tarvis, kunhan vaan vituttaa ku kivempi ois ajaa pirteenä. Ei tässä oikeen muutakaan vaihtoehtoa ole, täällä ei pysty nukkumaan enkä aio olla paikalla kun huoltoukkeli tunkee (taas) mun paskaiseen kotiini. Jos ois tajunnu jo illalla, ois voinu vaan siirtää auton paikkaan X ja nukkua siellä, mut tässä lähellä ei oo mitään rauhallista paikkaa mihin auton sais eikä huvita lähteä tonne pimeeseen hirvien ja peurojen kanssa kisailemaan.

Ois pitäny nukkua päivällä ne päikkärit joita mietin, mut en antanu itelleni lupaa niihin että pystyis nukahtaan aikasin. Nyt ei sitten nukuta ollenkaan, mut ei kai sen niin väliä. Ajoin mä reilu vuos sitte toiselle puolelle suomeakin yhteen putkeen valvotun yön jälkeen yksinäni, ni täähän on ihan pikkujuttu siihen verrattuna. Voin sit porukoilla mennä suoraan nukkumaan, sellanen vierailu tulee siitä. Kivaa.

647.

Ei onnistu paasto. Musta oo siihenkään enää. Lauantai meni ihan ok, vedin kännit ja nous hyvin päähän ku ei ollu syöny. Eilen oli pakko syödä vähän ennen metsälenkkii, oltiinki kolme tuntii siel pyörimässä et tuskin sitä ois jaksanu jos ei ois syöny mitään. Sen jälkeen oli taas kauhee nälkä, onneks kaupat oli jo kii ni en rynnänny ostamaan mitään kauheita mässyjä.

Muistelisin et mulla pari ekaa päivää on aina ollu ne vaikeimmat ja sen jälkeen helpottanu, mut ku ei selvii niistä ekoista päivistä ni ei koskaan pääse siihen helppoon. Onneks noi reisilöllöt on sen verran inhottavia et tuskin kuitenkaan enää sorrun syömään niin paljoo ku kesällä. Sellanen kestoahdistuski päällä ettei ees pystyis syömään paljoo vaik haluiski.

Kohta pitäs uskaltaa kauppaan. Huomenna pitäs jaksaa ajaa takasin porukoille pikakäynnille. Sit hoitaa sossupaskat ku ne on siel jo kuukauden ootellu mun soittoo, ihme ettei oo karenssi pamahtanu päälle. Laskut jaksoin vihdoin tänään avaa ja maksaa. Kelaki on sekoillu maksujensa kans taas mut mä en jaksa sille asialle tehä mitään, ehkä ne huomaa mokansa ite. Ihan liikaa kaikkee.

646.

Tuntuu et happi loppuu. Mut en tie miten tän ahistuskohtauksen sais meneen ohi. Ollu jo monta tuntii päällä mut mikään ei auta. Pitäs nukkuu mut mitä enemmän mä yritän sitä enemmän rupee ahistaan ja itkettään. En tiiä miten oon ollut näin helvetin sokee ja sinisilmänen paska. Vaik oon nähny tän ennenki, silti menin vittu uskoon et täl kertaa asiat ois jotenki eri tavalla. Ai että mä vihaan itteeni.

Aamulla alkaa paasto ja se paasto loppuu vasta ku kuolen. Viina on sallittu et saa pään sekasi, jos siis uskallan mennä kauppaan mut tuskin musta on siihenkään. Harmi ku ei oo enää mitään kivoja lääkkeitä enkä tiiä mistä sais.

Pitäs vaan saada hengitys tasaantuun. Lähtee ihan just käsistä ja jaloista tunto ja sit ei pysty ees kirjottaan ennen ku on rauhottunu enkä tiiä mitä sit teen. En kyl pysty kirjottaan muutenkaan. En jaksa tätä enää.

645.

Kaikkien näiden kuukausien ja vuosien jälkeen mä löysin itseni kylppärin lattialta purkamasta sheiveriä. Tutulla rutiinilla meni, parin sekunnin homma, vaikkei niitä olekaan tullut purettua pitkään aikaan. No, osaanpahan edes jotain, en tosin tiedä onko se kovin hyödyllinen taito.

Tulin siihen tulokseen et turhaan yritän olla viiltämättä. Arvet on ja pysyy, niin eipä muutama lisää muuta tilannetta mihinkään. Eikä mulla edes ole enää mitään mielenkiintoa yrittää parantua, niin samapa tuo. Ei millään oo enää mitään väliä. Jos se helpottaa oloa ees hetkeksi ni en menetä mitään siinä.

Oon lihonukki kesällä. Saanu kunnon läskireidet. En tiedä onko hyvä vai huono ettei mulla ole vaakaa. Tai on, mutta pitäs ostaa siihen uudet patterit. Joita en saa kun en uskalla lähikauppaa pidemmälle. Hmh. No ainakaan en enää mässytä jatkuvasti jotain, nälkä on vaan kiva. Jos ei ois koiria ni menisin varmaan paastolla. Mut pakko jaksaa hoitaa ne ni on myös pakko syödä. Joskus kyl jaksoin paastollakin ihan älyttömän pitkiä lenkkejä, mut ei kroppa kestä sitä enää. Mun on vähän ikävä sitä aikaa, kun saattoi mennä viikon nestepaastolla ja oli paljon kevyempi olo, onnistu ees jossain kunnolla. Pystyispä siihen vieläki. Mut ei.

Selkä sai sentään lääkkeitä eikä enää satu ihan jatkuvasti. Jee.

644.

Pitänyt kirjoittaa. Mut oon jatkuvasti niin väsynyt etten jaksa. Ei jaksa tehdä mitään. Koirat sentään hoidan, mutta ei metsälenkeistäkään saa samalla tavalla voimia kuin ennen. Eilenkin illalla seikkailtiin pari tuntia metsässä, mut mä vaan hajoilin ja pari kertaa istuinkin itkemässä kun ei vaan jaksanut kävellä.

Pitäis käydä prismassa, on pitäny jo viikon, mut en jaksa lähteä sinne asti. Enkä halua, ihan hiton ahdistava ajatus mennä sinne. Onneks on lähikauppa, kallis ja tylsä mut siellä pystyy käymään.

Äh, ei tästä tuu mitään. Taidan mennä takasin nukkumaan. Oispa jotain lääkkeitä joilla vois nukkua vaik vuoden putkeen. Ois kiva.

643.

Mä istun radanvarressa, tuijottamassa kun junat menee ohi. Yks menee just nyt, en tiedä koska seuraava tulee. Aika usein niitä tästä menee. Joskus osasin aikataulut ulkoa, mut en enää. Valkkasin tän paikankin joskus vuosia sitten, kävin usein kävelemässä täällä ja päätin et tää on se paikka missä kuolen. Asiat muuttu, mut paikka ei koskaan unohtunu. Nyt oon täällä taas. En tiedä mitä teen. Tai ainakin juon viinat eka loppuun, katotaan sen jälkeen uskallanko hypätä. Toivon et uskallan, et alkoholi veis sen pahimman terän pelolta pois. Sit ei tarttis enää kärsii.

Itkettää. Viel muutama viikko sit kuvittelin, et tästä elämästä vois tulla vielä jotain. Mut ei tästä tuu. Oon niin kyllästyny elämään jatkuvassa pelossa, helvetin väsynyt tähän jatkuvaan valvomiseen, paniikkikohtauksiin, yksinäisyyteen, ihan vittu kaikkeen. Oon ollu nyt melkein viikon kotona eikä ketään oo kiinnostanu nähdä, vaik kaikki tietää et oon täällä. Tosin en mäkään jaksais itteäni jos saisin päättää, et ymmärrän niitä kyllä. Kaikilla on paljon parempi ilman mua, eikä siitä voi ketään syyttää.

Koirat on hoidossa, niil on kaikki ihan okei. Mä vaan meinasin hajota kun jätin ne sinne ja sanoin niille et meen huomenna hakeen. Ku en tiedä meenkö. Mut kyl ne pärjää.

p.s. tää on ajastettu postaus, kirjotettu pari tuntia sitten, kun te luette tätä ni oon jo valintani tehnyt. Joko oon hypänny tai sit en. Jos oon hypänny ni se on vaan hyvä, niin mulle ku kaikille muillekki. Jos en oo hypänny ni sit oon nukkumassa känniäni selväks.

// Ei tarvii olla huolissaan, joku oli nähny mut radalla sekkailemassa ja poliisit haki pois. Hetken jo luulin et oisin tänään uskaltanu tehä sen ja vihdoin onnistunu siinä.
Nyt nukkumaan tätä känniä pois.

642.

Onneksi on sentään yölenkit. Eilen meidän kanssa lenteli hetken pöllö, tänään mut säikytti lepakko joka seurasi perässä ikuisuuden. Lopulta oli pakko ottaa lamppu pois päältä ja suunnistaa pimeässä, kun se alkoi lentelemään naamalle. On ne ihan söpöjä mutta jos joku hajurako kuitenkin.

Selkä vaan kipeytyy päivä päivälta pahemmin ja mun vitutukseksi kipu pahenee eniten juuri kävellessä. Vie vähän lenkkien rentoutumista, mutta kai sen kestää. Ärsyttää et vakiofyssarin piti muuttaa kauas, tää ois muuten se hetki jollon oisin pitkästä aikaa marssinu sinne. Jos oisin rikas menisin testaamaan osteopaatin, kun koiratkin tuntuu hyötyvän siitä yllättävän paljon. Taidan kuitenkin tyytyä elämään tän kivun kanssa, jos ei parissa viikossa ala helpottaa niin sit pitää toivoa että ens kuun rahoista riittää hierojakäyntiinkin jotain. Mut ehkä tää menee ohi itsestään, yleensä tälläset menee.

Pitäs yrittää leikkiä sosiaalista ja ettiä jostain lyltsille uus leikkikaveri. Se on vähän niinku minä, valikoiva sen suhteen kenen seurassa viihtyy, ja silläkin on taipumusta menettää kaikki ne joista se todella pitää. Sil on ollu kolme hyvää kaveria sen elämän aikana, kaikki sentään pidemmän aikaa putkeen mut nyt sillä ei taas oo yhtään. Pitäs taikoa jostain myös vaellusseuraa, ku en uskalla lähtee vieraisiin paikkoihin yksin kuitenkaan. Ja haluis ees kerran nukkuu teltassa metässä tänä vuonna eikä aina vaan autossa, mut en jaksa kantaa mihinkään pidemmälle yksin kaikkee mitä tarviin ja en kotonakaan uskalla nukkuu yksin ni miten sit jossain vieraassa mettässä vaan joku hepponen kangas suojana. Mun tuurilla samalle leiripaikalle osuis vielä mun lisäksi joku mies ja sit pelkäisin koko yön koska se ilmestyy mun telttaan. Mut haluisin viel tänä vuonna johonkin, ihan sama mitä selkä siitä on mieltä. En vaan tiiä onks se mitenkään mahollista, ku kukaan kavereista ei ehi. Oli senki suhteen suunnitelmia vielä muutama viikko sit mut neki sit meni mahottomiks enkä voinu tehä sillekkään mitään.

Väsyttää. Ja ahdistaa ja vituttaa ja itkettää jajaja... En tiiä. On mulla niit hyviäkin hetkii ehkä välillä, mut päivä päivältä oon varmempi siitä et kohta saa jo luovuttaa. Ja se on oikeestaan aika helpottava ajatus.

641.

En oo tainnu täällä koskaan kirjottaa aiheesta, mut mun eka exä oli hmmh.. no, aika väkivaltaista sorttia ja aiheutti omat ongelmansa mun elämään. Olin sillee suht hyvin päässy niistä asioista jo yli, ku tossa jotain kuukaus takasin jouduin ihan tosissani pelkäämään miestä taas. Ei mitään sinänsä tapahtunu, mut oli aika iso kolaus mulle ja palautti ihan vittu kaiken mun mieleen. Nyt sitte pelkään taas joka ikistä vastaan kävelevää miestä ja ai että oli eilenki kivat paniikit kun hämärässä metässä joku mies käveli mun takana... Vittu lähin sit umpimettään karkuun. Sellanen takapakki taas. Tän kans pystyi elään ihan ok maalla, tai en siellä ees tajunnu et menin tän suhteen näin pahaksi taas, mut tää kaupunkielämä on entistäkin paskempaa ku pelkää joka toista vastaantulijaa.

On ainoostaan yks ihminen joka pystyis auttaan mut tosta yli. Mut koska se välttelee mua kaikista auttamislupauksistaan huolimatta, eikä me kyl pystyttäis sen valinnoista johtuen enää ees näkemään missään (mistä en btw sais sen mielestä olla vihanen, itekki varmaan tykkäis jos jättäsin sen yksin sillon ku sen koko elämä on päin helvettiä. Oon kuulemma itsekäs paska ku suutuin sen päätöksestä, niinku siinä ei ois mitään itsekästä et laittaa asian X kaiken sovitun edelle eikä voi siirtää sitä ees muutamalla päivällä et pystyis pitään sovitusta kii), ni oon tänki kanssa yksin. Siks oli pakko päästä kirjottaan tästäkin ku tajusin et tää on ainoo tapa purkaa sitäki asiaa sitten, mut en tiedä auttaako tääkään mitään. Pysyn mahdollisimman kaukana joka vitun ikisestä miespuolisesta olennosta koko loppuelämän, joka ei onneks tuu olemaan kovin pitkä.

Haluun vaan kuolla, mä en pysty elään täällä, en ainakaan näin vitun yksin, mut en pääse täältä poiskaan mitenkään. Paitsi kuolemalla. En oo jaksanu avata ees posteja vaik tiedän et siellä on pari tärkeetä juttua, ei niilläkään oo mitään väliä enää. Turhaa kärsimystä koko elämä ni saahan sen jo lopettaa.

640.

Selvisi miksi täällä on käyty. Mun kaikki patterit on vaihdettu sillä aikaa kun olin pois. Ne oli myös kaikki jätetty päälle ihan reilulle lämmölle, joten ei ihme että täällä on myös aivan helvetin kuuma. Ikkunat kun on olleet kaikki auki, on kämppä lämmennytkin vain lisää aina kun sisälle on tullut viileämpää ilmaa.

Ei sitten paljon yöllä nukuttu. Oli niin kuuma, että koirat lattialla makoillessaankin vaan läähätti ja mä jännäsin koska ne saa lämpöhalvauksen. Seikkailtiin sitten keskellä yötä pari tuntia ulkona, kun ei ollut mitään muutakaan paikkaa minne mennä. Siinä kipeytyi sitten selkäkin lopullisesti ja loppumatkaa ei tarvinnut itkeä enää yksinäisyyden ja toivottomuuden takia, vaan kipu kyllä piti ajatukset kurissa. Lenkin jälkeen sisällä oli edelleen järkyttävän kuuma, joten kipitettiin autoon nukkumaan. Kunnes pari tuntia myöhemmin ohi alkoi liikkua porukkaa ja koirat kytätä ikkunoilla, ja joku tunki kysymään miksi makaan autossa. Se niistä unista, tuli tehtyä toinen yölenkki jonka jälkeen kotonakin pystyi olemaan jo jotenkin.

Vaikka kuuma täällä on edelleen. Mutta pakko nyt vaan olla täällä käristymässä, kun ei muuallekaan voi mennä. Buranalla eletään koska kuumus = järkyttävä päänsärky, mutta pysyypähän sillä samalla buranalla selkäkin edes siedettävässä kunnossa. Siivoamista on ihan turha edes harkita näissä oloissa, mut kai täällä paskan seassa hetken hengissä jotenkin pysyy.

Ei musta oo tähän elämään enää. Onneksi ei tarviikkaan. Toki ois kiva jos sais siivottua tän kämpän ennen kuin kuolee ettei muiden tarttis mun sotkuja selvitellä. Mut jos ei ni sit ei.

639.

Kotona. Eka havainto, keittiön ja makkarin ovet on auki vaikka oon aina pitänyt niitä kiinni. Hiton ahdistavaa jos täällä on käynyt joku, en tiedä. Kai se voi olla vetokin joka on ne avannut, mutta on tässä nyt jo pari vuotta asuttu eikä ovet ole ennen aukeillut itsekseen... Toka havainto, ihan vitun sotkuista enkä pysty siivoamaan tätä. Kolmas havainto, niin helvetin kuuma että paikallaan istuessakin hiki lentää. Yritä tässä sit väsyneenä siivota. Meinasin jo mennä takasin porukoille, mut en todellakaan voi tässä kunnossa ajaa ni vaihtoehdot on aika vähissä. Ei mulla oo muutakaan paikkaa minne mennä.

Onneksi voi kuolla. Vaikka heti, mikään ei sitä estä. Toki koirat pitää lykätä johonkin, mut onneksi hoitaja löytynee ihan hetkessä, onhan nykyään netti. Melkein lähdin heti kotiintulon jälkeen rautatielle seikkailemaan, mut en sit keskellä päivää viittiny. Pimeessä on helpompi, kulkee ne junat sillonkin.

P.s. Sinä, joka kopioit minun ja muutaman muun blogitekstejä jatkuvasti facebookin mielenterveysaiheisiin ryhmiin, olet harvinaisen lapsellinen etkä taida ymmärtää, etteivät kaikki välttämättä katso kovin hyvällä sitä jos heidän henkilökohtaisia tekstejään kopioidaan luvatta ja väitetään niitä omiksi. No, huomionhakua ja omanlaisensa mielenterveysongelma kai sekin. Mutta uskon että osaat kirjoittaa ihan itsekin. Luulisin, että se huomiokin tuntuisi paremmalta kun sitä saisi juuri niihin asioihin jotka vaivaa omaa mieltä, eikä niihin jotka vaivaa jotakuta muuta.

638.

Tuntuu että happi loppuu. Paniikkikohtauksista on tullut päivittäisiä, nukkumaanmenon aika on pahin joten en edes yritä nukkua enää. Silmät kiinni maatessa on liikaa aikaa ajatella, ihan liikaa. Sänkyyn voi kömpiä vasta kun on varma siitä ettei pysy enää kauaa hereillä, vaikka usein silloinkin yllätän itseni sillä kuinka monta tuntia vielä senkin jälkeen voi käyttää itkemiseen ja panikointiin.

Haluan vaan itkeä, huutaa ja raivota. Onneksi on ystäväni metsä, siellä saa olla rauhassa juuri niin surullinen ja vihainen kuin haluaa. Lenkit on pidentyneet ihan huomaamatta taas, nyt kun kelit vihdoin sen sallii. Joskus vaan istun kivellä tunnin, parikin. Itkemässä ja tuijottamassa keppejä järsiviä ja keskenään leikkiviä koiria, jotka aina välillä tulevat tökkimään kuonoillaan ja kysymään, joko jatketaan matkaa.

Itsevihan voimalla mä olen tehnyt tämän vuoden juoksuennätyksiä, mutten oikeastaan osaa nauttia niistäkään. Ja viimeisin ennätys vaati sen, etten taas tiedä koska voin edes kävellä ilman kipua. Toisaalta ei sillä niin väliä, juoksin silti tänäänkin. Sattukoot.

Huomenna kotiin. Pelottaa ja ahdistaa. Piti mennä jo tänään, mutta vaihteeksi mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan, aika loppui kesken enkä kyllä ole koko päivänä ollut henkisesti siinä kunnossa että olisin edes uskaltanut lähteä ajamaan. Huomenna on pakko. Ajatus kotiinpaluusta oli ihan riittävän ahdistavaa jo aiemmin, nyt vielä vaikeampaa kun piti mennä sotkemaan taas kaikki ja pitääkin selvitä yksin.

Toisaalta jos en selviä, ei sekään niin haittaa.

637.

Järkky väsymys, silmät ei meinaa pysyä auki. En muista koska oon viimeks nukkunu kunnolla, on siitä ainakin pari viikkoa. Helpotusta ei oo luvassa. En osaa nukkua yksin (oon siitä kai ennenki kirjottanu), mut koska oon harvinaisen taitava pilaamaan kaiken mitä mulla on, jatkossa on sit vaan pärjättävä ilman kunnon unia.

Mä luulin, että mut jätetään taas yksin, luulin ettei millään sovitulla jutulla ollutkaan muille mitään väliä. Harmi ettei mun käsitystä tilanteesta vaivauduttu korjaamaan, olin niin raivoissani etten pystyny ite ajattelemaankaan sellasta mahollisuutta. Ja sit menin vielä kaiken lisäksi raivoomaan ihmiselle joka ei liittynyt asiaan juuri ollenkaan. Perus epävakaa mulle sanottiin kun netissä avauduin, mutta kun en mä oo ennen ollu sellanen. Siis epävakaa joo, mutta vähän hillitympi sentään. Nyt vaan keitti liian pahasti yli ja pilasin ihan kaiken. Ja pidin siinä samalla huolen siitä ettei ne sovitut asiat ainakaan toteudu. Hyvä minä.

Vittu että itteään voikin vihata paljon.

636.

Mä en yritä enää mitään. Oli taas suunnitelma millä vois saada asiat edes vähän parempaan suuntaan. Mut siihenkin tuli yllättäen asioita jotka ne suunnitelmat estää ja joihin en voi vaikuttaa. Eikä ketään muutakaan tunnu kiinnostavan vaan runnotaan vaan sitä omaa asiaa läpi musta välittämättä. Tosin siinä nyt ei oo mitään uutta, totta hemmetissä kaikki muut asiat on aina tärkeämpiä kuin minä. Se on huomattu tässä vuosien aikana ja vähän väliä siitä saa lisää muistutuksia.

En voi mennä enää kotiin. Se tarkoittaa myös sitä, etten ees pysty hakemaan sitä apua vaikka haluaisin. No eipähän tarvii sitäkään enää miettiä. Oon täällä keskellä metsää vaan erakoitumassa siihen asti et on riittävän sekasin ja uskallan varmasti ottaa itteni hengiltä. Se on mun uus ja ainoo suunnitelma ja se saa luvan onnistua. Ei mulla muita vaihtoehtoja enää oo.

Mä luovutan.

635.

Ahdistaa. Mä muistan ne hoitajan sanat muutaman vuoden takaa, miten se huudahti mulle että mä olisin voinut kuolla. Mä oon käynyt läpi sitä päivää ja miettinyt miksen onnistunut silloin. Olisi säästynyt aika paljolta. Toki oon tässä välissä joskus kai ollut iloinenkin siitä että se lanssi ilmestyi paikalle, mutta... Olisi ollut parempi kaikille jos olisin kuollut jo silloin.

Ja mä en ymmärrä, miksi ihmiset suuttuu siitä jos ei sano asioita ja mielipiteitään suoraan, mutta sitten ne samat ihmiset suuttuu myös siitä jos ne sanoo. Oon huomannut sen jo ihan riittävän monta kertaa. Parempi hymyillä vaan ja sanoa olevansa samaa mieltä, sillä pääsee huomattavasti vähemmällä. Omat mielipiteet kielletty. Hitto kun niitä on muutenkin vaikea sanoa just hylätyksi tulemisen pelon takia ja siksi kun ei haluais tapella, sit joka kerta saa huomata että ne pelot on aika aiheellisia.

Ehkei mun kannatakaan hakea sitä apua. En mä oo sen arvonen. Pilaan vaan kaikkien muidenkin elämät omani lisäksi.