692.

Pari viikkoa mökillä. Arkipäivät on saanu olla yksin, viikonloput porukat on olleet täällä. Ei oo päässy kokonaan erakoitumaan täällä keskellä metsää. Tehny kyllä todella hyvää. Ei mitään hälinää ympärillä, ni on pystyny selvittämään ajatuksia ja just nyt kaikki näyttää suht selkeeltä. Varma en oo mistään, mut luulen vihdoin tietäväni mitä mä tältä elämältä haluan. On ollu vaikeetakin, joutunu kohtaamaan ne ajatukset mitä mielessä on ollu, eikä oo päässy mihinkään karkuun. Mut oon selvinny siitä.

Ajattelun kaverina on sit ollut paljon tekemistä, ni ei oo ehtiny yliajattelemaan kuitenkaan. Pitää kantaa puita, lämmittää, kantaa vettä, lämmittää sitäkin, rakentaa sitä ja tätä ja tuota ja koiratki hoitaa. Peuroja täällä asuu n. miljoona, niitä saa ihastella melkein joka lenkillä ja iltaisin ikkunasta. Koirat on saanu hyvää treeniä samalla, eivät lähteneet edes muutaman metrin päästä pakoon lähteneen peuran perään kun vähän kröhäisin muistutukseksi. Kiva, et ne on niin varmoja nykyään. Korppipari seuras mua eilen juoksulenkillä, ehkä ne nauro mulle. Mut lentelivät ainaki kilsan samaa matkaa. Korpit on aina kuulunu mun suosikkilintuihin, ne viihtyy samanlaisissa paikoissa ku minäkin.

Oon liikkunu paljon, mut oon muistanu myös syödä. Ottanu kävelyn ja hölkkäilyn kaveriksi myös pyöräilyn ja vähän lihaskuntoa, koittanu miettiä mitä liikkeitä just mun kannattais tehdä. Ja tadaa, selkä ei enää vaivaa eikä pääkään ole niin usein kipeä, kun hartioissakin kiertää veri nykyään. Toivon, et onnistun pitämään taas monipuolisen liikunnan elämässä mukana, paljon parempi olla näin. Ei tarvii olla jatkuvissa kivuissa, ni on parempi mielikin. Ja on muuten paljon hauskempi liikkua näin, kun tavottelee sillä hyvää oloa eikä vaan laihtumista tai muuta ulkonäöllistä mitä oon aina ennen tehny...

Tulee oleen vaikeeta sopeutuu taas kaupunkieloon tän jälkeen. Mut hetken vielä nautin olosta ja elämästä täällä. Sit joutuu kohtaamaan taas seuraavia asioita ku palaa sinne ja se vähän ahdistaa. Mut kyl mä selviin. Luulisin.