361

Salaisessa uutta!

Luokanvalvojan kanssa viestitelty, onneksi se ymmärsi kun rehellisesti kerroin koko tilanteen. Käski tehdä itsenäisiä kurssejakin voinnin mukaan, ja kielsi vielä erikseen kiirehtimästä niiden kanssa. Voimankäyttöön on kaksi vaihtoehtoa, toisesta ei oo varmuutta saadaanko mut sinne mukaan, mutta jos saadaan niin siellä ois yksi tuttu luokkalainen, ei mulla sen kanssa mitenkään hyvät välit oo mutta just voimankäyttöjuttuja oon joskus tehnyt sen kanssa. Ois ehkä helpompi mennä sinne?

Tänään on taas sellanen en-saa-mitään-aikaiseksi-päivä. Tai no, kävin koirien ja kameran kanssa tossa alle sadan metrin päässä ja kirjoitin koirien blogiin. Jes? Piti käydä vanhalla kämpällä hakemassa loput tavarat mutta enpä saanut aikaseksi. Ehkä huomenna. Ennen sunnuntaita on pakko.

Mulla oli jotain asiaakin mutta unohdin sen jo.

Piskit.

360

Nyt ei mene hyvin. 

Luokanvalvoja laittoi viestin wilmassa, haluaa tietää miksi skippasin sen voimankäytön, ja ei sen kai ollut tarkoitus syyllistää, mutta kertoipa samassa viestissä sen, kuinka hankalaa noita päiviä on järjestää. Helmikuun lopussa kuulemma ehkä viimeinen mahdollisuus suorittaa se. Että jes, mulla on vajaa kuukausi aikaa saada itteni siihen kuntoon, että selviän siitä. Nyt ei tunnu yhtään siltä. 

Pitäisi kai vastata sille. En tiedä yhtään mitä kirjoittaisin. Kyseli samalla niistä itsenäisistä kursseista, oonko saanut homman hyvin käyntiin. Juu tuota en ole edes aloittanut vielä, muutto vei sen verran voimia ettei pysty. Hyvä että oon saanut edes koirat lenkitettyä, muuten vain olen. Olo on ihan ok suurimman osan ajasta, mutta jos pitäisi tehdä jotain alkaa heti tuntua siltä ettei pysty. 

Koulujuttujen lisäksi lylleron suomeen rekisteröinnissä on vähän häikkää, rahalla saisi kaiken kuntoon mutta kun sitä ei ole. Varmaan vaan pyydän niitä lähettämään lyllerön paperit takaisin mulle ja rekisteröin sen sitten joskus kun jaksan. 

Nukkumiset sentään menee hyvin, vaikka makkarissa nyt onkin vähän ahtaat tunnelmat ja oon joka yö herännyt siihen, että kämppiksen pää on mun sängyssä (päädyt on yhdessä, makkari oli liian pieni muuhun järjestykseen). Jotenkin mun on helpompi nukkua, kun samassa huoneessa on joku. Nukkumaanmeno ei ahdista niin paljon. Kai se on jotenkin helpompaa, kun ei tavallaan tarvise olla silloinkaan yksin, vaikka tiedän etten saisi kämppistä hereille vaikka katto tippuisi niskaan. 

Tuolla olis nuo lääkkeet. En tajua, miksi yliannostus alkaa houkuttaa aina, kun menee vähänkin huonommin. En mä nyt niin huonossa kunnossa ole, että tekisin mitään typerää oikeasti. Kunhan vaan leikin sillä ajatuksella. 

Ehkä tää taas tästä helpottaa. Toivotaan ainakin. 

359

Nyt se on varma. En olisi selvinnyt muutosta, jos olisin käynyt koululla. Otti aika koville muutenkin. Yhdessä välissä vetäydyin hälinästä koirien kanssa ulos itkemään, kerran otettiin kämppiksen kanssa torkut tyhjenevän kämpän lattialla ja jäi sinne vielä sotkut siivoamatta, kun ei enää jaksettu. Porukoillekin tiuskin loppuvaiheessa aika paljon, alkoi väsymys painaa päälle. Avaimet vanhaan kämppään on meillä kuitenkin vielä viikon, ehtiihän sitä siivota.. Jos jaksaa. Pakko.

Suurin osa tavaroista on kuitenkin uudella kämpillä ja melkein puolet purettunakin jo. Huonekalut kaikki oikeilla paikoillaan ja mulla on oma datausnurkka ikkunan vieressä, jääkaapillekin matkaa tästä vain käden mitta :D Rakastan.

Huomenna, tai oikeastaan tänään meillä on ei-tehdä-mitään-päivä. Käydään ehkä koirien kanssa tutustumassa uuteen lähimetsään (lue: mennään, eksytään, löydetään kotiin monen tunnin päästä. Niin se aina menee) ja heitetään uudet matot lattialle. Löhötään sohvalla telkkarin ääressä ja nukutaan.

On tää muutto kuitenkin kaiken vaivan arvoista. Naapurit vaikuttaa kivoilta, 20m matkan päässä on pieni metsä ja sen takana iso aukea alue, lyhyt matka juoksuttamaan koiria. Siinä onnistunee myös vedätys niiden kanssa, ei tarvitse raahautua monen kilsan päähän kuten ennen. Lyhyempi matka koululle kuin ennen ja isompi + halvempi lähikauppa.

Nyt nukkumaan, tosin ensin taidan nauraa hetken Torelle, se kun testaa miten kiivetä huonekalulta toiselle tällä sisustuksella. Hölmö :')

Yritän edelleen pitää pientä taukoa bloggerista. Hoidetaan nyt entinen kämppä siihen kuntoon, että saadaan vakuudet takaisin, laitetaan täällä kaikki kuntoon ja sitten ehkä lisäilen jonkin sortin kuvia tästä kämpästä bloginkin puolelle.

358

Nyt laitetaan vähän asioita järjestykseen mun päässä. Tulee varmaan tosi sekava postaus, mutta jos tää auttaa omia ajatuksia selvittämään niin menkööt nyt..

Haluanko mä oikeasti kuolla? En.
Haluanko mä osastolle? En.
Haluanko mä voida paremmin? Joo.

Tarkoittaa sitä, että mä en saa tehdä liian vaikeita asioita nyt. Joskus se on pakko, mutta ei nyt.

Onnistuin tekemään siitä voimankäytöstä liian ison mörön. Viime yö meni valvoessa sen takia. Eilen melkein viilsin sen takia. Mietin jopa itsaria pelkästään sen takia, ettei tarvitsisi mennä sinne. Tänään sain pari paniikkikohtausta, kun mietin sitä liikaa.

Järkeä? Ei.

Onko yksi koulupäivä niin tärkeä, että sen takia pilaisi kaiken sen, mihin oon tähän mennessä päässyt? Jos olisin edelleen menossa sinne, valvoisin toisen yön putkeen ja huomaan jo tuon yhden vaikutuksen mielialassa tosi selkeesti. Luultavasti viiltäisin, kun en osaa käsitellä sitä koulusta syntyvää ahdistusta muullakaan tavalla. Pahimmassa tapauksessa olisin ehkä tälläkin hetkellä vetämässä viinaa ja lääkkeitä kaksin käsin. Kaikki yhden voimankäytön takia.

Järjellä ajatellen se kannattaisi kyllä käydä nyt, kun siihen hyvä mahdollisuus tarjottiin. Sitten se olisi ohi, ei tarvitsisi stressata siitä enää.

Mutta ei. Mä en ota sitä riskiä, että yhden päivän takia, jonka ehtii varmasti suorittaa myöhemminkin, ottaisin paljon takapakkia. Vaikka se takapakki varmasti tulee muutenkin jossain vaiheessa taas. Mitä pidempään tämä parempi, paranemismyönteisempi olo kestää, sitä paremmin tuun sietämään seuraavat takapakit. Luulisin.

Sitä paitsi porukat tulee huomenna, illalla alkaa tavaroiden raahaus uuteen kämppään. Jatkuu lauantaina. Miten jaksaisin ihmisiä niin pitkään? Ensin 8 tuntia täysin vieraan luokan kanssa, sen jälkeen ilta ja seuraava päivä porukoiden kanssa. Kun pelkässä illassa ja lauantaissakin voi olla liikaa. Kämppis menee, oon tottunut sen seuraan ja sen kanssa saa murjottaa itsekseen, porukat ei ikinä anna olla rauhassa eikä siellä voimankäytössäkään voisi tehdä mitään yksin.

Eli jätän sen pahimman pois. En kestäisi uutta romahdusta nyt. Pakko kevittää asioita kaikesta mistä pystyy.

Haha, kuulokkeista kuuluu juuri musiikkia: "Ei tuu mitään, ei tuu mitään.." Just tuolta tuntuu nyt. Mistään muusta kai tarvitsekaan juuri nyt tulla mitään, kunhan tuon muuton jaksais. Sen jälkeen levätään niin kauan kuin tarvitsee. Yritän päästä eroon siitä ajatuksesta, että kaikki on pakko tehdä mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvin.

Voimankäytön ehtii myöhemminkin. Itsenäiset kurssit ehtii aloittamaan vaikka ensi viikolla, ei niistä tarvitse stressata nyt. Luokanvalvojallekin voi poissaolon syyn selvittää vasta maanantaina, jos en huomenna pysty, se ymmärtää kyllä. Koirat pärjää kyllä pari päivää vähemmällä liikunnalla.

Tärkeintä on etten romahda ainakaan nyt. Etten haaskaa liikaa voimia niihin asioihin, joita ei ole pakko hoitaa juuri nyt.

357

Mä. Haluan. Viiltää.

Nyt.

Yliannostuskin ois aika jees. Kuolema tosi jees.

Yritän olla tekemättä mitään typerää. Tiedän (toivon), että tää olo menee ohi heti, kun lähden perjantaina kävelemään kohti kotia. Siis jos menen sinne kouluun. En tiedä, en osaa päättää.

Tekisi mieli tarttua puhelimeen ja soittaa luokanvalvojalle heti aamulla. Kysyä, onko mitään muita vaihtoehtoja, vaikka tiedän ettei oikeastaan ole. Toi kuuluu niihin pakollisiin suorituksiin, joita ilman ei saa todistusta. Mutta olisiko aikuispuolen opiskelijoiden kanssa helpompaa? Luultavasti olisi, mutta en mene vannomaan. Noi nuoret ei oo koskaan ollut mun juttu, oman ikäset ja vähän nuoremmat on mun pään mukaan kaikki ilkeitä, vaikka tiedän ettei niin oikeasti ole.

Mutta oikeasti. Noi on koko porukka ollut samalla luokalla 2 vuotta. Niillä on omat tiiviit porukat, omat jutut, ja sitten yhtäkkiä mun pitäisi ilmestyä niiden joukkoon päiväksi johonkin voimankäyttöön, jossa tehdään juttuja pareittain ja ryhmissä...

Ei helvetti. En mä pysty.

Mitä ihmettä mä sanon jos soitan sille luokanvalvojalle? "Hei oon paska ihminen enkä uskalla ilmestyä sinne pakolliseen voimankäyttöön, oisko teillä tälläselle pelkurille jotain muuta suoritustapaa?"

Hah.

356

Huomenna alkaa kaaosviikko. Kai siitäkin selvitään, vaikka perjantaista tuleekin kamala. 

En voi sanoa, että olisin mitenkään onnellinen, mutta ehkä.. tyytyväinen? toisinaan kai iloinenkin? En mä tiedä. Enkä jaksa kuluttaa aikaani sen miettimiseen, millä tätä oloa kuvailisi. 

Viikonloppu oli kuitenkin tosi jees, joten ajattelin heittää teille kaikille lukijoille ja satunnaisille kävijöille pienen haasteen: 

Valitkaa yksi päivä, jolloin teette vain ja ainoastaan niitä asioita, joista pidätte. Tai jos mikään ei piristä, tehkää niitä asioita, joista olette ennen pitäneet. Älkääkä luovuttako heti viiden minuutin päästä tyylillä "ei tästä saa mitään irti", vaan yrittäkää pidempään. Voin myöntää, kyllä mua välillä ketuttaa lähteä koirien kanssa tonne pakkaseen, saatan tiuskia alkumatkan niiden perseilyistä vähän liikaakin, mutta jossain vaiheessa se liikkuminen niiden kanssa alkaa piristää. 

Jos tykkäätte olla ulkona, olkaa. Ottakaa mukaan kamera, eväitä, kavereita, eläimiä, mitä tahansa, tai lähtekää vaikka itseksenne pienelle kävelylle luonnon keskelle. Tehkää hyvää ruokaa tai hakekaa kaupasta kunnon läjä herkkuja, hakekaa vaikka netistä/kirjastosta/vuokraamosta joku hyvä leffa ja istukaa lämpimän peiton alla sitä katsomassa herkkujen kera. Lukekaa, piirtäkää, käykää hierojalla tai menkää vaikka salille. Kuka mistäkin tykkää. Mutta muistakaa, yksi kokonainen päivä niitä kivoja juttuja. Tunti ei riitä, ei kaksikaan. Jos ette saa jostain mitään irti, keksikää jotain muuta. 

Tuun varmaan purkamaan jännityksiä tänne ennen perjantaita, mutta yritän olla vielä ainakin pari päivää miettimättä sitä. Tässä on niin paljon tekemistä, että eiköhän se onnistu. Huomenna kämpän avaimet kouraan ja siitä se muutto taas lähtee käyntiin. 

Yritän siis edelleen pysyä poissa bloggerista. Käyn kyllä välillä vilkuilemassa teidän blogeja, mutta en välttämättä joka päivä. 

355

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Ehkä?

Mä selvisin tästä viikosta.

Kävin koululla kahteen kertaan, puhuin rehellisesti niin luokanvalvojalle, koulutuspäällikölle kuin kahdelle opettajallekin ja sain sen työharjoittelupaikan sieltä. Kävin yksin postissa hoitamassa asioita, ja samalla reissulla prismassa. Aloitin polilla uudessa ryhmässä enkä kuollut sinne, vaikka aluksi kai vähän siltä tuntuikin. Allekirjoitin vuokrasopparit. Koirat on päässeet lenkille neljänä päivänä viidestä ja saaneet uusia kavereita viimeksi tänään, ja uskalsin puhua niiden omistajan kanssa aika paljon. Oon saanut parannettua mun ja kämppiksen välejä, edelleen molemmilla taitaa olla mieltä vaivaavia asioita, mutta parempaan päin ollaan menossa kuitenkin. Kirjoittanut yön pimeinä tunteina vaikeista asioista, se teksti on tosin edelleen vähän kesken, mutta ei sillä mikään kiire ole. Ja oon syönyt. Normaalisti, en liikaa mutten myöskään liian vähää.

Tänään aamulla melkein jäin sänkyyn makaamaan. Jaksoin kuitenkin mennä koululle, ajattelin, että enää tämä päivä ja sitten saa levätä maanantaihin asti. Silloin hakemaan ne avaimet, hihi.

Nyt mulla on ohjeistukset kahteen kurssiin. Teen ne omaan tahtiin, toiseen menee varmaan se 2min, koska se on vain yksi oman alan työ. Toinen on sitten isompi homma, täytyy käydä luokanvalvojan koneella tekemässä tehtäviä, joihin mulla opettajan mukaan menee hermot. Käski laittaa viestiä kun en tajua noista mitään (joo okei, ei se sähkö mun vahvin ala ole..), järjestää kuulemma aikaa ja tulee neuvomaan jos tarvitsee. Mutta ennen konehommia teen pari muuta tehtävää itsekseen. Ihanan huumorintajuinen ope, ja minä joskus pidin sitä tiukkiksena.

Mikä nyt eniten stressaa on yhden korttikoulutuksen voimankäyttöpäivä. Kahdeksan tuntia täysin vieraiden ihmisten kanssa. Käytäntöä, toisten solmuun vääntämistä. 24. päivä. Viikon päästä. En tunne edes sitä opettajaa, sen tunneilta ei voi paeta samalla tavalla kuin muiden.

"Jos et pysty niin laita sitten sen vetäjälle viestiä."

Mä yritän pystyä. Jos voisi edes lohduttautua sillä ajatuksella, ettei niitä ihmisiä tarvitse nähdä tuon päivän jälkeen ikinä, mutta ei. Ainakin yksi kurssi pitää käydä niiden kanssa, se alkaa kai joskus kuukauden päästä tai joskus, en jaksa tarkistaa.

Yritän pysyä viikonlopun poissa bloggerista. Unohtaa hetkeksi muidenkin murheet omien lisäksi. Nukun, nukun ja nukun niin paljon kuin mieli tekee. Lenkkeilen koirien kanssa ja jos foreca on oikeassa, käyn ehkä myös ulkoiluttamassa kameraa. Teen sämpylöitä tai jotain muuta hyvää, haen kaupasta kunnon läjän herkkuja ja yritän houkutella kämppiksen katsomaan mun kanssa jonkun leffan, kotona tai teatterissa, miten vaan. Teen mitä teen, yritän tehdä vain niitä asioita, jotka tuntuu hyvältä.

Koska seuraavasta viikosta tulee vielä raskaampi kuin tästä.

354

Salaisessa uutta!

Tänään on ollut hyvä päivä, vaikka kämppiksen touhut välillä ottaakin päähän.

Aamulla uskaltauduin ihan yksikseni postiin ja osasin selittää asiani ilmeisesti ihan ymmärrettävästi. Siitä prisman kautta kämpille. Vähän ahdisti, mutta selvisin kuitenkin. Koirien kanssa metsälenkki ja hymyn naamalle saanut lapsi ("Toi yksi on tollanen nakkikoira!") piristi.

Ja päivän parhaaseen osioon, jonka piti tapahtua vasta huomenna. Vuokrasopparit on nyt allekirjoitettu ja maanantaina kipitän hakemaan uuden kämpän avaimet. Saatiin muuttoa aikaistettua viikolla, porukat tuleekin peräkärryn kera kyläilemään jo 25. päivä! Käytiin tsekkaamassa se uusi kämppä ja rakastuin. Sieltä löytyy jopa vaatehuone, varasin sen jo mun murjotuspaikaksi jonne on helppo eristäytyä jos kämppiksen naama alkaa ärsyttää liikaa. Ikkunat on tosi suojaisella paikalla, joka suunnassa on vain puita, ei tarvitse pitää verhoja jatkuvasti kiinni kuten nykyisessä kämpässä, kiitos vastapäisen talon kyttääjän, jonka elämäntehtävä on istua parvekkeella röökillä ja tuijottaa mitä muissa asunnoissa tapahtuu.

Viestiteltiin luokanvalvojankin kanssa. Aamulla koululla kuulen, mitä tehdään voimankäytön kanssa ja saan ohjeistukset parii itsenäisesti tehtävään kurssiin. Jos vaan pääsen ylös sängystä ajoissa. Ehkä tää tästä?

Jos mä kuitenkin yrittäisin vielä..?

353

Lapsellinen angstaus kämppiksestä tähän ennen nukkumaanmenoa.

Meidän piti tehdä opinnäytetyö yhdessä. Mä keksin meille aiheen ja suunniteltiin jo aika pitkälti sitä, miten se toteutetaan. Siitä ois saanut niin paljon normitöitä mielenkiintosemman pienellä ylimääräisellä työllä ja videoiden voimilla.

Kysyin siltä sitten tossa yksi päivä, tehdäänkö me se oppari yhdessä vai ei. Sieltä kuului vain "hyvä kysymys." En jaksanut siinä ihmetellä asiaa sen enempää, vaikka kämppis vähän tylyltä (ja vaivaantuneelta?) kuulostikin. Se oli menossa nukkumaan, ajattelin sen olleen vain väsynyt.

Luokanvalvojan suusta sitten kuulin, että kämppis aikoo tehdä opparinsa tuosta mun keksimästä aiheesta. Eli suomeksi mun pitää keksiä uusi aihe, ei saman katon alla asuvat oikeen voi tehdä samasta aiheesta isoa työtä erikseen. Tai en mä ainakaan kehtaa sanoa luokanvalvojalle että hei, teen muuten opparin samasta aiheesta.

Voin sanoa, että lievästi vituttaa. Se yksi ja ainoa aihe joka tällä alalla kiinnostaa. Meninkin sanomaan sen kämppikselle ääneen. Enemmän ehkä ärsyttää se, ettei kämppis voinut itse sanoa tekevänsä opparinsa siitä, vaan mun piti kuulla se luokanvalvojan kautta.

Ja toinen juttu... Se pitää kyllä omille koirilleen tiukkaa kuria, mutta jostain syystä se on molepien mun piskien kanssa ihan hukassa. Mä en voi sietää sitä, että se hyväksyy niiden perseilyt. Torea se ei voi pitää vapaana, se ei saa sitä kiinni. Kaikki muut saa, jopa mun isä, joka on koirien kanssa välillä tosi hukassa. Eilen se soitti mulle, kun se ei uskaltanut ottaa lylleröltä luuta pois, lyllerö kuulemma irvisti. Oma 25-kiloinen otuksensa olisi siinä vaiheessa saanut kuulla kuka käskee ja kuka ei, mutta tuo kymmenkiloinen on ilmeisesti hirrrmuisen pelottava terävine hampaineen. Eikä se saa lylleröä laitettua mun huoneeseen, jos en ole kotona, lyllerö lyllertää karkuun ja sen metsästämisessä menee kuulemma kauan.

Toi ärsyttää mua vaan siksi, että mun koirat ei saa perseillä kenenkään kanssa. Toiset hyppisi tässä tilanteessa ilosta, kun koira tottelee vaan niitä. Mutta kun noiden pitää totella muitakin. Ei pelkästään mua. Okei, lyllerö tiputtaa minkä tahansa superherkun suustaan sillä, että vaan katson sitä pahasti. Lenkeillä T tulee mun luo ennen kuin ehdin huutaa sen nimeä loppuun asti. Lyllerö menee mun huoneeseen, kun vähän heilautan sormea huonetta kohti. Jippii. Mutta kuinka ristiriitasta tää on koirille, kun toiselle saa aina vaan näyttää keskaria jos se käskee jotain?

Nää on niitä päiviä, kun tekisi mieli karjua sille pää punaisena ja muuttaa omaan kämppään. Onneksi kirjottaminen helpotti, enää ei kiukuta niin paljon. Kuitenkin tää kimppakämppä on mun kannalta paras ratkasu tällä hetkellä, muuten vaan erakoituisin yksinäni.

Käytiin tossa yks päivä pellolla. Pitkästä aikaa kuvasaastetta omituisista ötököistä, olkaa hyvät (ja joo tiedän, kameran asetukset päin peetä, jaksanut siellä pakkasessa niillä leikkiä):

352

Juteltiin hetki luokanvalvojan kanssa, jonka jälkeen suunnattiin koulutuspäällikön -tai mikä yksikön vastaava se nykyään lieneekään, en pysy mukana sen liikkeissä - huoneeseen.

"Jaahas, katsotaas sitten näitä meidän priimuksen suorituksia.."
"Jos se menee neljännelle vuodelle niin sitten se menee, mutta ei tämä nyt näytä ollenkaan pahalta, ehdit kyllä hoitaa noi pois alta jos tahdot valmistua keväällä"
"Kyllä sä tän kevään jaksat, saat sitten paperit kouraan ja voit jatkaa mihin ikinä haluat"

"Kukas sinne tuppukylään nyt vapaaehtoisesti tahtoisikaan" (joo, se on samoilta suunnilta kotoisin..)
"Älä siitä työharjoittelusta stressaa, oot niin hyvä koulussa että saat tulla tänne mun ohjaukseen siksi aikaa"
"Kato tossa on kuva mun koirasta" :D

Nii-in, ehkä tässä on vielä mahdollisuus valmistua. Luokanvalvoja lupasi selvitellä kursseja, jotka voisi hoitaa itsenäisesti. Ei tässä koulussa nyt taida muuta kamalaa olla, kuin yksi korttikoulutukseen kuuluva voimankäyttöpäivä ja yksi vk:n kurssi, jotka pitää käydä muiden kanssa. Tosin yksi opettaja ei ole merkannut kaikkia vk:n poissaoloja, jos sillä ei ole hyvää syytä niiden puuttumiselle, niin käyn vaan tekemässä näytöt ja se kurssi on siinä :D Lisäksi puuttuu yksi kurssi, jossa tunneilla on oikeasti läsnäolopakko, mutta siitäkin voi ilmeisesti tehdä osan jonkun verkko-ohjauksen avulla ja käydään pari tuntia yhdistelemässä piuhoja toisiinsa koululla (lue: saamassa muutamat sähköiskut). Ja jos kerran oon työharjoittelun koululla, pystyn kai tekemään osan hommista silloinkin jos ne on siinä vaiheessa vielä kesken.

Työharjottelusta stressaaminen laski aika nollille. KP on se tyyppi, joka antoi mulle pääsykokeissa täydet pisteet, se jolle sanoin ensimmäistä kertaa että mua on kiusattu ja joka on itsekin kokenut yhtä sun toista. Eiköhän me sen kanssa tulla juttuun, vaikka se osaakin olla toisinaan aika vaativa. Koiraihmisiäkin vielä :D

Nyt jännitetään tuleeko tosta koulusta mitään vai loppuuko voimat. Kokeillaan ja katsotaan, aina mulla on se toinenkin vaihtoehto...

Tää on pitänyt paikkansa kaikkien koulujen kohdalla.

351

Ahdistaaaaa.

Ei tässä muutamaan päivään tehnytkään mieli viiltää.

En taas saa kirjoitettua. Mutta söin tänään. Olin reilut 3,5 vuorokautta ilman ruokaa. Nyt en tiedä, jatkanko tätä syömispelleilyä vai en. Pystyisin kyllä syömään jos haluaisin, mutta en halua. Tai tavallaan haluan.

En jaksa vastata kommentteihin, anteeksi.

350

Kolme tuntia sängyssä pyörimistä takana. Illalla kyllä väsytti, meinasin nukahtaa koneen viereen. Väsymys katoaa heti kun kömmin sänkyyn, mutta palaa takaisin heti jos nousen ylös. Ärsyttävää. Täytyy kai käyttää tämäkin aika hyödyksi ja lähteä lenkille, saapahan koirat ainakin juosta kunnolla vapaana, tuolla ketään tähän aikaan vastaan tule.

55h vesi(+tee)paastoa takana. Jääkaapissa odottaa joku kevyt mehukeitto (huikeat 9kcal/100g), sillä eletään päivä tai kaksi. Mieluiten tietysti se kaksi, vaikka eipä kait siihen kuole jos sen kokonaankin päivässä juo. Pelkällä vedellä en jatka kauempaa, vaikka tuo saattaisi hyvinkin onnistua vielä muutaman päivän. Tyhmäähän se on enkä edes osaa juoda tarpeeksi pelkkää vettä.

Aamulla täytyy lampsia kauppaan, vähän pelkään että tää paastoilu kusasee siihen jos en saa nukuttua. Heräämisen jälkeen ei ole koskaan nälkä. Nyt on.

Ainiin, oon muuten vaakalakossa. Siitä kirotusta kapineesta loppui patterit ja ajattelin, että ehkä on parasta etten osta uusia. Muuten hyppään siinä taas joka päivä ahdistumassa jostain sadan gramman painonnoususta, ihan kuin maailma siihen kaatuisi. Parempi olla ilman.

Jos ei syömispelleilyä ja väsymystä lasketa, niin nyt on ehkä hieman helpompi olla. Pystyy miettimään vähän muutakin kuin kuolemaa.

349

Tyhmää tosiaan, mutta silti jotain niin ihanaa. Takana 24h paastoa, tavoitteena ois viikko mutta tuskin ihan siihen pystyn, kun pitää koirat jaksaa lenkittää kuitenkin. Mutta katsotaan kuin pitkälle päästään. Kolme vuorokautta on mun "ennätys", joten tähdätään nyt ainakin neljään.

Enkä oo vetänyt ees zeroa ja purkatkin on loppu. En ois ennen pystynyt tähän ilman niitä. Nyt näköjään.

Laitoin muuten luokanvalvojalle viestiä, en jaksanut vastata sen kysymyksiin vaan kysyin vain, voisinko mennä koululle juttelemaan, kun mun on paljon helpompi selvittää asiat ihan kasvotusten kuin puhelimitse tai jonkun Wilman kautta. Meen tiistaina käymään siellä jos uskallan. En jaksa tehdä mitään suunnitelmaa etukäteen, kysyn lv:ltä mitä se ehdottaa että saisin kurssit kasaan, ja jos en tykkää sen ideoista niin sitten vaan jätän ne tekemättä.

348

Kävelen koirien kanssa vesisateessa yön pimeinä tunteina. Vastaan tulee pari ihmistä koirineen, onneksi juuri siitä kohdasta kääntyy polku ja pääsen livahtamaan piiloon metsään. En jaksa ihmisiä. En nyt. Kukaan ei saa nähdä, että olen taas itkenyt silmät punaisiksi.

Itkenyt, koska en mä oikeasti halua kuolla, mutta en haluaisi elääkkään. Ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Tai mulla on vain yksi. Jos ei jaksa, mitä muutakaan voi muka tehdä?

Välillä löydän itseni laskemasta lääkkeitä, googlettamasta voisiko niiden yliannostukseen kuolla. Välillä tuntuu siltä, että voisin tehdä sen heti, niin ei tarvitsisi jaksaa enää päivääkään.

En mä sitä ihan vielä tee.

Ärsyttää. Tästä (ja niistä kaikista aikasemmista) blogista piti tulla blogi selviämisestä. Parantumisesta. Mutta tää on sittenkin vaan blogi kuolemasta. Mietin, pitäisikö pitää pieni tauko, ei teidän kuulu joutua lukemaan tälläistä. En mä halua yhdenkään teistä olevan huolissaan. Mutta toisaalta tämän kirjoittaminen on ehkä ainoa asia joka auttaa oloa edes vähän. Yritän kuitenkin kirjoittaa jatkossa vähän vähemmän kuolemasta, ne jutut saa pysyä ihan vaan mun päässä.

347

Salaisessa uutta!

Luokanvalvoja laittoi eilen viestiä, haluaisi tietää missä mennään. Meni sitten taas yö valvomiseksi kun mietin, mitä ihmettä vastaan sille, kun en tiedä itsekään. Se kertoi, että multa puuttuu vaan kaksi kurssia jotka vaatii läsnäolon tunneilla. Muut voisi kai tehdä itsenäisesti. Siis oikeasti, kaksi kurssia ja yksi työharjoittelujakso ja mä oon luovuttamassa koulun suhteen? Ehkä se nyt vaan kannattaisi käydä. Itsenäiset kurssithan ei vaadi multa oikeastaan mitään, teen tarvittavat tehtävät pari minuuttia ennen palautusaikaa ja opettajat kehuu siitä, kuinka oon selvästi käyttänyt aikaa niiden tekemiseen. Joo tosiaan. Ainakin kaksi minuuttia, haha.

Onneksi mun ei tarvii ikinä enää tehdä mitään isoja päätöksiä. Se isoin on jo tehty. Nyt pitäisi vaan päättää, teenkö tässä vielä puuttuvia kursseja itsenäisesti vaiko en. Pienentäisi epäilyksiä jos tekisin.

En mä oikeasti pystyisi tekemään noita kahta kurssia. En vieraan luokan kanssa, kun tutunkin luokan kanssa se tuntui mahdottomalta. Onneksi ei tarvitse enää edes yrittää.

346

Nukuin koko päivän yli. Jos nukkuisin vielä yönkin, ehkä sitä huomenna jaksaisi edes lenkittää koirat...

Mitä ihmettä mä oon tekemässä? En jaksaisi odottaa enää päivääkään, mutta pakko. Pakko jaksaa vielä hetki.

En mä silti vieläkään haluaisi tehdä sitä porukoille. Enkä teille ja kämppikselle. Mutta mun on pakko.

Anteeksi.

345

Salaisessa uutta!

Aamulla heräsin porukoiden riitelyyn. Se palautti mieleen niin paljon muistoja.

Muistin, kuinka pienenä aina porukoiden riidellessä pelkäsin, että pian ne eroaa. Mietin tosi usein, varmaan melkein päivittäin, kumman luona haluaisin asua. En koskaan osannut päättää sitä. Tiesin, että veli asuisi äidin luona, se oli selvää kysymättäkin joten mietin, että kai mun sitten kuuluu muuttaa isälle. En tiedä kumpaa oikeasti halusin, en vain halunnut kummankaan jäävän yksin.

Muistan sen päivän kuin elisen, kun äiti ilmoitti muuttavansa pois. Mun pelko oli toteutumassa. Se lähti samana päivänä. Kaikki itki, paitsi minä. Mä vaan kovetin kuoreni kuten aina, ajattelin että jonkun on pakko jaksaa. Veli asui silloin jo muualla, mutta oli kesätöissä isän kanssa samassa paikassa ja asui väliaikaisesti porukoilla. Se vahti isää töissä, piti sen ajatuksia muualla ja taisi jutella jotain isän kavereiden kanssa. Mulle jäi tää talo. Mä hoidin koirat, siivoukset, pihatyöt ja ruoat, lisäksi vahdin ettei isä koskaan lähtenyt yksin minnekään ja tarkkailin sitä kotona. Seurasin sen keskusteluja netissä, se ei tiennyt että tunnistan sen kirjoitustyylin helposti eikä se edes muunnellut mitään tapahtumia, joten sitä oli helppo seurailla. Sama nimimerkkikin aina joka paikassa. Se huoli siitä oli silloin liikaa, en enää muista miten se oli sen kirjoittanut, mutta muutamastakin keskustelusta löysin selviä vihjeitä siitä, että itsari oli käynyt sen mielessä. Pakotin sen lääkäriin, hoin siitä niin monta päivää, että se suostui. Keräsin sille ison listan paikoista, joista se olisi voinut saada apua.

Jossain vaiheessa se onneksi piristyi, mutta ei se yhtään helpottanut mua. Eihän se osannut/halunnut tehdä mitään yksin. Mä kehitin sille tekemistä, laahasin kirjastosta ison pinon tarkkaan valittuja leffoja, joita katsottiin yhdessä. Etsin ruokaohjeita, pakotin sen kauppaan ja tein sen kanssa mitä ihmeellisempiä pöperöitä. Käskin sen aina mukaan lenkille koirien kanssa. Onneksi sen kaverit hakivat sen luokseen parina päivänä viikossa, sain hetken omaa rauhaa, mutta silloinkin huoli painoi päälle. Muistan kuinka pelkäsin, että se vetää kavereidensa kanssa kännit ja menee kännipäissään tekemään jotain typerää.

Selvittiin me kuitenkin, eikä äitikään kovin montaa viikkoa tainnut kaverillaan viihtyä. Äiti tuli takaisin kotiin.

Tänään pelästyin, mitä jos kaikki tuo tapahtuu uudestaan? Veli ei ole täällä ainakaan ennen kesää, mulla on kämppä yli kahden tunnin ajomatkan päässä...

Oon taas lähipäivinä muistanut, miltä tuntuu herätä ajatukseen, että olisi parempi kuolla. Paljon parempi. Mutta ihan vielä ei saa kuolla. Pian, onneksi. Ei tätä oloa kestä.

Kulutan nykyään yöt lukien itsemurhasta, kun en nukuttuakaan saa. Selvitän, mistä kaikkialta porukat tulee saamaan tukea ja listaan ne niille, ettei niiden tarvitse itse etsiä. Luen muiden kokemuksia, kokemuksia siitä, miten oman lapsen itsemurhasta voi selviytyä. Tai selviytyä on ehkä väärä sana, mutta miten sen oppii hyväksymään ja sen asian kanssa oppii elämään. Vaikeaa se tulee olemaan, enkä vieläkään haluaisi tehdä sitä porukoille. Ei ne ansaitse tätä pahaa oloa.

Mutta en mä keksi enää mitään muutakaan. Ei tästä voi parantua. Ainakaan jos ei jaksa edes yrittää ja mä en jaksa enää.

344

Illalla mun eteen tuodaan kulhollinen jäätelöä. En voinut kieltäytyä, en halua huolestuttaa porukoita, ne tietää kuinka paljon pidän jäätelöstä. Söin siitä ison osan porukoiden silmien alla, pakenin huoneeseeni ja syötin loput koirille. Se siitä paastosta sitten.

Ei saisi paastota, tiedän sen. Enkä aio palata siihen syömispelleilyyn. Alkoi vaan ahdistaa, oon syönyt porukoilla ollessa karkkia joka ikinen päivä enkä kehtaa edes kertoa kuinka paljon paino on noussut. Huomisesta eteenpäin yritän taas syödä normaalisti. Ilman niitä karkkeja, hyi.

Aamuyöllä kävelin otsalampun valossa keskellä metsää rautatietä pitkin (ei hätää, siinä on kulkenut junia viimeksi jotain 7 vuotta sitten). Koirat leikkivät keskenään, niillä taisi olla hauskaa. Mulla ei. Koko ajan näin tummiin pukeutuneen ihmishahmon seisomassa mun edessä, näin sen välillä pelottavan selkeästi. Puristin käsiä nyrkkiin ja jatkoin matkaa, kai jotenkin tiesin, ettei siellä oikeasti ketään ole. Kun ei koirat reagoineet siihen mitenkään.

Maanantaina pois täältä. Vihdoinkin kämpille.

Päätin päivän sille. Kuusi viikkoa. Jos silloin on yhtä paha olo kuin nyt, mun elämä päättyy kuuden viikon päästä. Ehtii hyvin hoitamaan kaiken valmiiksi siihen mennessä. 

343

Jokohan saisin kuolla tänä vuonna?

Tyhmiä suunnitelmia, tosi tyhmiä. Tarkkoja laskelmia, en suostu epäonnistumaan siinä enää. Googletellessa olen onnellinen siitä, että otin oman koneen mukaan, eipähän kukaan vahingossakaan huomaa, millaista tietoa etsin.

En pysy laskuissa mukana, en tiedä montako kertaa olen ollut terä kädessä loman aikana. Tänään etsin jotain kaapista, löysin kasan puukkoja ja muita teräviä esineitä, hetken tärisin onnesta. Mutta ei, ei saa. Paitsi jos ihan vähän...

---------------------------

Jotain hyvääkin. Tore on outo. Lapsuudenkaverin koira ei ikinä tule muiden urosten kanssa toimeen, Toren kanssa sillä ei ole mitään ongelmaa. Tore pitää huonotapaisen, pomottavan tätini koiran kurissa, antaa sille kuonoon muttei kuitenkaan liian kovasti ja osaa lopettaa ajoissa. Tore on ehtinyt loman aikana auttamaan paria arkaa pentua, se osaa käyttäytyä niiden seurassa täydellisen rauhallisesti, vaikka onkin yleensä hirveä sählä. Toren seurassa lyllerö uskaltaa mennä häntä heiluen vieraiden koirien luo, yksinollessa niille pitää murista. Ja mikä parasta, vuoden vaihtuessa porukoilla asuva pikkupiski ei ollut sohvan alla nurkassa tärisemässä paniikissa, vaan nukkui rennosti Toren vieressä ja uskalsi käydä jopa ulkona rakettien paukkeessa häntä pystyssä, kunhan sai pysytellä Toren lähellä. Hetken melkein itkin ilosta, enää pikkupiskin ei tarvitse panikoida jokaista rakettia.

Joskus se on vähän pelottavaakin, kuinka hyvin tuo otus lukee niin toisia koiria kuin ihmisiäkin. Nyt hölmö kuorsaa tuolla peiton alla. Täytynee yrittää ryömiä sen viereen, vaikka taitaa tästä tulla valvottu yö kuten kaikista aikaisemmistakin...