454

Salasessa uutta!

Tänään tuntuu tältä.

453

Kolmas aloitettu postaus viimeisimmän julkaistun jälkeen, jokohan tämä pääsis julkaisuun asti...

Eilen ahdisti ihan saatanasti. Kaverit lähti illanviettoon, mä skippasin sen ihan suosiolla. Kaiken lisäks oon kipeenä, että ehkä ihan hyvä etten lähteny. Normisti en tarvii ahistukseen rauhottavia, mutta eilen oli pakko vetästä diapam naamaan. Ja vitusti tupakkaa, ihan liikaa.

Tänäänkin tuntuu siltä että hajoon. Nyt ei jaksa ihmisiä, aina en jaksais itteänikään, vaikka varmaan aikasemmista postauksista huomaakin, että mulla menee paremmin kuin aikoihin. On mulla silti niitä paskoja hetkiä, niitä on vaan vähemmän ku ennen.

Eilinen oli aika paska. Tää päivä on ehkä vähän vähemmän paska? En tiiä. Oispa huominen taas hyvä, tai ei tarvi olla ees hyvä, kunhan ois vähän parempi.

452

Ois vaan pitäny ottaa se työ vastaan sillon ku tarjottiin, mut ei kun pelkäsin et se menis koulun kanssa päällekkäin ja oisin joutunu lopettaan heti, mikä taas ei ois ollu kovin reilua yhelle lapselle.

Mutta MÄ VITTU TEEN SEN SAATANAN KURSSIN ITSENÄISESTI.

Oisin voinut tehä sen keväällä. Sit mulla ois jo paperit kourassa, ois työpaikka, ois enemmän rahaa jajajaja... Mut ei, kenellekään ei tullu mieleen että sen vois hoitaa näin. Nyt mulla on kaks viikkoa aikaa tehä kolme itsenäistä kurssia, joista toi vika on ihan vitun iso kokonaisuus, ne kaks muuta nyt tekee päivässä jos jaksaa. Katotaan hajooko pää, mut ainakin mä hoidan sen koulun vittuun tästä alta vaikka sit sängyssä lojuen jos en ylös pääse.

"Onks kaikki muuten hyvin?"
"Joo mut vituttaa tää paska"
Kiva ilme herra koulutuspäälliköllä, en oo koskaan ennen kironnu sen kuullen. Tai muutenkaan näyttäny et joku ottais päähän.

Ja mua vituttaa se, että noi kaikki opettajat siellä on liian mukavia. En kehtaa raivota niille vaikka kieltämättä joskus tekis mieli.

Vaikka ei se kai oikeesti muuttais mitään. Ei raivoominen, ei se, onko mulla ne paperit sieltä koulusta vai ei ja koska ees saan ne sieltä. Jotkut asiat ois ehkä eri tavalla, mut oisko se sit välttämättä yhtään paremmin kuitenkaan... Jos oisin valmistunu ajallaan, ni oishan ne voinu työkkäristä "pakottaa" mutki muuttamaan johki kauemmas kuten kämppikselle kävi, ja sit en ehkä tuntis noita naapureita, jotka taas on auttanut mua yllättävän paljon... Ehkä tää on ihan hyvä näin.

Mulla oli illalla joku järkeväkin postausidea, mut ehdin jo unohtaa sen. Ei se sit varmaan ollu mitään kovin tärkeetä.

Mut koska tykkään hyppiä nykyään hirveesti aiheesta toiseen, sanotaan nyt vielä se, että tällä hetkellä mä uskon että mä pärjään, vaikka joudunkin(?) asumaan yksin. Pelkäsin, etten pystyis nukkumaan itekseni, kun se on aina ollu yksin vähän hankalaa. Mut en oo varmaan koskaan nukkunu näin hyvin! Se nukkumaanmeno ahdistaa, en tiedä miksi, kai siinä jotenki se yksinäisyys painaa hetken päälle, mut heti kun pääsee sänkyyn asti ni ahistus katoaa. Pelkäsin, et vaan ravaisin ympäri kämppää itkemässä ja ahistumassa ja erakoituisin kokonaan. No, onhan siivoominen tavallaan ympäri kämppää ravaamista.. :D Oon ihan relax, ei koko ajan tarvii nähä ihmisiä ja ulkona törmää kuitenki tuttuihin aina ja saa ees hetkeksi juttuseuraa, kun niiden on aina pakko päästä rapsuttaan piskejä.

Eikä tarvii aamutallille lähtiessä miettiä, herättääkö vahingossa kämppiksen! Voi meluta just niin paljon kuin tahtoo. Ja rakastan sitä tallia päivä päivältä enemmän. Etenkin niitä maastoja! Löytyy metsäpolkuja, leveempiä polkuja, hiekkateitä (joilla kulkee vaan ihania autoilijoita jotka oikeesti hidastaa tullessaan vastaan), hyvä laukkapaikkoja ja ties mitä muuta. Kerran on tullu tamman kanssa sellanen tilanne, et vähän mietin katooko siltä jarrut jos annan sen laukata, mut annoin sit kuitenkin ja hyvinhän se sujui. Luottoheppa<3 Joskus tykkäsin hevosista sitä enemmän, mitä vaikeempia ne oli, mutta tällä hetkellä toi tamma on paras, aina tallilta lähtiessä on hyvä mieli kun ei tarvii keskustella yhdenkään hevosen kanssa siitä tehdäänkö asiat mun vai hevosen tavalla. Ehkä joskus taas palaan pelaamaan niitten vaikeempien elukoiden kanssa, mutta en ainakaan hetkeen vielä.

Ok meinasin tänään saada sydärin ku olin päikkäreillä ja heräsin siihen, et joku puhui keittiössä jotain tyyliin "kyllä tän vois tähän vaihtaa". Radio perkele.

451

Mä oon kai edelleen aika ristiriitainen. Sanon toista ja teen toista, joskus haluan ihan päinvastaisia asioita. Mutta oon tainnut vähän tasottua, vähän vaan, mutta kuitenkin tarpeeksi siihen, että huomaan sen muutoksen itse.

Ramppaan nykyään lenkeillä mahdollisimman lähellä junia. Tiedän ne parhaat paikat, joissa kuljettaja ei ehtisi reagoimaan, tiedän niiden nopeimpien junien aikataulut. Ja oon siellä parhaalla paikalla usein just oikeaan aikaan. Mutta en mä enää halua kuolla. Tai tällä hetkellä ainakaan. Mä käyn vaan näyttämässä keskaria masennukselle, todistamassa itelleni, että ei mun tarvii tehdä sitä. Mun ei tarvii kuolla. Tää elämä on nyt ja tässä, ja niin olen minäkin. Oon aina rakastanut junia, oon pienestä asti istunut katselemassa niitä (lapsuudenkodista oli alle 100m radalle). Jossain vaiheessa kaikki vaan muuttui, en enää katsonutkaan niitä katsomisen ilosta vaan koska tiesin, että se ois varma poispääsy koko elämästä. Nyt mä katson niitä samoin kuin lapsena.

Nykyään kehtaan kulkea keskustassa itkemässä, ei mua haittaa, vaikka jotkut tuijottaa. Musiikit huutamassa, koirat matkassa mukana, kunnon itkulenkki reipasta tahtia ja kaikki on paljon paremmin.

Joskus on sellaisia päiviä, että saatan jopa pitää itsestäni. Vaikeempinakin päivinä osaan nykyään aika hyvin hyväksyä sen, että mä nyt vaan oon tällänen. Mutta ei sais hyväksyä silti liikaa, etten jää tähän jumiin. Ei mua terveeksi voi sanoa, tää nykytilanne riittää ehkä nyt, mutta en halua jumittaa näin ikuisesti.

Eikä mua edes hirveesti stressaa se tosiasia, että tällä viikolla mulla on joka päivälle tekemistä. Huomenna aamutalli, keskiviikkona käynti koululla, torstaina poli + asuntotoimistolla käynti, perjantaina aamutalli ja porukat kai tulee käymään, lauantaina kämppis ehkä tulee ja sillon päihteillään, sunnuntaina kärsitään :D Pitäis vielä johonkin iltaan sopia koirien kanssa treenejä, kun löyty kivalta vaikuttavaa seuraa netistä :)

Hypin taas aiheesta toiseen, mutta pääsin tänään "leikkimään" sammutuspeitteellä. Aikaisemmin oisin aatellut tostakin, että oon ihan vitun paska ihminen kun mokasin noin, vaikkei tossa nyt mitään oikeeta vaaraa ees ollut, kun huomasin sen ajoissa. Nyt vaan nauroin itelleni, hupsista kun olinkin typerä, mutta näitä sattuu!

Ja nyt repeen noille koirille, tuijottavat mua sohvalta naamat rytyssä. Höpsöt.

450

Mä asun nyt sitten yksin.

Eilinen alkoi aika kusisesti, kämppis pisti telkkarin päälle ja eiköhän sieltä pamahtanut entisen amiksen pahimman kusipään naama heti ruutuun. Jäin sit tuijottamaan sitä, joo-o, kiva et jollain menee hyvin, mut miksi just tolla. Oliko pakko käydä näin, nyt sit taas muistan sen kaiken paskan vähän liian selkeesti ja haluisin vaan unohtaa. Sit alettiinkin raahaamaan kämppiksen kamoja autoon, ja aika nopeesti ne siitä häippäsi. Siinä vaiheessa suoraan sanottuna vitutti, että heitin ne terät pois.

Tiettekö, tein sen taas. En jääny siihen ahistukseen jumittamaan ja oottamaan, paheneeko se vielä. Soitin ensin äidille ihan muista asioista, mut halusin kuulla etten oo yksin ja se riitti. Siivouskamppeet esille ja puolet kämpästä on nyt kuurattu niin puhtaaksi, ettei täällä oo ollu näin siistiä varmaan koskaan. Muutama naapuri kävi tossa ovella röökillä ja juteltiin hetki, kyselivät siinä et tuntuuko yksinäiseltä kun yhtäkkiä asuukin yksin. No joo kyllä tuntuu.

Ahistaa nytkin, mutta tää on sellasta siedettävää. Täytyy varmaan lähteä lenkille ja jatkamaan siivousta. Jos vaikka oppisin pärjäämään itteni kanssa joskus. Uskalsin jo yksin pyykkituvalle!

449

Salasessa uutta!

Ei tarvita salkkareita, meillä on täällä paljon enemmän draamaa.



Ei mulla kai muuta.

Tai no, kämppis muuttaa huomenna. Mut en enää oikeen tiedä mitä aattelen siitä. Toivotaan että pärjään itekseni. Pianhan se nähdään.

448

Terät lensi tänään roskikseen. Kaikki, varalla olleetkin (joo-o, mulla on ollu niitä aika runsaasti varoiksi). En tiedä miksi, istuin vaan aamulla koneella ja yhtäkkiä asiaa sen kummemmin miettimättä päätin, että lähenpäs tästä viemään roskia ja terät lähtee myös. Vielä ei kaduta. Saahan niitä uusia jos paha tilanne tulee, mut on jatkossa vähän vaikeempaa. Ainahan sitä jotain keksii millä viiltää, mutta nyt ei voi vaan avata laatikkoa ja ottaa sitä tuttua terää siitä samaisesta kolosta, jossa se on aina ollut. Piirsin sinne "kauniin" irvistävän naaman terien tilalle. Järkevää joo, mutta ainakin saan purkaa vitutusta sen repimiseen kun tekis mieli viiltää enkä löydäkään teriä.

Vituttaa koulu. Kuulin vähän juttua, että yhellä (ex)luokkalaisella on edelleen työharjottelujakso kesken, mutta se sai silti paperit kouraan keväällä. Luokanvalvoja on kattonu sen läpi sormien. Ja vittu arvatkaa onko toi multa puuttuva kurssi ees pakollinen opetussuunnitelman mukaan..? Ei tietenkään, mutta harjottelujakso on :)) Mäki tykkään tosta koulusta. MUTTA! Kuulin ton sopivasti eilen illalla, ei muuta kun koirat messiin, musiikit täysille ja juoksemaan. Lenkin jälkeen iltalääkkeet naamaan ja suihkun kautta nukkumaan, enkä tehny mitään typerää, vaikka aluks tekikin mieli.

Tää päivä on taas ollu yhtä vuoristorataa. Just nyt mä en jaksais olla. Mut aattelin silti pärjätä ilman mitään itsetuhoiluja.

Olihan tää elämä pari viikkoa ihan elämisen arvosta. Ehkä on jatkossaki, mut nyt just ei tunnu siltä.

447

Mä rakastan aamutalleja. Tänäänkin vitutti ihan pirusti, kämppis huudatti telkkaria koko yön, laittoi sen hiljemmalle aina kun pyysin, mutta kohta heräsin taas sen huutamiseen. Olin nukkunu jotain 5h, en ehtiny syyä aamupalaa kun meinasin myöhästyä ja hyppäsin sit auton rattiin ihan kyrpä ottassa.

Lappasin hetken paskaa ja sain sillä pahimman vitutuksen pois. Sit aamumaastoon huipputamman kanssa. Löytyi ihan mahti laukkasuora, sen jälkeen oli kiva käpytellä ja ihan vaan istua kyydissä pienillä metsäpoluilla. Sit vielä heinäntuoksuiseen talliin hoitamaan ruokinnat loppuun eikä muuten väsyttäny eikä vituttanu enää.

Suihkun kautta kauppaan kämppiksen kanssa, lenkittään koirat, peseen pyykit & jutteleen fb:ssä kavereiden kanssa. Yks naapuri pyörähti tässä ja toisen kanssa juttelin hetken kun se oli tossa ovella röökillä. Missään välissä ei oo ahistanu, aamun jälkeen ei oo vituttanu, kaikki on paremmin ku pitkään aikaan vaikka huomaakin ettei oo nukkunu tarpeeksi. Ei ahista huominen, ei koulu (vaikken tiedäkään koska se kurssi ois mahollista käydä), ei se, koska valmistun vai valmistunko koskaan. Nyt on vaan tää hetki ja tässä hetkessä kaikki on hyvin. Enkä aatellu päästää tätä karkuun ainakaan ihan heti.

Voi olla, että tää olo romahtaa minuutin päästä. Tai huomenna, ensi viikolla, kuukauden päästä, joskus kuitenkin. Mut en jaksa murehtia siitä nyt.

Rento, väsynyt ja onnellinen. Sitä mä nyt olen. Jos vielä pääsis aikasin nukkumaan tänään ni kaikki ois vielä paremmin.

Tämä koska halusin kirjottaa jotain positiivisempaa välillä. Onhan tässä ties mitä kaikkea meneillään edelleen, mutta kyllä ne ehtii hoitaa. Aina ne jotenkin järjestyy. Voin jatkaa masennuspaskalinjalla täällä blogin puolella taas vaikka huomenna, nyt ei huvita.

Viiltelylaskuri on tulossa takasin kunhan jaksan laskee oikeet päivät siihen. En pidä tätä minään taukona enää, yritän taas vaihteeksi lopettaa. Ei mun oo oikeestaan edes tehnyt mieli viiltää hetkeen :>

446

Salasessa uutta!

445

444

Nyt täytyy sanoa että nolottaa ihan helvetisti. Päätettiin kämppiksen kanssa vetää maanantaikännit ja meni vähän yli. Naapurit liitty seuraan. Kävin sit panolla (ei oo mikään vakioharrastus enkä tie miten päädyttiin sänkyyn), joka päättyi mun känniavautumiseen (WTF oikeesti, en koskaan avaudu kellekkään ees kännissä, en KOSKAAN). Ärsyttää ku muisti pätkäsee enkä nyt sit tiedä mitä menin kertoon.

Toisaalta toi saatto tehdä ihan hyvääki. Siis ei se, että vedin vitusti liikaa viinaa ja röökiäki tuntu menevän oikeen kaksin käsin, eikä se, että oon kolhinu itteni täyteen haavoja ja kyynärpäässä on kivan kokonen reikä, vaan toi muu. Joo olin kännissä, mut en kuollu siihen et puhuin.

Olipahan ainaki vaihtelua arkeen. Tosi aikuismaista ja vastuullista :)) Mut kämppiksen muutto ei pelota ihan niin paljon ku aikasemmin, ku nyt sentään tunnen osan naapureista. Saa niistä ainaki känniseuraa jos ei muuta.

Nyt on ihan hyvä olla, vaikka ottaaki päähän ku en tiedä mistä kaikesta menin avautumaan. Mut ehken ees halua tietää.

Taidan olla ihastunu kaiken tän lisäksi.