Eilinen alkoi aika kusisesti, kämppis pisti telkkarin päälle ja eiköhän sieltä pamahtanut entisen amiksen pahimman kusipään naama heti ruutuun. Jäin sit tuijottamaan sitä, joo-o, kiva et jollain menee hyvin, mut miksi just tolla. Oliko pakko käydä näin, nyt sit taas muistan sen kaiken paskan vähän liian selkeesti ja haluisin vaan unohtaa. Sit alettiinkin raahaamaan kämppiksen kamoja autoon, ja aika nopeesti ne siitä häippäsi. Siinä vaiheessa suoraan sanottuna vitutti, että heitin ne terät pois.
Tiettekö, tein sen taas. En jääny siihen ahistukseen jumittamaan ja oottamaan, paheneeko se vielä. Soitin ensin äidille ihan muista asioista, mut halusin kuulla etten oo yksin ja se riitti. Siivouskamppeet esille ja puolet kämpästä on nyt kuurattu niin puhtaaksi, ettei täällä oo ollu näin siistiä varmaan koskaan. Muutama naapuri kävi tossa ovella röökillä ja juteltiin hetki, kyselivät siinä et tuntuuko yksinäiseltä kun yhtäkkiä asuukin yksin. No joo kyllä tuntuu.
Ahistaa nytkin, mutta tää on sellasta siedettävää. Täytyy varmaan lähteä lenkille ja jatkamaan siivousta. Jos vaikka oppisin pärjäämään itteni kanssa joskus. Uskalsin jo yksin pyykkituvalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti