464

Ei mulla oo mitään kirjotettavaa, aattelin vaan tulla kertomaan, että hengissä ollaan ja hyvin menee. Illat kuluu milloin kenenkin naapurin luona. Päivisin laittelen kämppää, seikkailen pisin metsiä Toren kanssa (yks päivä eksyttiin johonki luonnonsuojelualueelle, mut tuli ainakin pitkä lenkki ku taisin pyöriä ympyrää siellä :DD), hoidan asioita (ravaan kelassa ja työkkärissä, pe hain koululta todistuksen, käyn kaupoilla, tutkailen vapaita työpaikkoja yms.) ja satunnaisesti käyn auttelemassa tuttuja, missä ne sit millonkin apua tarvittee. Ja tietty talli on sen pari kertaa viikossa edelleen. Päikkäreitä en enää tarvii, mutta aamutallipäivinä ne on tullu tavaksi eikä nukkumisesta mitään haittaakaan ole.

Joskus hajottaa, muttei koskaan mitenkään pahasti. Oon alkanut vähän luottaan siihen, että mä oikeesti pärjään.

Leikin pitkästä aikaa masennustesteillä. DEPS antoi mulle 5 pistettä (Vastauksesi perusteella näyttää siltä, että et pode masennusta.), joskus oon vetänyt siitä lähemmäs 30 pistettä. BDI 6 pistettä (=normi), joskus siitä revitty muistaakseni 48p, voi olla että enemmänkin.

En tarvi tätä blogia enää, mutta en aio lopettaa kirjottamista. Tää vaan muuttuu vähän, tai on oikeestaan muuttunut jo, mutta lisää muutoksia on tulossa. Jossain vaiheessa vaihdan ehkä toiseen blogiin, kun en kuitenkaan halua muuttaa tätä miksikään entisen 'vastakohdaksi'. Haluun pitää tän tavallaan muistona, muistutuksena siitä mistä kaikesta oon selvinny, kenties tsemppinä teille muillekin, todisteena siitä, että pohjaltakin pääsee ylös.

Vihasin joskus syksyä. Toi jatkuva tuuli, sade ja kylmyys on edelleen ärsyttävää. Mut syksyllä on oikeastaan aika kaunista. Nyt on taas 'lupa' haudata arvet vaatteiden alle, lipittää teetä lämmikkeeksi ja löhötä peiton alla katsomassa telkkaria.

Ja oon jo päättäny. Sit ku tulee kevät ja ilmat alkaa lämpeemään, mä en enää piilota noita arpia. Ne ehtii vielä haalistuunkin lisää talven aikana.