466

Tää on kirjotettu joskus seiskan aikaan illalla, en vaan jaksanu kirjottaa loppuun enkä julkasta. Nyt en näköjään pysty nukkumaan vaikka tuntuuki siltä, ettei silmät pysy auki. Sama se sit kai on kirjottaa tää loppuun.

------------------

Aavistelin jo eilen aamulla jotain pahaa, en tiennyt mitä, tuntu vaan siltä, ettei kaikki oo ihan hyvin. Ei siitä sit kovin hyvää päivää tullutkaan, vaikka siihen mahtuikin paljon hyviä hetkiä.

Ekaksi jäin jumiin siihen ajatukseen, että mun ois oikeasti pakko pystyä käymään töissä, ees osa-aikasesti. Jaksaminen luultavasti riittäis joo, mutta. Mä en halua töihin, joskus joo, mutta en ihan vielä. Mä en ole koskaan saanut vaan olla ja nauttia hyvästä olosta, en oo koskaan ennen saanut valoa aamuyöhön asti stressaamatta seuraavasta päivästä, en oo koskaan ennen käynyt keskellä viikkoa aamuyön tunteina lenkittämässä koiria ilman, että ois mitään stressiä tai muuta minkä takia ois turha yrittää nukkua. Ja paljon muuta. Haluun pitää tästä kiinni hetken, nauttia elämästä ilman turhaa stressiä ja miettiä ihan rauhassa, mitä oikeasti haluisin tehdä. Kyllä mä ehdin töitä tekemään enkä usko, että mulla mitään suuria vaikeuksia niiden löytämisessä tulee, mulle on tarjottu yli puolia niistä työpaikoista, mihin oon koskaan hakenut. Oon vaan yleensä sanonut kiitos ja ei.

Stressaa. En haluais vielä töihin, ei täällä oo ees haussa mitään mielenkiintosta nyt, mutta sit taustalla on kuitenki se pelko, että ne sit työkkäristä löytääkin mulle jonkun työpaikan kauempaa. Mä en todellakaan suostu muuttamaan täältä mihinkään tällä hetkellä, mut pitkä työmatka on ehdoton ei. Onneks osaan näytellä, voin vaikka feikata etten osaa puhua kunnolla tmv, mutta stressaa silti ihan helvetisti. Jossain paskatyössä hajottaisin tän pään vaan uudestaan, samoin jos tunteja on liikaa tai työmatka liian pitkä. Plaah. En oo saanu vielä ees sitä henkilökohtasta aikaa sinne työkkäriin, täytyy siellä vähän udella mut enhän mä voi suoraan siellä sanoa, et joo sössin tahallani kaikki työhaastattelut. Ku ei ilman rahaakaan voi elää.

Ei siinä, sain sit ton pois mielestä, oli vähän muuta tekemistä. Yksi kaveri sit soitti, kun lähin siitä käveleen takasin kämpälle. Itki siinä puhelimessa täys överikännissä, ei muuta kun Tore autoon mukaan ja menoksi, koskaan ennen ajanut tota väliä niin nopeesti, vaikka sit kerran sen luo mennessä eksyinkin, perkeleen keskusta. Viittiny lanssiakaan soittaa, tiesin ettei sillä ollu mitään hengenhätää, ei se ollu yksin kuitenkaan eikä halunnu apua joten ne lanssityypit ei ois tehny mitään, ei ne ois voinu sitä mukaansa pakottaa.

Ei tullu yöllä oikeen nukuttua, ja tulin vasta takasin kotiin. Oon koko ajan sen kaverin seurassa ollu oma itteni, jaksanu kannustaa jne, osaan yleensä aina pitää itteni kasassa jos on pakko. Ajelin takasin kotiinki ihan rauhassa. Mut nyt ku pääsi rojahtaan omalle sohvalle ni ei tuu mitään. En ees yritä päästä tästä ylös nyt, tien ettei se onnistu.

Piti pitää kiva viikonloppu. Kaikki suunnitelmat meni/menee päin persettä, en tie saanko itteeni ees Toren kanssa lenkille enää tänään. Piti nukkua univelat pois, mutta kerään niitä vaan lisää.

En haluis kirjottaa näin paljon muista ihmisistä tänne, mut oli pakko purkaa tää johonkin. Enkä nyt jaksa kaivaa mitään kuvaa tähän, kunhan sain noi asiat kirjotettuu. Enköhän oo huomenna ihan pystyssä taas.