546: Uni on vain kofeiinin korvike

Kuinkakohan monta yötä tällä kertaa pitää valvoa ennen kuin saa nukuttua ilman lääkkeitä..? Kai se kolmannen vuorokauden kohdalla alkaa taas tuntumaan siltä, että onnistumisen mahdollisuus nousee edes vähän. Oon niin kyllästynyt tähän. Tänään ei ilmeisesti nukuta edes lääkkeiden avulla, joten antaa olla. Kai se joskus taas onnistuu.

Kaikki on aina suht ookoo niin kauan, kun on jatkuvasti tekemistä. Silloin menee todella huonosti, kun oon jopa siivonnut (ja tiskannut!) sen takia, ettei tarvii koko ajan ajatella, ainakaan ihan niin paljon kuin ilman mitään tekemistä. Vajaan parin viikon päästä pääsee onneksi taas pariksi päiväksi istumaan koulunpenkille, jos sieltä vaikka sais jotain mukavempaa ajateltavaa matkaan mukaan.

Tää on vielä joku normaalia ärsyttävämpi ahdistus, tuntuu enemmän fyysisenä. Joku varmaan vaihtais omansa innolla tähän, mutta mä ottaisin sen enemmän pääkopassa tuntuvan mieluummin, oon tottunut pärjäämään sen kanssa ja se ei rajoita mitään. Lähe tässä nyt edes kauppaan, kun tuntuu siltä, että oksentaa pelkästä ajatuksestakin. Jos se ois "vaan" henkistä, osaisin ignoorata sen aika taitavasti, eikä tarttis stressata siitä, mitä muut ajattelee kun näkevät mun pyörivän tuolla ahdistuksissani. Pään sisälle ei näe kukaan, ja ilman mitään isompia fyysisiä oireita osaan piilottaa ahdistuksen aika taitavasti niin halutessani.

Tosin en oo ihan varma. Ehkä oon tottunut sulkemaan ahistuksen aina mielen ulkopuolelle, ehkä tää on ihan itseaiheutettua tämäkin. Jos teen sitä jotenkin alitajuntaisesti jo ja fyysiset oireet tunkee päälle kun ei muutakaan huomaa. Joo en tiiä onko toi edes mahdollista, kävi vaan mielessä.

Törmäsin tossa vielä muiden tekemiä soittolistoja selatessa L:n suosikkibändiin ja pakkohan sitä oli mennä kuuntelemaan. Ei varmaan mikään yllätys, että pamahti vähän turhan paljon muistoja mieleen kaiken muun ahdistusmasennusmikäliekäänpaskan päälle.

En vaan jaksais tätä. Tehnyt tässä lähiaikoina taas mieli viiltää ja tehdä ties mitä tyhmää. Vaikka mun pitäis jo tietää, että se ei vittu auta mitään. Okei, minuutiksi ehkä ja sit kaikki on entistä huonommin ja tadaa oonkin siinä samassa kierteessä taas. Ei kiitos, se on jo nähty mihin se vie. Vihaan noita arpia muutenkin, tartte yhtään lisää enää.

On tässä onneks paljon kaikkea hyvääkin, saa niiden avulla pidettyä elämästä kiinni. Vaikka ne hyvät onkin omiaan lisäämään stressiä, mutta silti.

545: Linnut voivat laulaa silloinkin kun oksa katkeaa, koska ne tietävät, että niillä on siivet

Salasessa taas uutta luettavaa :)

Bloggerin kirjoituspalkin tuijottaminen pää tyhjänä on yksi mun vakioharrastuksista. Tein sitä ikuisuuden ennen ja jälkeen edellisen lauseen.

Joko mulla menee taas paremmin tai sitten tää parempi vointi johtuu taas vaan siitä, että oon koko ajan menossa ja tekemässä jotain. Toisaalta ihan hyvä näin, tuleepahan kaikki pakolliset asiat hoidettua jossain välissä, kun ei muutakaan tekemistä keksi. Ja koirat tykkää, kun kehittelen niidenkin arkeen vähän vaihtelua tylsyyksissäni. "Vahingossa" taisin löytää myös uusia hierottavia koiria netin suuresta maailmasta, jos vaan saadaan aikataulut sopimaan.

Tosta aikataulujen sopimisesta tuli mieleen, että mun on näiden hierontajuttujen takia pakko suunnitella kaikki menemiset etukäteen. Etenkin, kun muutamia kiinnostais varata aikaa porukoiden läheltä. Pitää etukäteen tietää koska on menossa sinne. Kauhee muutos, kun oon viimiset vuodet saanut mennä ja tulla ihan oman pääni mukaan, eikä oo tarvinnut miettiä mitään etukäteen. Alkoiko vähän ahdistaa kun aloin miettimään tota. Pitää vaan totutella, menee aluksi vähän ympäriinsä ravaamiseksi koko homma, mutta sen pitäis tasottua aika nopeesti, olettaen että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Ostin tällä viikolla jo kunnon kalenterin, hui!

Sain muuten vihdoin ekat kasvilääkintäpuolen uutteet testiin! Olin laiska ja ostin osan, mutta onhan noita muutamia itekkin tehtyjä tuloillaan. Nokkosuute ekana testissä, mutta näin epävakaana en sano siitä vielä muutaman päivän käytön jälkeen yhtään mitään. Ehkä on auttanut, ehkä ei. Pidemmällä aikavälillä pystyn aika varmasti sanomaan, onko siitä mulle mitään hyötyä.

Joo ei onnistu kirjottaminen tänään, ehkä meen vaan kiltisti nukkumaan :D

544: Ehkäpä elämä onkin pienen pienen pieni kupillinen teetä

Hörpin tässä mäntyteetä ja odottelen melatoniinin vaikutusta (tänään ei toivottavasti tarvii mitään vahvempia uninappeja), niin aattelin piipahtaa taas bloggerin puolella.

Kotiuduttiin just koirien kanssa parin tunnin metsäreissulta ja jaloista kyllä huomaa, että kävelty on. Enemmän kuin hetkeen. Sain ennen lenkille lähtöä idean, että mennäänkin pitkästä aikaa autolla vähän kauemmas vakiometsän sijaan, siellä kun alkoi eilen lenkillä ahdistaa ihan helvetisti, kai ne on nää samat vanhat paikat vaan. Oon viimeksi käynyt siellä joskus talvella hiihtämässä Toren kanssa, eli siitä tosiaan on aikaa.

Pyörittiin siellä ympäriinsä, aluksi mulla oli musiikit mukana, mutta tulin siihen tulokseen, että kuuntelen kerrankin mieluummin hiljaisuutta. Varmaan tunnin kävelyn jälkeen musta alkoi pitkästä aikaa tuntua siltä, että oon elossa. Jalkojen väsyessä etsin lähimmän penkin ja makoilin siinä hetken tuijottamassa pilviä ja niiden välistä pilkottavia tähtiä, ja näin tähdenlennonkin siinä maatessa. Kotimatkalla keräilin mukaan ilmaisia luonnon antimia, niistä saa kehitettyä kaikkea kivaa ja vähän erilaista, eikä maksa mitään.

Muistin taas, miksi olin välillä niin hyvässä kunnossa - etsin ne kaikki pienet onnen hetket ja osasin tarttua niihin kiinni, unohtaa hetkeksi yliajattelun ja vaan olla. Nyt oon taas unohtanut miten se tehdään. Olin unohtanut ihan kokonaan. Reissussa niitä hyviä hetkiä tuli jatkuvasti vastaan kuin itsestään, kotona kaikki on niin tuttua, ettei siitä osaa nauttia samalla tavalla, ellei tee välillä jotain erilaista. Tänään lenkkimetsän vaihtaminen riitti.

Tossa aika lähellä ois 30km kävelypolku, en oo koskaan vielä käynyt siellä. Jos sitä joku aamu pakkaisi kamat ja koirat, hyppäisi autoon ja viettäisi koko päivän siellä. Nyt ihan heti siihen ei ole aikaa, mutta tänä vuonna kuitenkin. Sais vähän muistutusta siitä, että vaihtelua voi saada ilman mitään pidemmälle reissaamistakin.

543: Juuri kun aloin tottua eiliseen, tulikin tämä päivä

Reissulta kotiuduttu muutama päivä sitten. Oli ihan huippua, vaikka muutamat riidat ja suru-uutiset reissun päällä saatiinkin. Paljon ulkoilua ja kameran kanssa leikkimistä, tosi vähän koneella istumista, enkä montaa tupakkaakaan polttanut. Piti olla koko viikko polttamatta ja jatkaa samaan malliin kotona, mutta ei se nyt ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Yllättävän hyvin kuitenkin.

Kotiinpaluu taas... Heti ekana rööki huulessa masentelemassa, "kiva" tulla reissulta suoraan paskaiseen kämppään ja löytää joku haiseva homehtunut sitruunakin pöydältä. Pari päivää meni masennellessa, nyt vaikeita on enää yöt ja aamut. Ei oo tullut kauheesti nukuttua, ja aamuisin eka ajatus on tyyliä miks oon taas täällä. En viihdy en. Viime yönä meni hermot tähän valvomiseen, ja lopulta viiden aikaan tein lääkecoctailin, jolla sai kunnon nuijanukutuksen. Nukkui sen avulla viitisen tuntia sentään.

Mun on tosi vaikea uskoa, että viimeisimmästä sairaalakeikasta on jo yli vuosi. Sen jälkeen oon tainnut pari kertaa nappailla lääkkeitä viinan kanssa (tänä vuonna en kai kertaakaan?), mutta ne on pysyneet suht hyvin hallinnassa. Ennen tota sairaalakeikkaa lääkkeiden kanssa pelleily oli melkein päivittäistä, ja nyt oon lopettanut sen tavallaan vahingossa, ei vaan oo enää tehnyt mieli. Ehkä se "sulta ois voinut lähteä henki"-kommentti tai joku muu juttu säikäyttikin vähän, vaikka toisaalta hengenlähtöhän mulla tais tavoitteena olla loppujen lopuksi, vaikken niin erikseen suunnitellutkaan. No, hyvä vaan, että on päässyt niistäkin sekoiluista eroon. Ei ollut millään tavalla hyväksi ne, vaikka pariksi minuutiksi paremman olon saikin.

Vikasta viillostakin on pian vuosi. Viimeksi kun olin näin pitkällä sen lopettamisen kanssa, sai aika usein tapella itseään vastaan. Nyt en oo kauheen montaa kertaa ees harkinnut koko asiaa.

Nyt tekis vähän mieli heittää kamat autoon ja lähteä mökille, pois kaupungista. Mut kai tähän kaupunkielämäänkin taas tottuu.