Ku ei vaan jaksa. Lapsuudenystävänkin näkeminen ahdisti, eilen sen luo ajaessa oli koko matkan pala kurkussa, enkä sen seurassakaan osannut rentoutua. Tänään sentään vähän parempi, mut silti karkasin takasin porukoille jo parin tunnin lenkin jälkeen, vaikka ois sen luo voinut käymäänkin mennä. Mut haluun vaan olla yksin, vaikka sit samalla vihaan tätä yksinäisyyttä. Vitun epävakaa taas.
Pitäis hoitaa noin sata ja miljoona asiaa, oikeestaan niistä suurin osa ois pitänyt hoitaa jo ajat sitten, mut ei vaan saa aikaseks. Viikonloppuna pitäis taas selvitä koulustakin, miks nekin viikonloput osuu kaikki aina just niihin kohtiin kun ei vaan vittu jaksa. Menee varmaan puolet asioista ohi kun sinne on pakko raahautua joka kerta tälläsessä kunnossa. Ja mitä huonommin mulla menee, sitä enemmän kaikki sos. tilanteiden kammot sun muut vaikuttaa, mullahan oli yhessä vaiheessa luokkalaisiin ihan hyvät välit, nyt oon taas tosi etänen. Mut ehkä parempi näin. En mä kuitenkaan haluu mitään uusia ihmisiä mun elämään todellakaan (tai joo mut sit kuitenki ei), ni parempi ettei ees puhu niille mitään.
Haluisin osastolle. Siellä sentään vähän katottais perään, ei tarttis jatkuvasti pelätä. Tässä kunnossa pääsisinkin, mut pelkään etten pääsis sieltä halutessani enää pois, ellen esittäis sielläkin. Eikä se sit auttais mitään. Ei se kyllä muutoinkaan auttais ku hetken, jäisin sielläkin oloon jo lyhyessä ajassa liikaa kiinni enkä pärjäis itekseni senkään vertaa kuin nyt. Mut turha sitä on miettiä, en ees uskaltais antaa koiria mihinkään hoitoon joten...
pakko keksiä jotain millä pysyis elämässä kiinni. vielä ei saa kuolla, ei vaan saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti