620.

Jotenki sitä vaan yrittää selvii. Mut aina kaikki menee pieleen.

Se mun uus sossutäti oli kiva. Tänään se soitti ja sano et se lopettaa. Yllätys, kerranki oli joku joka ymmärsi (ja kuunteli, yleensä sossuämmät vaan tunkee omaa tahtoaan läpi vaik sanois mitä) ja jol pysty puhuun. Ja joka ei ottanu kaikkee niin tosissaan, siin kysyki et toivoinko et se ois unohtanu mut ja uskalsin sanoo joo. Mut ei se ollu unohtanu ja kuntouttava odottaa. Joudun menee sinnekki tutustuun jonkun opiskelijan kans ku ei sossu ite pääse. Oisin ollu rennompi sen kans ja saanu paremmi sanottuu kaiken mitä haluun nyt ku on viel mahis vaikuttaa esim. siihen kuin monen päivänä sitä tekee mut ehkä selviin. Tai ei mul kai oo muut vaihtoehtoo. Oli yllättävän kova paikka se et se lopettaa vaik nähtiinki vaan kerran.

Juoksemisen ehti saad vauhtiin, sit tuli jäätikkökelit. Tänää potkasin sit viel lisäks oveen ja varvas tekee kuolemaa. Tai ainaki sattuu ihan saatanasti. Saa nähä koska pääsee seuraavan kerran juoksee. Mut olipaha hetken joku asia mis pysty kehittyyn ja mis oli tavotteita, vaik nyt sit joutuuki oleen tauolla ties kuin pitkään. Tai tuskin joulun yli enää, kuulin vähän sellast huhua et saatan ehkä saada nastalenkkarit joululahjaks. Ei kyl koiran kaa voi tuol jäätikkökelel silti juosta ku sil ei oo nastoja, mut jos sit ees iteksee.

Haluisin puhuu. Ja et vois vaan hajoo rauhassa kerranki. Ettei tarttis aina yrittää olla se vahva mitä en oikeesti ees oo. Mut ei mul sit kuitenkaan oo mitään puhuttavaa. Kaikki on vaa samaa tyhjää paskaa, vaikee siit repii mitään juttuu. En mä ees osaa selittää miks aina tuntuu näin vitun pahalta. Ku en tiiä itekkää. En mä haluis olla tällänen.