623.

Se on ollu "kiva" tän kuun aikana (tai nyt vois sanoo et vuoden) taas huomata et mitä paskemmin menee, sitä varmemmin sut jätetää yksin. Mä haluisin voida ees pienen hetken elää siin luulossa et joku välittää ni sit ehkä jaksasin paremmin taas. Mut se on ihan liikaa vaadittu.

Tuntuu vaan iha vitun paskalta. Ku on ollu asioit joist ois halunnu puhuu, mut kellään ei oo koskaan aikaa kuunnella. Ain on jotain muuta. Tai sit näkee jo kilometrin päähän et joo tota ei kiinnosta ni sillon sellasel ei viitti ees yrittää. Mut sit ei oikeen jaksas kirjottaakkaa. Ni kaikki jää vaan sisälle ja välil tuntuu et pää räjähtää ku ei pääse mihinkää purkaa. Välil tekis mieli vaan raivoo ihmisil et eiks ne nää et mul on ihan vitun paska olla, vai eiks niit ihan oikeesti vaan kiinnosta vittuukaan mitä en haluis uskoo mut milt silti tuntuu, mut oon hillinny itteni. Ainaki toistaseks. En kyl ees tiiä miks.

Ja nii, nyt ku toi kantapää kestäs jo vähän paremmin ja vois lenkkeillä normisti, ni ehe ehe mun molemmat koirat on saikulla. Harvinaisen paskasti lähteny käyntii tää vuos.

Oon ihan vitun väsyny. Voisko vaan kuolla.

622.

Tänään mä kaivoin vanhan terän piilopaikastaan ja tunnustelin sitä ihoa vasten. Kauan. Teki mieli viiltää, mutta jotenkin sain lopulta taottua itelleni järkeä päähän ja terä lensikin roskiin. En mä voi olla niin heikko että sortuisin nyt, kun oon ollut niin kauan ilman. En oikeastaan edes muista koska oon viiltänyt viimeksi. Mut eiköhän noissa nykyisissä arvissa oo jo ihan tarpeeksi hävettävää ja piiloteltavaa. Voi kunpa niistä pääsis jotenki eroon.

Ekat kaks päivää kuntouttavassa selvitty, on ihan oikee homma mulle. Saa möllöttää yksinään, mut sit on kuitenkin sen verran kiire koko ajan ettei ehdi miettiin turhia. Eikä haittaa jos joskus mokaa, mun "pomo" on kivan rento tyyppi ja sil uskaltaa kyl sanoa jos joku ei oo menny ihan putkeen. Ja vaik toisaalta on sinänsä tärkee homma, ni ei se oo silti kovin tarkkaa. Ja saan vaikuttaa päiviin ite jonkun verran, pitää muistaa kysyä jos joku kerta onnistuis tehä yhellä viikolla päivät heti tyyliin ma-ti ja seuraavalla viikolla vaik to-pe, ni ehtis oleen porukoilla viikon verran putkeen.

Väsyttävää se on silti. Tulee juteltua bussikuskien kans, ne on onneks ainaki tähänastiset ollu kaikki yllättävän kivoja. Yöunet on menny, mut ehkä ne tasottuu ku tottuu hommaan paremmin ja oppii sen ettei siin oikeesti mitään pelättävää oo. Toisaalta tekee ihan hyvääki päästä välillä pois kotoo ja tuntee olevansa hyödyks.

Vähän oon käyny hölkkäilemässäki pariin kertaan, mut ei oo kantapää vieläkään kunnos. Ei kuitenkaan kävellessä enää satu, tänään alkoi hölkkäillessä vähän kipuileen mut se meni ohi, toivottavast ei vaan yön aikana pahene. Jos ei pahene ni ehkä noit kevyitä hölkkäpätkii uskaltaa jatkaa, on nekin tyhjää parempi. No, pääsee sentään kävellen pidemmillekki mettälenkeille taas ja jalkalihaksii oon rääkänny kotona, kai sekin juoksuu tukee sit ku joskus pääsee siihen hommaan takas. Ja tekee päänupille yllättävän hyvää. Kunhan muistaa syödä, mut vaikka oon liikkunu aika paljon ni ei mulla oo ollu ainakaan vielä mitään ajatuksii siitä et tekis mieli jättää syömättä tai mitään. Oon vaan muuten niin huono syömään et meen varmaan silti miinuskaloreilla, pitäs yrittää saada enemmän syötyy. Tai juotuu, ois ehkä mulle helpompi ku ruoka ei vaan aina mee alas. Protskujuomat pursuu vaan korvista ulos vaikken oo hetkeen niitä käyttäny, pitäs keksii jotain muuta.

En mä oikeen tie miten mulla menee. Huonot hetket on tosi huonoja. Perusarki on aika tyhjää, mut ei sellast ahistavaa tyhjyyttä vaan ihan siedettävää. Ja hyvät on hyvii tai tosi hyvii. Mul on daylio ollu koko viime kuun käytössä, ja joo aika vaihtelevaa on. Ja näkee minkä pätkän olin porukoilla, siel on aina paljon tasasempaa. Oon yrittäny muistaa ton useemman kerran päivässä, ettei päivän keskiarvoks tulis vaan joku yhden tietyn hetken fiilis ja aika hyvin siin onnistuinkin, täs kuussa oon taas laiskistunu sen suhteen. Olis kyl kiva vertaa johonkin normaalimpaan kuukauteen tota viime kuuta, ja jos jaksaa kesällä viel käyttää ni näkis vähän suuntaa siitä onks olo sillon oikeesti tasasempi ja parempi vai kuvittelenko vaan.

621.

Joulu meni, vuosi vaihtui, sama paska olo jatkuu. Olin pidemmän pätkän porukoilla, nyt ollu pari päivää taas kotona. Tai ei tätä oikeen kodiks voi kutsuu. Tää päivä on ollu paskin mahollinen taas, hyvin lähti siis vuosi käyntiin. Haluun vaan pois täältä. Aamulla kävin mettässä toteemas et oon hiton kyllästyny siihenki, mut koskaan ei huvita ajaa mihinkään kauemmas mettään ku samaa märkää, pimeetä ja liukasta se joka paikas täällä on. Ja kaikki hiekkakuopatki on siin kunnossa ettei mitään järkee lähtee niihinkään juoksuttaan koirii et sais vaihteluu. Sit iltapäiväl revin itteni toiseen mettään ku en pystyny sisälläkään oleen mut samaa paskaa sielläki, alko vaan vituttaa entist enemmän.

Vihaan näit kelejä ja tätä paikkaa. Haluun takas porukoille. Mun oli niin hyvä siellä. Mut nyt ku se kuntouttavapaska alkaa keskiviikkona (kävin siel tutustuus jo vähän, helppoo hommaa istun vaan bussissa, eniten mua stressaa se et mun ohjaaja tulee ke sin mukaa näyttää homman enkä jaksas ol sosiaalinen) ja mun toiveesta huolimatta nyt viel kaiken lisäksi kaks kertaa viikossa, ni mee tässä pidemmäks aikaa muka sinne. Ei oikeen inspais ajaa melkein kolmee tuntii suunta tuol vaan yön tai kahen takii. Ja haluisin pääst muuttaan sinneppäin takasin, mut nyt oon sit taas ainaki sen kolme kuukaut tääl jumissa. Ahistaa ja vituttaa.

Enkä voi taaskaan ees juosta. Kävin jouluaattona viimeks, ja kiitos noitten jääpaskakelien ja nastakenkien yhdistelmän sain kantapään ihan vitun kipeeks. Nyt pystyn sentään jo käveleen melkein ilman kipuu, mut ei tolla jalalla hetkee voi juosta. Ku ois ollu ees se yks asia mist sais täälläki jotain irti, mut ehei. Ei tietenkää.