623.

Se on ollu "kiva" tän kuun aikana (tai nyt vois sanoo et vuoden) taas huomata et mitä paskemmin menee, sitä varmemmin sut jätetää yksin. Mä haluisin voida ees pienen hetken elää siin luulossa et joku välittää ni sit ehkä jaksasin paremmin taas. Mut se on ihan liikaa vaadittu.

Tuntuu vaan iha vitun paskalta. Ku on ollu asioit joist ois halunnu puhuu, mut kellään ei oo koskaan aikaa kuunnella. Ain on jotain muuta. Tai sit näkee jo kilometrin päähän et joo tota ei kiinnosta ni sillon sellasel ei viitti ees yrittää. Mut sit ei oikeen jaksas kirjottaakkaa. Ni kaikki jää vaan sisälle ja välil tuntuu et pää räjähtää ku ei pääse mihinkää purkaa. Välil tekis mieli vaan raivoo ihmisil et eiks ne nää et mul on ihan vitun paska olla, vai eiks niit ihan oikeesti vaan kiinnosta vittuukaan mitä en haluis uskoo mut milt silti tuntuu, mut oon hillinny itteni. Ainaki toistaseks. En kyl ees tiiä miks.

Ja nii, nyt ku toi kantapää kestäs jo vähän paremmin ja vois lenkkeillä normisti, ni ehe ehe mun molemmat koirat on saikulla. Harvinaisen paskasti lähteny käyntii tää vuos.

Oon ihan vitun väsyny. Voisko vaan kuolla.