645.

Kaikkien näiden kuukausien ja vuosien jälkeen mä löysin itseni kylppärin lattialta purkamasta sheiveriä. Tutulla rutiinilla meni, parin sekunnin homma, vaikkei niitä olekaan tullut purettua pitkään aikaan. No, osaanpahan edes jotain, en tosin tiedä onko se kovin hyödyllinen taito.

Tulin siihen tulokseen et turhaan yritän olla viiltämättä. Arvet on ja pysyy, niin eipä muutama lisää muuta tilannetta mihinkään. Eikä mulla edes ole enää mitään mielenkiintoa yrittää parantua, niin samapa tuo. Ei millään oo enää mitään väliä. Jos se helpottaa oloa ees hetkeksi ni en menetä mitään siinä.

Oon lihonukki kesällä. Saanu kunnon läskireidet. En tiedä onko hyvä vai huono ettei mulla ole vaakaa. Tai on, mutta pitäs ostaa siihen uudet patterit. Joita en saa kun en uskalla lähikauppaa pidemmälle. Hmh. No ainakaan en enää mässytä jatkuvasti jotain, nälkä on vaan kiva. Jos ei ois koiria ni menisin varmaan paastolla. Mut pakko jaksaa hoitaa ne ni on myös pakko syödä. Joskus kyl jaksoin paastollakin ihan älyttömän pitkiä lenkkejä, mut ei kroppa kestä sitä enää. Mun on vähän ikävä sitä aikaa, kun saattoi mennä viikon nestepaastolla ja oli paljon kevyempi olo, onnistu ees jossain kunnolla. Pystyispä siihen vieläki. Mut ei.

Selkä sai sentään lääkkeitä eikä enää satu ihan jatkuvasti. Jee.