725.

Vähän eri fiilikset kun viimeksi tänne kirjoittaessa.

Kävin tänään lääkärissä ja se käski mun pitää juhlat, koska tää on kuulemma harvinaista. Tein samat testit mitkä marraskuussa, masennustestin pisteet 36 -> 10, eli vaikeasta masennuksesta sinne normaalin(/terveen)/lievän masennuksen rajamaille. Ja kaksi eri ahdistuskyselyä, toinen 14p -> 3p ja toinen 26p -> 5p ja nää on myöskin kuulemma ihan normaalit pistemäärät. Eli tällä hetkellä mulla ei ole masennusta eikä häiritsevää ahdistuneisuutta, vaikka vielä pari viikkoa sitten tilanne oli aika paha. Oon ihan vain epävakaa oma itseni, mut sen kanssa pärjään.

Kysymysmerkkinä on se, onko toi sertralin vaikuttanut näin paljon ja nopeasti, onko se tää kevät (ihan varmana vaikuttaa, mutta paljonko?), onko se ihmissuhteiden selkiytyminen ja paljonko se kuntouttavan ryhmä vaikuttaa. Eka kerta siellä oli viime viikolla ja se oli ihan jees. Nukuin hyvin ennen sitä ja aamupalakin meni ongelmitta alas, löysin melkein oikeaan paikkaan (josta mut onneksi opastettiin eteenpäin :D) ja uskalsin jopa puhua siellä. Ihan kiva ryhmä ja varmasti mulle just sopiva paikka tähän kohtaan. Ootin et oisin panikoinu kunnolla ennen sitä ja siellä tai jänistäny tai jotain mut kaikki meni just kivasti. Pieni jännitys vaan, mut se on ihan normaalia kaikille.

Oon myös palautunut sinkuksi, tavallaan perseestä mut parempi näin. Ei mitään draamaa ja kaikki on mein välillä ihan ok, en oo menettäny ketään kokonaan. Mut ehkä nyt ei kumpaakaan vituta toisen naama ja tekemiset ja etenkin tekemättä jättämiset niin paljon. Vähemmän stressattavaa siis. Olin ennakoinu ja käsitelly asiaa jo jonkun aikaa etukäteen, ni ei tullu minään yllärinä eikä kauheena pommina.

Unirytmi on 10+, nukahdan joskus yheksän maissa ja herään viideltä-kuudelta aamulla, ehtii vielä käyttää koirat pellolla tai koirapuistossa juoksemassa ennen ku ihmiset alkaa niiden läheisyydessä kulkea. Lyltsikin pääsee siis joka päivä olemaan edes vähän irti, vaikkei se pidemmille metsälenkeille voi vieläkään tulla mukaan. Onneksi se on ihan tyytyväinen nyt näin.

Oon rakastunu neulahuovutukseen ja mulla on nykyään oma pieni huovutettu metsä eläimineen. Mun valkkaama pahvilaatikko alkaa olla niille liian pieni, pitää pian kehittää joku isompi paikka niille. Ollu kivaa tekemistä ja superkivaa huomata miten kehittyy siinä. Sormenpäät on kyllä välillä aika hellinä, ne neulat on kivan teräviä mut enää en osaa varoa niitä. Uppoo yllättävän syvälle sormeen, mut hei oon päässy mun neulakammosta yli :D

Vaikka mulla menee nyt näin paljon paremmin, ei multa vieläkään ole poistettu polimahdollisuutta. Koska jos toi ryhmä oikeesti parantaa mun oloa, polilla on niitä tarjolla lisää. Mut ei oo ajankohtaista just nyt, en mä sitä lähetettä vielä ikuisuuteen saa jos sitä edes tarviin. Ja pitää myös muistaa se, et mulla on ennenki ollu parempia kausia joista oon hypänny aika nopeesti takas pohjalle. Et ei tää välttämättä oo mikään pysyvä olotila, mut koitan nyt ainakin ottaa ilon irti tästä sen aikaa kun tää kestää. Reilun kuukauden päästä vielä yks lekurikäynti, jos sillon vointi on yhtä hyvä ni sit jätetään lekurikäynnit tauolle ajaksi X. Sillä hoitajalla jatkan vielä, vaikka se onkin ollu aika turhaa. Mut joku hoitokontakti mun on pakko pitää, ku en kuitenkaan osaa hakea uusiks apua jos vointi muuttuu huonommaksi ja se ei vaan käy et jäisin taas siihen vuosiksi vellomaan.

724.

Niin ne asiat vaan muuttuu entistä paskempaan suuntaan. Kuntouttava, jonka piti alkaa tammikuun alussa ja olla itsenäistä siivoilua omaan tahtiin iltapäivisin kerran viikossa, onkin nyt ensi viikolla alkava ryhmä joka alkaa aamuisin kello kahdeksan. Eli heihei yöunet, mitä aikaisemmin on pakko herätä sitä varmemmin menee valvomiseksi. En tiedä siitä ryhmästä oikeastaan mitään muuta kuin nimen, joka sekään ei kerro yhtään mitään. Joku n. 10hlö kuulemma ja se on pyörinyt jo ajan X, eli todennäköisesti muut siellä tuntevat toisensa ja minä menen sinne sitten sekaan ahdistumaan ja seuraamaan sivusta mitä siellä tapahtuu. Jos siis edes löydän paikalle, googlemapsilla leikkimisen jälkeen kun olen tullut siihen tulokseen, ettei sossun kertomat ohjeet paikasta voi pitää paikkaansa. Eikä mulla luonnollisestikaan ole esim. ryhmänvetäjän yhteystietoja, joten näillä mennään.

Ahdistaa et jäin tänkin asian kanssa yksin. Oisin halunnu sillon heti sossukäynnin jälkeen päästä purkaan asiaa jonkun kanssa, mut ketään ei oo taas vaihteeksi kiinnostanut. Lääkäriaikakin on vasta useampi päivä ryhmän aloittamisen jälkeen ja hoitsuajan joudun siirtämään muutenkin, kun se menee ryhmän kanssa päällekkäin enkä tiedä miten poissaolojen kanssa toimitaan, kun mulle ei kerrottu siitäkään mitään enkä tiedä keneltä kysyä. Helpompi vaan siirtää se turha ärsyttävä hoitsu entistä pidemmälle, ei se mitään että polille pääsy lykkääntyy lisää. Kun enhän mä mitään apua tarvii :) Ahistun sit vaan tosta ryhmästä yksinäni seuraavan viikon ja sit kuolen stressiin ku pitäs mennä sinne.

Mut hei, eilen vein sentään pussillisen roskia ulos. Sekin tapahtui kyllä vaan siksi, kun täällä haisi niin pahalta ettei pystynyt nukkumaan, mutta kuitenkin. Lakanat ois kiva saada pesuun myös ja vaatteet, en vaan tiedä missä kun en kerran saa ketään tänne kuuntelemaan mun pelottavaa pyykkikonetta mun seuraksi. Vähättelyä vaan saa jos siitä menee mainitsemaan, joten parempi olla hiljaa. Harmi, et paikallinen fbryhmä on julkinen ni en kehtaa sieltäkään kysyä saisko jotain pientä maksua vastaan lainata jonkun pyykkikonetta. Jos en ois sosiaalisesti näin vammanen ni kysyisin yhdeltä ihan mukavalta naapurimummolta, vois sanoa et oma kone meni rikki tai jotain. Mut en mä uskalla.

Kaiken muun paskan päälle vielä epävarmuus siitä mitä teen ton selkävammasen koiran kanssa. Mulla loppuu raha ja osaaminen sen suhteen enkä usko et on sitä kohtaan oikein pitää sitä täällä jos sitä ei saa kestämään pidempiä lenkkejä kipeytymättä. Ei tarttis ees miettiä asiaa jos vois vittu olla tervepäinen ja työkykyinen ettei tarvits asua missään betonihelvetissä, jossain maalla/mettän vieressä se vois ollaki ihan onnellinen lyhyilläkin lenkityksillä mut täällä... En usko. Sattuu joka päivä sanoo sille et ei, tänäänkään ei mennä metsään leikkimään. En enää tiiä mitä teen ja oon ihan helvetin yksin tämänki asian kanssa.

On mulla sentään kirjottaminen, mut useimpina päivinä en jaksa tätäkään enää. Monta kertaa tehny mieli kirjottaa oli se sit tänne, jollekki forkalle tai jollekki ihmiselle, mut ei vaan jaksa.

723.

En enää tiedä mitä teen. Perjantaina oli se hoitaja, tuntu et sitä ärsytti mun olemassaolo ja mua ärsytti sen jutut. Olin siinä kohdassa nukkunu koko viikon aikana yhteensä jonkun 8-9 tuntia ja hoitaja sanoi, etten saa nukkua päiväunia ni saan sitten yöllä nukuttua :)) Helppo sanoa jos ei ole koskaan itse kärsinyt unettomuudesta. Tuntui, et se muutenkin syyllisti mua mun oireista ja vähätteli, et se ei oikeen tunnu ymmärtävän missä mennään. Ja sille on ihan saatanan vaikee puhua. Olin siellä peräti puoli tuntia, jonka jälkeen se kysyi onko muuta mielen päällä. Ois ollu, mut ahisti ja ärsytti niin paljon et sanoin ettei ole ja lähin menemään sieltä. Ja sit kun ärsytys laantui menin 6h päiväunille jotka teki todella hyvää ja joiden jälkeen jaksoin käydä koirienkin kanssa kunnon lenkillä ja treenaamassa <3 Oikeesti mulle on ihan helvetin sama mihin aikaan nukun kunhan saan unta kiitos, sitä unirytmiä voi käännellä sit kun osaa nukkua taas.

Seuraava hoitaja-aika meni tasan kuukauden päähän. Siis KUUKAUDEN?? Kiva. Ei siinä muuten mitään, täysin turhaahan toi on, mutta jos tolla pitää käydä se viis kertaa ennen ku voi saada lähetettä polille ni saan sen joskus keväällä jos sillonkaan. Eikä tosta käynnistä ainakaan ollu mitään muuta ku haittaa. Kolme viikkoa seuraavaan lekuriin, onneks hoitaja ei oo sillä viikolla töissä ni se ei taaskaan tunge sinne mukaan. Pitää toivoa et jaksan sinne asti ja et saisin sille sanottuu et tää on ihan täyttä paskaa ja mun on parempi ilman niitä käyntejä ku niiden kanssa.

Ainiin ja lykkäs se hoitaja mulle jonkun lapun yhestä vertaistukiryhmästä ku täällä alkaa. "Täs ois tämmönen soita tonne jos haluut mennä". Aha kiitos. En uskalla soittaa, mut sehän ei hoitajatätyliä kiinnosta kuitenkaan, ni en sanonu mitään. En kyl nyt mitään ryhmää jaksaiskaan, etenkään jos se kuntouttava nyt vihdoin alkais. Pari päivää ni tietää siitä lisää. Hoitaja sit varmaan sillon kuukauden päästä ärsyyntyy siitäkin etten menny sinne ryhmään, mut se on sen ongelma sitten se.

Sertralinin alotin öö keskiviikkona. Aluks olin et jee, ei sivuvaikutuksia. Mut ei sitä riemua kauaa kestänyt. Ihan kamalan huono olo koko ajan päällä perjantaista asti. Montaa päivää en tätä tuu jaksamaan, et saattaa olla ettei tästä lääkekokeilusta tuu kovin pitkää.

Mut joo. Ehkä puolen vuoden päästä oon sit vihdoin polilla jos selviin jotenkin sinne asti ja onnistun sietään tota nykystä hoitajaa, kai sinne joku jonoki edelleen on. En ois koskaan lähteny tähän jos oisin tienny et sinne on nykyään niin vaikee päästä. Mun vointi on menny vaan ja ainoostaan huonommaks sen jälkeen ku hain apua, ku ei tää oo muuta ku pettymystä toisen perään. Se lekuri on ainoo josta on ees jotain hyötyä, mut kerta kuussa tai parissa sen luona ei muuta tilannetta kauheesti mihinkään suuntaan.

722.

Ollaan taas siinä pisteessä, et herätessä eka ajatus on se, että haluaa kuolla. Ilman koiria tuskin nousisin ees sängystä. Ei jaksa ei pysty tekemään mitään, nytkin on järkky nälkä mutta koska pitäisi pestä lautanen ja laittaa ruoka mikroon olen nälässä mieluummin. Koirien kanssa ulos lähtiessä aina itkettää kun ei vaan millään jaksaisi.

Apteekissakin pitänyt käydä viimenen viikko. Sertralin tulee kokeiluun, sellanen lääke mitä mulla ei ole koskaan ollut. Lääkäri sai mut ylipuhuttua kokeilemaan, viikon päästä se soittaa mut mä en oo vielä saanu aikaseks ees hakea sitä apteekista. Voi olla et joudun sanomaan sille et sori, en oo vielä alottanu. Aika uhkaavasti näyttää siltä.

Se uus hoitaja ei onneks tunkenu lääkärille mukaan sittenkään. Oli helpompaa ja sain sanottua ees sen, etten oo hyötyny puhumisesta oikeestaan mitenkään. Mut myös sen miten vaikeeta se mulle on edelleen, et en nyt voi mennä vannomaan etteikö se joskus vois auttaa. Mut tällä kolmen viikon hoitajakäyntien välillä en tuu koskaan siihen tottumaankaan niin paljoa et se lakkais ahdistamasta. Perjantaina muistaakseni seuraava käynti jos jaksan mennä. Ens viikolla on työkkäriin aika ja se sossumuidu tulee sinne myös, jokohan ne on keksiny mulle jonkun kuntouttavan paikan. Tai joko ja joko, ku tulin kuukaus sitte takasi kotiin siks et ois sillon pitäny alottaa... Ollu täällä jo kuukauden turhaan ja menin autonki jättään porukoille siks ku en sit kuntouttavan aikana kuitenkaan missään reissaa. Ois pitäny muistaa ettei mikään mee niinku on suunnitellu, ei ees sillon ku asia on sossutädin kanssa sovittu. Ärsyttävää et mun pitää pitää kaikesta sovitusta kiinni tai menee tuet, mut sit sossu saa pompottaa tolleen eikä niille tuu siitä mitään. "Oho hups siirrettiin kaikkia sun suunnitelmia yli kuukaudella eteenpäin mut ei se varmaan sua haittaa sähän oot nuppivikanen työtön :)"

Voispa vaan kuolla pois. Ois kaikille parempi niin.