722.

Ollaan taas siinä pisteessä, et herätessä eka ajatus on se, että haluaa kuolla. Ilman koiria tuskin nousisin ees sängystä. Ei jaksa ei pysty tekemään mitään, nytkin on järkky nälkä mutta koska pitäisi pestä lautanen ja laittaa ruoka mikroon olen nälässä mieluummin. Koirien kanssa ulos lähtiessä aina itkettää kun ei vaan millään jaksaisi.

Apteekissakin pitänyt käydä viimenen viikko. Sertralin tulee kokeiluun, sellanen lääke mitä mulla ei ole koskaan ollut. Lääkäri sai mut ylipuhuttua kokeilemaan, viikon päästä se soittaa mut mä en oo vielä saanu aikaseks ees hakea sitä apteekista. Voi olla et joudun sanomaan sille et sori, en oo vielä alottanu. Aika uhkaavasti näyttää siltä.

Se uus hoitaja ei onneks tunkenu lääkärille mukaan sittenkään. Oli helpompaa ja sain sanottua ees sen, etten oo hyötyny puhumisesta oikeestaan mitenkään. Mut myös sen miten vaikeeta se mulle on edelleen, et en nyt voi mennä vannomaan etteikö se joskus vois auttaa. Mut tällä kolmen viikon hoitajakäyntien välillä en tuu koskaan siihen tottumaankaan niin paljoa et se lakkais ahdistamasta. Perjantaina muistaakseni seuraava käynti jos jaksan mennä. Ens viikolla on työkkäriin aika ja se sossumuidu tulee sinne myös, jokohan ne on keksiny mulle jonkun kuntouttavan paikan. Tai joko ja joko, ku tulin kuukaus sitte takasi kotiin siks et ois sillon pitäny alottaa... Ollu täällä jo kuukauden turhaan ja menin autonki jättään porukoille siks ku en sit kuntouttavan aikana kuitenkaan missään reissaa. Ois pitäny muistaa ettei mikään mee niinku on suunnitellu, ei ees sillon ku asia on sossutädin kanssa sovittu. Ärsyttävää et mun pitää pitää kaikesta sovitusta kiinni tai menee tuet, mut sit sossu saa pompottaa tolleen eikä niille tuu siitä mitään. "Oho hups siirrettiin kaikkia sun suunnitelmia yli kuukaudella eteenpäin mut ei se varmaan sua haittaa sähän oot nuppivikanen työtön :)"

Voispa vaan kuolla pois. Ois kaikille parempi niin.