Pitkästä aikaa oli kiva tulla kämpille. Ei tässä olekaan ollut yhtään omaa rauhaa melkein viikkoon. Kyllä mä perheen, kavereiden ja sukulaisten seurassa yleensä viihdyn, mutta jos niitä yrittää jaksaa viikon putkeen ilman, että saa olla hetkeäkään yksin, alkaa loppuvaiheessa jo olla hermot kireellä. Mä nukunkin paremmin jos en joudu olemaan yksin, mutta tuntuu kyllä aika kivalta tietää, ettei tänä yönä tarvitse herätä kertaakaan kenenkään muun takia eikä tarvitse pelätä tallovansa ketään jos käy yöllä jossain pomppimassa. Taidan olla niin väsynyt, että uskallan jopa jättää unipillerin ottamatta.

Oon tässä pari päivää miettinyt olisko mahdollista herätä joskus ilman, että ensimmäinen ajatus on kuolema. Ilman, että joka aamu pitäisi vittuuntua sen takia, kun on edelleen hengissä. Ehkä mä yritän vielä elää, ehkäpä...