Terveystiedon tunnilla kuuntelin opettajan selitystä siitä, kuinka esimerkiksi meidän ei kuulu ajatella koulun suhteen "mitä helvettiä teen täällä?", vaan meidän pitää hyväksyä se tosiasia, että me ollaan valittu tämä koulu, keskittyä nyt tähän kouluun ja jos tämä kaduttaa, valitaan seuraavalla kerralla paremmin. Ehkä se on oikeessa. Vaikka mua ehkä vähän kaduttaa tämän koulun valinta (en silti tiedä mitä muutakaan tekisin), vaikka tälläkin hetkellä hukun tehtäviin ja läksyihin ja huomaan liian usein ajattelevani juuri niin kuin opettaja sanoi, mä yritän vielä. Jos en jaksa niin kehitetään jotain muuta, mutta ainakaan kukaan ei voi sanoa ettenkö olisi yrittänyt.
Äikänkokeen eka osa meni aika persiilleen, mutta kai se läpi menee. Ensviikolla vielä jatkoa siihen, mä niin tykkään kaksosaisista kokeista. Koeviikko alkaa maanantaina, onneksi kokeita on vaan lukion puolelta. Matikka stressaa, lupasin opolle sen menevän läpi, yksi hylätty saa olla muttei enempää, enkä oikeasti ymmärrä noista laskuista paljoakaan, niihin ei löydy edes kaavoja maolista. Viikon päästä luokan kanssa järkkäriksi yhteen tylsään tapahtumaan, en tiedä miten selviän kun kavereilla on siellä omat hommansa, enkä kehtaa renkkua niiden perässä koko aikaa. Mutta sinne on kuulemma pakko mennä.
Olin muuten joskus älyttömän kateellinen niille, jotka käyvät koulua eri rytmissä tai jotenkin muutoin eri tavalla kuin muut, ajattelin ettei musta ikinä olisi siihen. Tänään yksin myöhässä tunnille hipsiessä tajusin, että mähän käyn tuota koulua juuri niin. Eikä mua oikeastaan enää kiinnosta, mitä muut siitä ajattelee, kun ei se niille edes kuulu.
Lupaan että nää koulupostaukset tästä alkaa vähentymään kunhan saan taas kunnolla rytmistä kiinni ja lisää selvyyttä asioihin.
Toisaalta on ihan kiva juttu, että ollaan taas kämppiksen kanssa molemmat ihan yhtä hukassa koulujen suhteen. Ainakin me ymmärretään toisiamme tässä asiassa kunnolla. Mä olen pyöritellyt mielessäni ammattikorkeaa jo pari vuotta, yhtä linjaa joka takaisi varman työllistymisen ja kohtuuhyvän palkankin, mutta työ olisi tosi ihmisläheistä. Se voisi sopia mulle hyvinkin, saattaisin jopa pitää siitä jos osaisin olla ihmisten kanssa, mutten tiedä onko musta koskaan siihen.
Jos nyt unohdetaan koulu, mulla on ollut ihan hyvä päivä. Käytiin pitkästä aikaa kämppiksen & koirien kanssa pelaamassa futista uudella pallolla, en edes muista koska viimeksi olen nauranut niin paljon kuin tänään.
Huomenna pitää hakea diapamit apteekista ja suunnata sen jälkeen pankkiin. Yritän hoitaa tämän homman yksin, en viitsi aina käskeä kämppistä mukaan kaikkialle. Sitä paitsi jos nyt käy niin, ettei me asuta enää samassa kämpässä kevään jälkeen (miltä ei tosin tällä hetkellä vaikuta, saas nähdä miten käy), niin pakko mun on selvitä ilman sitä.
"Me ollaan varmaan kämppiksiä vielä kuuskymppisinäkin, mutta ei se mua haittaa!"
Salaisessa uutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti