Kävelen koirien kanssa vesisateessa yön pimeinä tunteina. Vastaan tulee pari ihmistä koirineen, onneksi juuri siitä kohdasta kääntyy polku ja pääsen livahtamaan piiloon metsään. En jaksa ihmisiä. En nyt. Kukaan ei saa nähdä, että olen taas itkenyt silmät punaisiksi.
Itkenyt, koska en mä oikeasti halua kuolla, mutta en haluaisi elääkkään. Ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Tai mulla on vain yksi. Jos ei jaksa, mitä muutakaan voi muka tehdä?
Välillä löydän itseni laskemasta lääkkeitä, googlettamasta voisiko niiden yliannostukseen kuolla. Välillä tuntuu siltä, että voisin tehdä sen heti, niin ei tarvitsisi jaksaa enää päivääkään.
En mä sitä ihan vielä tee.
Ärsyttää. Tästä (ja niistä kaikista aikasemmista) blogista piti tulla blogi selviämisestä. Parantumisesta. Mutta tää on sittenkin vaan blogi kuolemasta. Mietin, pitäisikö pitää pieni tauko, ei teidän kuulu joutua lukemaan tälläistä. En mä halua yhdenkään teistä olevan huolissaan. Mutta toisaalta tämän kirjoittaminen on ehkä ainoa asia joka auttaa oloa edes vähän. Yritän kuitenkin kirjoittaa jatkossa vähän vähemmän kuolemasta, ne jutut saa pysyä ihan vaan mun päässä.
Jos et kuitenkaan tekisi sitä? Jos kirjoitat meille joka päivä YHDEN asian, siis ihan minkätahansa, kuinka vähäpätöisen tahansa, josta olit tai voisit olla iloinen?
VastaaPoistaEn mä sitä enää peru, oon jänistänyt jo tarpeeksi monta kertaa.
PoistaTäytyy harkita tuota, mutta tuskin keksin jokaisesta päivästä mitään hyvää.
Ehket sitten keksi, mutta yritä? :)
PoistaJa, tiedän että tämä kuulostaa sinulle kai rasittavalta, mutta miten niin itsemurhan peruminen on ''jänistämistä''? Eikö se ole nimenomaan päinvastoin?
PoistaNo kai sitä voi yrittää...
PoistaMulle se on jänistämistä. Kun on kaikki suunnitelmat jo valmiina ja sit ei kuitenkaan uskalla tehdä sitä tai aattelee että tää muka muuttuis tästä jotenkin paremmaksi. Ei tää koskaan oikeasti muutu.
Ei se ole jänistämistä. Eikö se ole nimenomaan rohkeutta, että yrittää vielä kerran, vaikka tietäisikin mahdottomaksi?
PoistaÄäh, en mä tiedä.
PoistaPuhu vaan rehellisesti. Jos tuntuu kamalalta, kirjoita kamalia. Oo rehellinen ihtelles ja lukijoilles
VastaaPoistaKuitenkin kaikki toivoo, että yks päivä oot onnellinen <3 :)
Pakko kai se on, vaikka en tahtois tälläsiä juttuja tänne kirjoittaa. Kuitenkin jo ekan blogin kohdalla aattelin, että blogger saa luvan olla se ainoa paikka missä en valehtele enkä esitä yhtään mitään. Yritän pitää siitä kiinni.
Poista