355

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Ehkä?

Mä selvisin tästä viikosta.

Kävin koululla kahteen kertaan, puhuin rehellisesti niin luokanvalvojalle, koulutuspäällikölle kuin kahdelle opettajallekin ja sain sen työharjoittelupaikan sieltä. Kävin yksin postissa hoitamassa asioita, ja samalla reissulla prismassa. Aloitin polilla uudessa ryhmässä enkä kuollut sinne, vaikka aluksi kai vähän siltä tuntuikin. Allekirjoitin vuokrasopparit. Koirat on päässeet lenkille neljänä päivänä viidestä ja saaneet uusia kavereita viimeksi tänään, ja uskalsin puhua niiden omistajan kanssa aika paljon. Oon saanut parannettua mun ja kämppiksen välejä, edelleen molemmilla taitaa olla mieltä vaivaavia asioita, mutta parempaan päin ollaan menossa kuitenkin. Kirjoittanut yön pimeinä tunteina vaikeista asioista, se teksti on tosin edelleen vähän kesken, mutta ei sillä mikään kiire ole. Ja oon syönyt. Normaalisti, en liikaa mutten myöskään liian vähää.

Tänään aamulla melkein jäin sänkyyn makaamaan. Jaksoin kuitenkin mennä koululle, ajattelin, että enää tämä päivä ja sitten saa levätä maanantaihin asti. Silloin hakemaan ne avaimet, hihi.

Nyt mulla on ohjeistukset kahteen kurssiin. Teen ne omaan tahtiin, toiseen menee varmaan se 2min, koska se on vain yksi oman alan työ. Toinen on sitten isompi homma, täytyy käydä luokanvalvojan koneella tekemässä tehtäviä, joihin mulla opettajan mukaan menee hermot. Käski laittaa viestiä kun en tajua noista mitään (joo okei, ei se sähkö mun vahvin ala ole..), järjestää kuulemma aikaa ja tulee neuvomaan jos tarvitsee. Mutta ennen konehommia teen pari muuta tehtävää itsekseen. Ihanan huumorintajuinen ope, ja minä joskus pidin sitä tiukkiksena.

Mikä nyt eniten stressaa on yhden korttikoulutuksen voimankäyttöpäivä. Kahdeksan tuntia täysin vieraiden ihmisten kanssa. Käytäntöä, toisten solmuun vääntämistä. 24. päivä. Viikon päästä. En tunne edes sitä opettajaa, sen tunneilta ei voi paeta samalla tavalla kuin muiden.

"Jos et pysty niin laita sitten sen vetäjälle viestiä."

Mä yritän pystyä. Jos voisi edes lohduttautua sillä ajatuksella, ettei niitä ihmisiä tarvitse nähdä tuon päivän jälkeen ikinä, mutta ei. Ainakin yksi kurssi pitää käydä niiden kanssa, se alkaa kai joskus kuukauden päästä tai joskus, en jaksa tarkistaa.

Yritän pysyä viikonlopun poissa bloggerista. Unohtaa hetkeksi muidenkin murheet omien lisäksi. Nukun, nukun ja nukun niin paljon kuin mieli tekee. Lenkkeilen koirien kanssa ja jos foreca on oikeassa, käyn ehkä myös ulkoiluttamassa kameraa. Teen sämpylöitä tai jotain muuta hyvää, haen kaupasta kunnon läjän herkkuja ja yritän houkutella kämppiksen katsomaan mun kanssa jonkun leffan, kotona tai teatterissa, miten vaan. Teen mitä teen, yritän tehdä vain niitä asioita, jotka tuntuu hyvältä.

Koska seuraavasta viikosta tulee vielä raskaampi kuin tästä.