358

Nyt laitetaan vähän asioita järjestykseen mun päässä. Tulee varmaan tosi sekava postaus, mutta jos tää auttaa omia ajatuksia selvittämään niin menkööt nyt..

Haluanko mä oikeasti kuolla? En.
Haluanko mä osastolle? En.
Haluanko mä voida paremmin? Joo.

Tarkoittaa sitä, että mä en saa tehdä liian vaikeita asioita nyt. Joskus se on pakko, mutta ei nyt.

Onnistuin tekemään siitä voimankäytöstä liian ison mörön. Viime yö meni valvoessa sen takia. Eilen melkein viilsin sen takia. Mietin jopa itsaria pelkästään sen takia, ettei tarvitsisi mennä sinne. Tänään sain pari paniikkikohtausta, kun mietin sitä liikaa.

Järkeä? Ei.

Onko yksi koulupäivä niin tärkeä, että sen takia pilaisi kaiken sen, mihin oon tähän mennessä päässyt? Jos olisin edelleen menossa sinne, valvoisin toisen yön putkeen ja huomaan jo tuon yhden vaikutuksen mielialassa tosi selkeesti. Luultavasti viiltäisin, kun en osaa käsitellä sitä koulusta syntyvää ahdistusta muullakaan tavalla. Pahimmassa tapauksessa olisin ehkä tälläkin hetkellä vetämässä viinaa ja lääkkeitä kaksin käsin. Kaikki yhden voimankäytön takia.

Järjellä ajatellen se kannattaisi kyllä käydä nyt, kun siihen hyvä mahdollisuus tarjottiin. Sitten se olisi ohi, ei tarvitsisi stressata siitä enää.

Mutta ei. Mä en ota sitä riskiä, että yhden päivän takia, jonka ehtii varmasti suorittaa myöhemminkin, ottaisin paljon takapakkia. Vaikka se takapakki varmasti tulee muutenkin jossain vaiheessa taas. Mitä pidempään tämä parempi, paranemismyönteisempi olo kestää, sitä paremmin tuun sietämään seuraavat takapakit. Luulisin.

Sitä paitsi porukat tulee huomenna, illalla alkaa tavaroiden raahaus uuteen kämppään. Jatkuu lauantaina. Miten jaksaisin ihmisiä niin pitkään? Ensin 8 tuntia täysin vieraan luokan kanssa, sen jälkeen ilta ja seuraava päivä porukoiden kanssa. Kun pelkässä illassa ja lauantaissakin voi olla liikaa. Kämppis menee, oon tottunut sen seuraan ja sen kanssa saa murjottaa itsekseen, porukat ei ikinä anna olla rauhassa eikä siellä voimankäytössäkään voisi tehdä mitään yksin.

Eli jätän sen pahimman pois. En kestäisi uutta romahdusta nyt. Pakko kevittää asioita kaikesta mistä pystyy.

Haha, kuulokkeista kuuluu juuri musiikkia: "Ei tuu mitään, ei tuu mitään.." Just tuolta tuntuu nyt. Mistään muusta kai tarvitsekaan juuri nyt tulla mitään, kunhan tuon muuton jaksais. Sen jälkeen levätään niin kauan kuin tarvitsee. Yritän päästä eroon siitä ajatuksesta, että kaikki on pakko tehdä mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvin.

Voimankäytön ehtii myöhemminkin. Itsenäiset kurssit ehtii aloittamaan vaikka ensi viikolla, ei niistä tarvitse stressata nyt. Luokanvalvojallekin voi poissaolon syyn selvittää vasta maanantaina, jos en huomenna pysty, se ymmärtää kyllä. Koirat pärjää kyllä pari päivää vähemmällä liikunnalla.

Tärkeintä on etten romahda ainakaan nyt. Etten haaskaa liikaa voimia niihin asioihin, joita ei ole pakko hoitaa juuri nyt.