Ehkä tämä kirjoittaminen nyt onnistuu, kännissä on kiva olla jne. Ainakin tulee suoraa tekstiä. Yritän korjata kirjoitusvirheet, toivottavasti tästä saa jotain selvää.
Oon taas kysellyt lapsuudenkaverin kuulumisia ja todennut, että elämä on ihan vitun epäreilua. Se on mua pari vuotta nuorempi. Sillä on iso oma kämppä, koiria, hevonen, aika uusi auto, työpaikka, se valmistuu varmasti koulusta nyt keväällä, kavereista ei ole pulaa, se tekee mitä milloinkin haluaa ja jotenkin saa aina kaikki pitämään itsestään. Taitaa se taas seurustellakkin.
Ja minä taas... En varmaan pysty valmistumaan edes amiksesta ajoissa, en pääse aina halutessani edes kauppaan koska apua ihmiset jotka varmaan syö mut, yksi amis jätetty aikoinaan kesken kun pää lahosi enkä päässyt sängystä ylös melkein puoleen vuoteen, joudun esittämään melkein kaikille jotain mitä en ole, en todellakaan jaksaisi mitään töitä nyt ja 5h koulupäivätkin tuntuu liian raskailta. Koirat lenkitän mieluiten öisin pimeässä metsässä, etten vahingossakaan törmää ihmisiin. Mun suurin huvi on miettiä tapoja kuolla.
Meinaan itkeä aina, jos näen onnellisia ihmisiä, perheitä, mitä vaan. Vaikka ne olisi mainoksissa. Koska tiedän, etten mä koskaan voi olla onnellinen, mä en voi koskaan saada sitä, mikä niin monilla ihmisillä on.
Maanantaikännit vedetty, nyt menossa tiistaikännit. Voi kai sitä näinkin ittensä tappaa jos ei muuta keksi. Taitaa olla aika huono tapa, mutta samapa tuo. Ehkä mä voisin olla ennen kuolemaa edes hetken onnellinen, onnellinen siitä, ettei tätä tarvitse enää jaksaa.
Ihmisillä on todella erilaisia elämänpolkuja ja se että olet tällä hetkellä eri pisteessä kuin kaverisi ei tarkota että se sijoittumisesi ikätovereiden suhteen olisi mikään pysyvä tila. Elät kuitenkin sitä omaa elämääsi eikä sen vertaaminen muiden elämään ole kovin hedelmällistä, etenkin jos sinulla on taipumusta etsiä niitä huonoja puolia. Ja siihen päälle vielä tietty se että ei kukaan ulkopuolinen nää mitä kaikkea toiset kantavat, ihmisillä joilla ulkoisesti menee hienosti on ihan yhtälailla henk. koht. ongelmia kuin niilläkin joilla ei mene niin 'hyvin'.
VastaaPoistaJa koulusta valmistuminen...ei sitä kukaan kysele miks meni pitkäks jos nyt ei ihan vuosikausia venytä. Joskus se valmistuminen on oikeasti kiinni siitäkin ettei jotain kurssia tarjota kuin kerran vuodessa ja jos sen sössii niin tulee väkisinkin se vuosi lisää.
Voi olla ettet koskaan saa joitain asioita mitä monilla ihmisillä on, mutta ei se tarkoita ettet voisi olla onnellinen. Onnellisuus ei ole mitenkään erityisen tiukasti sidottu maalliseen hyvään, onnellisuustutkimuksissa onnellisimpia ovat ne jotka kokevat että heillä on tarpeeksi, ja se tarpeeksi ei välttämättä edes ole mitään kovin mullistavaa.
Ainoa ihminen jonka kanssa sun on 100% varmasti oltava tekemisissä koko elämäs olet sinä itse, joten ehkä voisit koittaa löytää vähän ymmärrystä ja lempeyttä myös itseäsi kohtaan? Tuskin kenellekään toiselle menisit sanomaan mitään näistä asioista joita itsellesi puhut? Tiedän että se on pitkä tie ja että se oma mieli huutaa vastaan...ja varmasti tulee niitä päiviä jolloin mitään hyvää ei vaan tule mieleen. Sulla on kuitenkin tää blogiyhteisö, koirat, terppa ja oma perhe jotka varmasti kaikki toivoo sulle vain hyvää.
-L
Niin se kai on.. Pitäisi varmaan opetella olemaan ymmärtäväisempi itseäänkin kohtaan, se vaan on tosi hankalaa.
PoistaÄlä pliis anna nyt periksi kun oot jaksanut jo näin pitkälle! Noi fiilikset on niin tuttuja myös mulle, mutta masennuksesta voi selviytyä ja mä uskon, että säkin tulet selviytymään ja sulla on kaikki mahdollisuudet onnelliseen elämään. Oot vielä nuori ja kaikki on mahdollista. Voimia <3
VastaaPoistaKiitos, en anna periksi :)
Poista