442

Välillä on hyvä, oikeastaan tosi hyvä. Esimerkiksi yhtenä yönä, kun oltiin saatu auto parkkiin keskelle maaseutua. Kävelin pienillä hiekkateillä, koirat juoksi edellä kilpaa ja painivat mennessään, käytiin katselemassa laitumella olevia hevosia ja lenkin jälkeen hyppäsin järveen uimaan, koirat tuli tietysti perässä. Leikittiin vesileikkejä, onneksi kukaan ei nähnyt, juoksin koirien perässä ja yritin heittää vettä niiden päälle, lopulta kaaduin hetkeksi rannalle makoilemaan. Siinä oli hyvä olla, siihen asti kunnes hyttysparvi löysi samalle rannalle.

Kuitenkin samana yönä tuijotin itseäni vessan peilistä...
sä oot läski
sun laihdutusyritykses on ihan turhia, kun päädyt kuitenkin aina leikkimään possua ja syömään kaiken mitä eteesi saat
sunhan piti laihduttaa kesällä, muistatko? mutta et oo ilmeisesti jaksanut ees yrittää? 
kuolisit pois vaan.

Tää reissaaminen sopii mulle, ei tarvii olla kauaa samassa paikassa. Toki välillä oon löytänyt itteni jostain radanvarresta kyyläämästä junia ja miettimästä sitä, koska mä 'saan' tehdä sen. Mutta ei reissussa, eikä ihan heti kotonakaan. Huomenna pitäis näyttelyn jälkeen jaksaa vielä matkata kämpille asti, eli aika loppusuoralla reissua ollaan.

Eilen illalla tippu kuitenki pommi. Kämppikselle tarjottiin töitä tunnin junamatkan päästä ja se laitto tossa viestiä, että se on nyt sitte varma. Ja se ei todellakaan pitkää aikaa jaksa tota työmatkaa, eli alkaa näyttää siltä, että mun on opeteltava asumaan yksin. Siitä nyt ei tuu yhtikäs mitään, mutta ei oo muitakaan vaihtoehtoja. Tietysti se helpottaa mm. kännäystä ja lääkesekoiluja, kun ei tarvii miettiä huomaako se jotain, eikä tarvii vittuuntua kämppiksen sotkuihin, mutta mitään muuta hyvää siinä ei sit ookkaan. Pitäs jaksaa lenkittää koirat täysin itekseen, ei voi vaan huikata kämppikselle sängystä, että ottasko se noi mukaan. Pitäs uskaltaa tehdä asioita yksin, ei oo ketään kenet voi houkutella mukaan pyykkituvalle, kauppaan tai mihin ikinä pitäiskään mennä, jos ei yksin uskalla.

Toosi kettumaista, mun pitää vaan venailla enkä voi tehdä millekään asialle mitään. Täytyy oottaa mitä kela sanoo siitä, saanko opintotukea vai en (toivon etten, sossusta sais enemmän ja sieltä en saa mitään ilman lainan ottamista jos saan kelalta jotain), täytyy oottaa kämppiksen päätöstä siitä muuttaako se vai ei, täytyy käyä asuntotoimistolla ja sit vaan oottaa vapautuuko niiltä jotain yksiötä vai täytyykö alkaa ettiä kämppää muualta (mahoton homma, pari koiraa, ei rahaa enkä uskalla ottaa mitään kämppää jossa ois pakko asua pidemmän aikaa ja niitä täällä tietty suurin osa on + halvimmat kämpät näitten nykysten lisäksi on huumetyyppien keskellä että jes, vaikka varmaan sopisinkin hyvin joukkoon), onneksi siellä nyt on sen verran mukavaa porukkaa että asumishommat varmaan järjestyy jotenki vaikkei heti pystyis kaikkea maksamaankaan. Täytyy oottaa alkaako toi uus lääke vaikuttaan enemmän vai ei (oon muuten taas selvinny ilman sivuvaikutuksia!), oottaa koska ne kertoo koululta miten ja milloin voin suorittaa sen vitun puuttuvan kurssin et nään pystynkö ees käymään sitä ja ääh.

On muuten ehkä aika huolestuttavaa, että mulla ois molemmille piskeille uudet kodit tiedossa. Olipas toi vaikee kirjottaa, mut totta se on. Molemmat pääsis harrastaviin, aktiivisiin koteihin, joissa ois just niiden rotusista kokemusta. Eli mun ei periaatteessa tarttis enää miettiä miten niille käy sit kun tapan itteni. Mutta jos haluun ne noihin nyt tarjolla oleviin koteihin, pitäs se tehdä aika vikkelään, ei ne aio ikuisuuksia odottaa.

Huomenna mulla on omat bileet terän kanssa, täytyy selvitä vielä vuorokausi ilman. Sen jälkeen mikään ei estä. Haha, jatkossa ei sit ole muuten kämppis rajottamassa viiltelyäkään, jos se nyt oikeesti muuttaa sen työn perässä.