463

Vanhan kämpän avaimet on palautettu, tää uus on vielä ihan kesken, mutta ei tässä nyt mikään kiire oo. Jos vaikka tän viikon aikana sais tän kuntoon. Yks seinänaapuri vaihtui, mut ehdin jo sen uudenkin kanssa vähän jutteleen, ihan ok tyyppi.

Aloin miettiin sitä, et miksi mulla menee nykyään näin hyvin. Välillä joo romahduttaa, mut kestän ne ja osaan luottaa siihen, et ahistukset ym. menee ohi. Nää ei oo missään järjestyksessä ja varmasti jotain puuttuu, mutta onpahan jotain kuitenki listattuna:

Ihmissuhteet. Varmaan asia, joka on vaikuttanu eniten. On enemmän tekemistä, osaan nykyään sanoa kaikille jos tuntuu paskalta enkä vaan ala esittää et kaikki on kunnossa, kaverit ja tutut hyväksyy mut vaikka oonkin vähän kieroonkasvanu ja sitä kautta oon oppinu itekkin hyväksyyn itteni, tulee kivasti vaihtelua kun on useempia kavereita ja kaikkien kanssa on vähän eri jutut. Isommalla porukalla hengatessa on välillä kiva vaan kuunnella niitten juttuja, aina ei oo pakko olla ite äänessä. Porukoittekin kanssa oon ollu yhteyksissä vähän enemmän ku aikaisemmin, kerron niille mun asioista vähän avoimemmin.

Auto. Voi liikkua paikasta toiseen nopeesti, ei tarvi stressata julkisilla kulkemisesta (mikä ei oo mitään huvia koirien kanssa) ja saa tehdä aikataulunsa itse. Ei tarvii miettiä menoja etukäteen, vaan voi vaan päättää että lähenpäs tästä ajeleen vaikka porukoille. + Ilman autoo en vois käydä tallilla eikä koirat pääsis hiekkakuopille eikä uimaan. Lisäks ajaminen on ihan älyttömän rentouttavaa nykyään, ku en enää pelkää sitä. Varma keino päästä eroon ahistuksesta. Vaihtelu piristää ja pösöttimen ansiosta on helppo vaihtaa maisemaa just sillon ku huvittaa.

Oma kämppä = oma rauha just sillon ku haluaa olla itekseen. Ei enää ikinä kämppiksiä, niitä on kuitenki ollu se viis, kiitos nyt riitti. Saa sisustaa tän just niinku haluaa, pitää tän niin siistinä tai sotkusena kun haluaa, kutsua kavereita kylään, huudattaa musiikkia, käpertyä peiton alle, ihan mitä vaan.

Kännykkälaatu, mut <3

Piskit. Tekemistä, liikuntaa, hyvä syy karata kotiin jos ei jaksa muiden seuraa :D Ne saa aina nauramaan, niistä on seuraa ja huonoina päivinä antavat syyn nousta sängystä. Koirapiireistä löytyy myös ihan mahtavia ihmisiä, joihin en ois tutustunut ilman noita.

Talli. Paikka jonka tunnen kokonaan, musta on hyötyä ja mun apua siellä tarvitaan. Vaikka aamutallille mennessä ärsyttäis ja väsyttäis, kaikki murheet unohtuu kun laittaa talliin valot päälle ja hepat hörisee siellä korvat pystyssä. Aamumaastot hoitotamman kanssa on myös ihana piristys, etenkin sillon ku en "jaksa" laittaa edes satulaa :)

Pahat tavat. Anteeks, tää on tyhmä kohta enkä halua kannustaa ketään päihteilyyn, mutta mulla ne kaikki auttaa kunhan osaa ne omat rajat. Mitään ei päivittäin, koskaan ei tippaakaan liikaa jne. Mut tässä kohtaa mun kuuluu varmaan muistuttaa, ettei niistä mikään terveellistä ole ja haittapuolensa löytyy kaikista.

Vähemmän nettiä. Vähemmän masennusblogeja, sh-foorumeilla en käy enää ollenkaan. Noi on ne, mitä tavallaan pitäs välttää, vaikka niistä onkin ollu mulle tosi paljon apua. Masennus "tarttuu", itsetuhosuudesta lukeminen saa välillä sellasen olon et tekis mieli tehä itelleenki jotain, muista huolehtiminen väsyttää, syömisvammailuista lukeminen ei ainakaan auta siihen, et sais syötyä paremmin (tosin mulla ei oo syömisissä nykyään mitään ongelmaa, mut en uskalla kokeilla alottasinko sen paskan taas jos palaisin niille foorumeille).

Ruoka. Se vaan on <3 :D

Positive Journal. Opettanu näkeen enemmän hyviä asioita, ootan välillä paskoina päivinä iltaa ihan vaan sen takia, että saan väkisin repiä siitäkin päivästä jotain hyvää :D Pitäs opetella huomioimaan niitä hyviä asioita vielä vähän enemmän ja pitkin päivää, mut ajan kanssa ehkä.

Poli. Aikasemmat ryhmät missä oon käyny ja varmaan eniten meneillään oleva DKT ja yksilökäynnit.

Nukkuminen! Nyt oon tosin nukkunu taas pari yötä huonommin, mut se johtuu luultavasti vaan muuttostressistä. Vielä pari viikkoa sit väsyin tosi pienestä, mutta sain aina nukuttua väsymyksen pois. Nyt oon huomannu, etten tarvi enää päikkäreitä, jaksan ilmankin, mut yhdessä vaiheessa se auttoi tosi paljon. Pitkistä yöunista en luovu, vaikka menis kuinka hyvin<3

Ja tietysti te <3 Ja minä itse, kun oon jaksanu tän kaiken.

Eiköhän tohon listaan lisääkin keksis, mutta nyt ei jaksa miettiä. Voi olla että tälle tulee vielä jatko-osa jossain vaiheessa, en vaan halua jättää tätä luonnoksiin roikkumaan tai unohan kokonaan (muutamille kirjotuksille on käyny niin).

462

Salasessa uutta!

Ex-kämppis selosti jostain lääkkeistään, tiiän että niillä sais pirun hyvän olon viinan kanssa.

"Kiitos mut ei kiitos, mä haluun pitää mun maksan hengissä"
Jäin sit kelaamaan sitä, et oikeesti haluan. Koska mun elämä on aika jees tällä hetkellä. Leikin tässä uuden kämpän avaimilla ja kattelen, kun Tore yrittää suorittaa uuden lelun tappamista.

Oon taas ollu koko päivän menossa ja tää on kivaa! On käyty kaupoilla, juteltu naapurien kanssa pihalla pariin otteeseen, oon pessyt pyykit, käyny asuntotoimistolla, soittanu sähköyhtiöön (enkä ees jännittäny soittamista!), jutellu parin kaverin kanssa puhelimessa, lenkittäny koiria, pakannu vähän tavaroita ja kohta lähen siivoomaan remppamiesten (joiden kanssa muuten ehin myös jutteleen :D) jättämiä sotkuja uudelta kämpältä, eipä siellä tosin tarvi kun vähän pölyjä pyyhkiä ja se on valmis, sit alkaa tavaroiden siirtäminen. Ei oo ollu kauheesti aikaa olla koneella lähiaikoina, mutta oikeestaan en ees kaipaa sitä.

Ei siis tarvii ihmetellä jos taas hiljenen hetkeksi (ne hetket on kyllä jääny aina aika lyhyiksi, en osaa olla kirjottamatta enkä haluukkaan, auttaa selvittään ajatuksia kivasti), alkuviikolla meno taas vähän tasaantuu. Ehkä. Mulla on kyllä mielessä aika paljon asioita mitä vois tehdä, mut täytyy kai vähän varoa etten nyt väsytä itteeni liikaa.

Tänään mä tykkään mun elämästä. Tykkäsin eilenkin, ja tykkään toivottavasti huomennakin. Ei mua ees haittaa, et remppamiehet tulee vielä ens viikolla käymään uudella kämpällä, maalaavat yhen seinän loppuun, niitten kanssa on meinaan kiva jutella. En ois koskaan uskonut et sanon noin, mut ei mulla oo mitään ongelmaa jutella niiden kanssa, vaikka en ees tunne niitä.

Helppoa koiranhoitokin, nyt mulla on vaan Tore vastuullani ja se on ajatustenlukija<3 Lyllerö lähti juoksujen takia porukoille hoitoon ja ex-kämppis hoitaa omansa ja vie molemmat luultavasti alkuviikolla mukanaan. Tore ei tuo ees kuraa sisälle vaikka ois kuinka kurakelit, ei tarvi ees siivota niin usein ku normisti :D

461

"Kirjaan suorituksen nyt Wilmaan ja sen myötä kaiken pitäisikin sitten olla kunnossa ja valmistut ammatilliseen tutkintoon turvallisuusvalvojaksi."

Suomeksi: ei enää ikinä ton koulun tehtäviä, vielä kun sais paperit ulos sieltä ensviikon lopulla.

Pitäs kai olla ilonen tai jotain? Tyytyväinen itteensä edes, onnellinen siitä että sain ton paskan hoidettua. Mut en mä oo. Ei mua kiinnosta koko asia. Taidan taas osittain olla sitä mieltä, että oon paska ku en valmistunut samaan aikaan kun muut ja jätin sen lukionki vuos sitte pois, vaikkei ois ollut pahasti kesken sekään puoli.

Eilen heräsin Tampereelta. Oli taas lauantaina sellanen kahen sekunnin päähänpisto lähteä ajeleen sinne ex-kämppiksen kanssa. Mut hei, selvisin jopa keskustassa ajamisesta, vaikkei mun kartanlukija ollutkaan ite kartalla :D Eilen motarilla takasin päin ajellessa tuli jotenki hyvä olo, tuntu jotenki vapaalta ku sai ajella just sinne mihin tahtoi ja huudattaa just sitä musiikkia mitä millonki halus kuunnella. Ja mulla on nyt ainaki keskiviikkoon asti kolme koiraa, otin yhden sählän villakoiran matkaan mukaan nimittäin.

Lähipäivinä on romahduttanu, mutta oon ainakin toistaseks ihan pystyssä. Mietin (taas), et jos en koko ajan odottais sitä romahdusta, ni ehkä sitä ei sit tulis. Mut ootan. Aina ku tuntuu hetken vähänki paskalta, alkaa päässä pyörii et kohta oon pohjalla. Pitäs kai tehä asialle jotain, yritänki mut en saa tota ajatusta mihinkään, enkä osaa vaan olla ajattelematta sitä. Teen just sitä mistä kirjotin, alan oikeen mässäileen tolla "sit ku oon pohjalla taas ni tapahtuu sitä ja tota ja tuota ja sit voin antaa itelleni luvan vaan nukkua 24/7 tai tappaa itteni jos siinä kunnossa vaikka onnistuisin siinä".

Saan ton ajatuksen kyllä katkastua aina jos niin haluan ja päätän, mutta ongelma on siinä, et sillä hetkellä mä en halua päästä siitä eroon, niin tyhmältä kun se kuulostaakin. Jossain vaiheessa aina katkasen sen ja lähen tekemään jotain muuta, mut toi on sellanen, mikä pitäs katkasta heti.

Mä en oikeesti halua takasin pohjalle, vaikka mun mieli sitä välillä ilmeisesti toivookin. Välillä vaan tuntuu siltä, et mitä paremmin mulla menee, sitä enemmän haluun valua takasin pohjalle. Vaikka oikeesti tykkään tästä et menee hyvin. Haluisin saada kiinni siitä syystä, miks tää nyt menee näin. Pistääko masennus vastaan, onko mulla edelleen jotain "en ansaitse mitään hyvää"-ajatuksia vaikken tiedosta niitä kovin usein, vai mitä ihmettä. Kerron, jos joskus keksin vastauksen.

460

Toi monet sanoo, että ite tekee omista ongelmistaan pahempia. Oon tässä todennu, että niin tekeekin.

Sitä antaa ajatusten vaikuttaa liikaa, lähtee mukaan siihen kierteeseen, eikä edes yritä päästä siitä pois. Sit ne vaan pahenee ja pahenee, ja niin tekee olokin. Mut jos tarpeeksi ajoissa hoksaa, että nyt mennään tohon taas, sen saa katkastua. Joskus ihan toisilla ajatuksillakin, mut yleensä tarvin siihen jonkun tekemisen lisäksi, ihan mitä vaan mikä auttaa katkaseen sen ajatusketjun. Lenkki, koirien kanssa leikkiminen, kirjottaminen, pelaaminen, ajelu, jonkun kanssa juttelu ihan muusta asiasta netissä, puhelimessa tai ihan kasvokkain. Noita mä käytän eniten, välillä keksii jotain muutakin, riippuu ihan tilanteesta mikä toimii parhaiten. Tai jos ollaan isommalla porukalla liikkeellä, enkä pysty pitämään itteeni siinä tilanteessa, karkaan hetkeksi röökille selvittään ajatuksia. Sen jälkeen pystyy taas olemaan paremmin läsnä muiden seurassa.

Muutenkin mä ainakin suurentelen asioita mielessäni, teen niistä paljon vaikeempia, mitä ne oikeesti on. Mietin kaikki mahdolliset asiat, jotka voi mennä pieleen, mutta harvoin mietin mitä kaikkea hyvää jostain voisi seurata. Tai nykyään mietin niitäkin, huomaan ne paremmin ku ennen.

Mikä hauskinta, mua ei enää kiinnosta muiden mielipiteet ja ajatukset niin paljon. Siis vieraiden. Ok, joskus en uskaltanut lähteä esimerkiks keskellä päivää lenkittään piskejä kun oli liukasta, ettei kukaan vaan näe jos vaikka liukastun. Mut oikeesti - mitä väliä vaikka joku näkis? Tuskin se sitä kauaa miettis tai lähtis siitä kertomaan kaikille tutuilleen, tai vaikka niin tekiskin niin ihan vapaasti, eihän se multa pois ole.

Oli muuten kivaa tänään tallilla! Päätin ratsastaa ilman satulaa taas. Hoitotamma sit heti alussa säikähti jotain kentän toisessa päässä, teki pienen laukkaspurtin ja oli ihan valmis poistumaan kokonaan paikalta. Säikähdin vähän, kun ei se normisti tee mitään tollasia, mut sain itteni kasattua ja sit treenattiin. Ensin taluttaen käytiin siellä päädyssä kattelemassa, mutta tamma pelkäs sitä ihan tosissaan, joten vaihdoin taktiikkaa. Pyörittiin tunti ympyrällä, jota siirsin tamman huomaamatta lähemmäs ja lähemmäs sitä pelottavaa päätyä, jonne se ei suostunut kävelemään suoraan. Lopuksi sit jo käveltiinkin ihan rennosti siinä säikähdyspaikan kohdalla. Aikaa se vei, mutta jäi hyvä fiilis! :)

Miettii niinku totakin, oon monesti huomannut, et voisin soveltaa vähän itteeni samoja tapoja, mitä käytän eläinten kanssa. Enhän mä vaatinut tammaakaan menemään suoraan ja rohkeena kattomaan, mitä se oikeen säikähti. Ei, kun annoin sille aikaa, lähestyttiin pelottavaa paikkaa vähän kerrallaan ja välillä käytiin kauempana rentoutumassa.

Täytyis antaa itellekin aikaa, eikä vaatia liikoja. Toisaalta joissain asioissa on helpompi vaan mennä ja tehdä heti, vaikka pelottaiskin, mutta jotkut jutut on sellasia, ettei oo mikään kiire.

Mietin yöllä, että tää hyvä olo on kestänyt pelottavan pitkään. Aina hyvän kauden jälkeen on tullut kunnon romahdus. Mut tulin siihen tulokseen, ettei sitä ehkä voi estää, mutta ainakin voin nyt tehdä töitä sen eteen, että kestäisin sen paremmin. Ja ehkä joskus tulee se parempi kausi, joka ei päätykään romahdukseen. Tuskin se vielä tää on, vaikka kai sitä toivoa voi.

459

Oon tänään ravannut ympäri kämppää itkien, tehnyt viimisiä kouluhommia paniikissa, menettänyt hermot koneen ja tulostimen kanssa, raivonnut koirille, miettinyt mikä olisi paras tapa kuolla. Miettinyt, että oon vaan kuvitellut kaiken hyvän, että ei mulle voi oikeesti tapahtua mitään hyvää. Kun mä en ole hyvä, enkä mä ansaitse mitään hyvää.

Mut.

Paketti pysyy kasassa. Maailma ei romahda, vaikka mä välillä niin teenkin.

Mä olen ihan riittävän hyvä. Kasasin itteni taas. Romahdukset on ihan okei, niitä tulee varmaan vielä jatkossakin. Ne täytyy vaan kestää, luottaa siihen, että ne menee ohi. Aina voi paeta jollekin kaverille, soittaa tai laittaa viestiä jollekin, lähteä juoksemaan koirien kanssa, mitä vaan. Ei se sitä pahaa oloa kokonaan poista, mutta helpottaa hetkeksi. Aika auttaa eniten, kunhan ei tee sitä mokaa minkä oon tehnyt niin monta kertaa aiemmin. Ei itse mee pahentamaan omaa oloaan. En oo ehkä tehnyt sitä tietosesti, mutta kuitenkin. Nyt tiedostan sen, ja yritän välttää. Tehdä vaan niitä asioita, jotka auttaa. Ettei jää jumiin siihen romahdusoloon, tai vaikka jäis jumiinkin, ei mee ite omalla toiminnallaan vielä romahduttamaan itseään vähän lisää. Voisin kirjottaa näistä joskus ajan kanssa enemmän.

Vaikka täytyy myöntää, en mä aina halua parantua. Se pelottaa niin pirusti. Edelleen tuntuu siltä, että koirissa, kavereissa, hevosissa ja satunnaisissa muissa hommissa on ihan tarpeeksi, joskus liikaakin. Joskus pitäs kai pystyä töihinkin. En tiedä jaksanko, en tiedä haluanko ees jaksaa. Mutta yritän, vähän kerrallaan. Ei tässä mikään kiire ole. Jos löytäis työn, josta oikeesti tykkäis, ni vois käydä ihan mielellään, mut näillä papereilla se ei oo ilman suhteita mahollista. Siis onhan mun todistus numeroiden puolesta aika hyvä, mutta kun tää on ihan väärä ala. Sit kai haluutte tietää, mikä ois se oikee ala. Siinä se pulma onkin.

Viikonloppuna oli ihan kivaa, vaikka olinkin töissä. Puuhommia keskellä metsää, koirat sai olla mukana, tuttu ja kiva porukka sukulaisia matkassa mukana. Väsytti, en saanut töiden jälkeen mitään aikaseks, mutta jäi hyvä fiilis. Huomenna en varmaan pääse sängystä ylös, en oo tottunut tollaseen raskaaseen hommaan, mutta ainakin oon vähän rikkaampi. Ja musta oli sentään hyötyäkin siellä.

Koulutuspäällikkö tuli tänään vastaan, ku olin lenkittämässä koiria.
"Onks sulla kaikki okei?"
"En ees muista koska on viimeks menny näin hyvin"

Enkä valehdellu. Joskus saa romahduttaa, hyvin mulla menee silti.


Niin, ja mulla on yksilökäynnit polilla enää joka toinen viikko. Ryhmä tietty viikottain silti, mutta katotaan josko tää riittäis. Tällä hetkellä uskon että riittää.

458

Huonosta päivästä voi tulla hyvä, mutten ois uskonut että näin hyvä!

Olin ihan angstisena kotona, kun yks naapuri tuli kerjäämään multa röökiä. Päädyin sit taas jotenki sen kämpälle. Leffavalinta osu nappiin, sai muuta ajateltavaa ja en jääny vaan jumittamaan siihen ahistukseen.

Siitä hipsin käyttään koiria lenkillä, mentiin yhelle aukeelle missä ei oo valoja, joten siellä ei myöskään pimeellä liiku ketään. Juoksin siellä kilpaa niiden kanssa, ihana nähdä ne niin onnellisina. Oon usein miettiny, että haluisin osata nauttia vesisateestakin, ja nyt se oikeesti tuntui hyvältä! Siihen päälle vielä pilvien välistä näkyvä kuu ja ne riehuvat koirat ni <3

Nyt nukkumaan, ja aattelin olla stressaamatta turhia. Kaks kurssia tulee valmiiks huomenna, yks on koetta vaille valmis ja toisesta käyn vielä torstaina tekemässä muutaman tehtävän koululla, sit ne on siinä.

Lyltsi<3

457

Haluun kirjottaa, mutten tiedä mistä. Täytyis vaan saada hetkeksi muuta ajateltavaa, ku onnistuin just jumittamaan itteni ahistukseen.

En saa tästä kiinni. En tie ahistaako mua koulujutut, joita on ihan liikaa ja joiden takia oon joutunu, ja joudun vielä ainaki pari kertaa, soitteleen aika vieraille opettajille, joita yhtä ei ees kiinnosta jeesiä vaan se yrittää tehä kaiken mahdollisimman vaikeeksi mulle. Vai ahistaako mua se, että tosi monilla tuntuu menevän huonosti tällä hetkellä, toisaalta en mä jää muiden ongelmiin ikinä liiaksi kiinni, mut kai se nyt jotain vaikuttaa... Vai ahistaako mua vaan yleisesti se, että tässä lähiaikoina on ollut ja tulee olemaan hirveesti muuttuvia asioita, tai se, etten oo saanut (tais tajunnut ottaa -.-) pitkään aikaan kunnolla omaa aikaa, kun ex-kämppiskin häipy vasta tänään ja oon ollu melkein joka ilta naapurissa viimiset viikot. Kai tää kipeenä oleminenkin osansa aiheuttaa, vaikka alkaakin vihdoin tuntuu vähän paremmalta. Ja mun konekin on sanomassa sopimusta irti, mur!

Mut ilosempiin asioihin, en jaksa jauhaa noita huonoja asioita nyt.

Muutosta ei tarvii kauheesti enää stressata. Uuden kämpän remppa lienee aika pian valmis, täytyy huomenna soittaa ja kysyä miten se etenee, ja saan kai aika pian jo avaimet käteen.

Eläinpuolella sujuu hyvin. Oon oppinut tallilla tulemaan huipusti toimeen jopa tallin vaikeimman hevosen kanssa, ei se esittele mulle mitään uhkailujaan enää. Aika usein mun jaloissa tallihommissa pyörii paikan omistajan koiranpentu, aiheuttaa kyllä tahdin hidastumista, mutta mikäs kiire mulla ois. Omat piskit on jossain vaiheessa lähössä myös mukaan kokeilemaan tallikoirien elämää, siellä on kivoja mettiä mihin ne pystyy ottamaan maastoreissuille mukaan. Aamutallipäivinä ei yleensä illemmallakaan ahista vaikka kävis mitä, se piristää niin kivasti :)

<3 ja taitava sai sormensakin kuvaan...

En mä keksi enempää kirjotettavaa. Ehkä lähden tästä kehittämään lisää stressiä raha-asioista ja täyttämään toimeentulotukihakemusta, jos vaikka kävis tuuri ja saisin sieltä jotain, en yhtään osaa arvioida... Kyllä tässä nyt hengissä pysytään ilmankin. Torstaina suuntaan kuitenkin porukoille, sieltä saa auton tankin täyteen menovettä ja vähän ruokarahaa, niillä sit taas pärjää. Ja pääsee pitkästä aikaa moikkaamaan lapsuudenystävää koirineen, tulee taas ihan parasta! :)

456

Siirretty salaseen.

455

Salasessa uutta!

En mä osaa kirjottaa tänne mitään. Ehkä se johtuu siitä, ettei mulla oo mitään valitettavaa tänään.

Välillä ahistaa, mutta en jää siihen enää kiinni. Kerran on tehnyt mieli viiltää, mut sit muistin ettei mulla oo teriä enää ja annoin olla. Muuten en oo ainakaan viikkoon ees miettiny viiltämistä.