Sitä antaa ajatusten vaikuttaa liikaa, lähtee mukaan siihen kierteeseen, eikä edes yritä päästä siitä pois. Sit ne vaan pahenee ja pahenee, ja niin tekee olokin. Mut jos tarpeeksi ajoissa hoksaa, että nyt mennään tohon taas, sen saa katkastua. Joskus ihan toisilla ajatuksillakin, mut yleensä tarvin siihen jonkun tekemisen lisäksi, ihan mitä vaan mikä auttaa katkaseen sen ajatusketjun. Lenkki, koirien kanssa leikkiminen, kirjottaminen, pelaaminen, ajelu, jonkun kanssa juttelu ihan muusta asiasta netissä, puhelimessa tai ihan kasvokkain. Noita mä käytän eniten, välillä keksii jotain muutakin, riippuu ihan tilanteesta mikä toimii parhaiten. Tai jos ollaan isommalla porukalla liikkeellä, enkä pysty pitämään itteeni siinä tilanteessa, karkaan hetkeksi röökille selvittään ajatuksia. Sen jälkeen pystyy taas olemaan paremmin läsnä muiden seurassa.
Muutenkin mä ainakin suurentelen asioita mielessäni, teen niistä paljon vaikeempia, mitä ne oikeesti on. Mietin kaikki mahdolliset asiat, jotka voi mennä pieleen, mutta harvoin mietin mitä kaikkea hyvää jostain voisi seurata. Tai nykyään mietin niitäkin, huomaan ne paremmin ku ennen.
Mikä hauskinta, mua ei enää kiinnosta muiden mielipiteet ja ajatukset niin paljon. Siis vieraiden. Ok, joskus en uskaltanut lähteä esimerkiks keskellä päivää lenkittään piskejä kun oli liukasta, ettei kukaan vaan näe jos vaikka liukastun. Mut oikeesti - mitä väliä vaikka joku näkis? Tuskin se sitä kauaa miettis tai lähtis siitä kertomaan kaikille tutuilleen, tai vaikka niin tekiskin niin ihan vapaasti, eihän se multa pois ole.
Oli muuten kivaa tänään tallilla! Päätin ratsastaa ilman satulaa taas. Hoitotamma sit heti alussa säikähti jotain kentän toisessa päässä, teki pienen laukkaspurtin ja oli ihan valmis poistumaan kokonaan paikalta. Säikähdin vähän, kun ei se normisti tee mitään tollasia, mut sain itteni kasattua ja sit treenattiin. Ensin taluttaen käytiin siellä päädyssä kattelemassa, mutta tamma pelkäs sitä ihan tosissaan, joten vaihdoin taktiikkaa. Pyörittiin tunti ympyrällä, jota siirsin tamman huomaamatta lähemmäs ja lähemmäs sitä pelottavaa päätyä, jonne se ei suostunut kävelemään suoraan. Lopuksi sit jo käveltiinkin ihan rennosti siinä säikähdyspaikan kohdalla. Aikaa se vei, mutta jäi hyvä fiilis! :)
Miettii niinku totakin, oon monesti huomannut, et voisin soveltaa vähän itteeni samoja tapoja, mitä käytän eläinten kanssa. Enhän mä vaatinut tammaakaan menemään suoraan ja rohkeena kattomaan, mitä se oikeen säikähti. Ei, kun annoin sille aikaa, lähestyttiin pelottavaa paikkaa vähän kerrallaan ja välillä käytiin kauempana rentoutumassa.
Täytyis antaa itellekin aikaa, eikä vaatia liikoja. Toisaalta joissain asioissa on helpompi vaan mennä ja tehdä heti, vaikka pelottaiskin, mutta jotkut jutut on sellasia, ettei oo mikään kiire.
Mietin yöllä, että tää hyvä olo on kestänyt pelottavan pitkään. Aina hyvän kauden jälkeen on tullut kunnon romahdus. Mut tulin siihen tulokseen, ettei sitä ehkä voi estää, mutta ainakin voin nyt tehdä töitä sen eteen, että kestäisin sen paremmin. Ja ehkä joskus tulee se parempi kausi, joka ei päätykään romahdukseen. Tuskin se vielä tää on, vaikka kai sitä toivoa voi.
Sä todellakin oot edistyny aivan valtavasti! Toivotaan ettei sitä romahdusta tulekaan, ja jos tuleekin, niin tuo on todella järkevä suhtautuminen tuo, että et yritä varsinaisesti estää sitä, vaan pyrkiä siihen että kestät sen mahdollisimman hyvin. Voimia sulle :)
VastaaPoistaJep, kiitos :) Välillä tuntuu vähän siltä, että se romahdus ois tulossa (syksyt on mulle aina vaikeita), mut ainakin toistaseks oon saanut itteni aina ylös sieltä ennen ku putoon mitenkään syvälle. Jos tää syksy nyt menis näin ilman mitään isompaa, ni oisin kyllä enemmän ku tyytyväinen! :)
PoistaTääkin oli kiva kirjoitus! Mä pelkään samaa kuin sä, että nyt kun menee hyvin niin pian tulee joku valtava romahdus :D Mutta pitäis vaan yrittää nauttia tästä hetkestä.
VastaaPoistaJäin miettimään tuota mitä sanoit liukkaalla kaatumisesta, että suomalaiset kyllä miettii kaatuessaan aina ekana, että näkiks joku. Viime talvena kaaduin suojatiellä aika pahasti, mutta sen sijaan että kukaan olisi katsonut pilkkaavasti, ihmiset tulivat nopeasti auttamaan, tukivat minut tien toiselle puolelle ja kysyivät, onko kaikki ok. Sehän on paljon normaalimpi ja odotettavampi käytösmalli kuin mikään pilkka. :D Ja täähän pätee moneen muuhunkin asiaan, minkä suhteen tuntuu, että muut ajattelee ilkeästi.
Kiitti :) Niin pitäis, se on vaan tosi vaikeeta ku on tottunu siihen, et kaikki menee lopulta päin peetä :D
PoistaNiinpä, ja vaikka joku tyyliin naurais siinä, ni eihän sekään välttämättä ilkeyttään sitä tekis. Kaveri esimerkiks kerran lensi kunnolla, joku jätkälauma repes nauramaan siinä, mut nekin oli kuitenki menny auttamaan ylös ja varmistaan, että kaikki on kunnossa :)