En muistanutkaan, kuinka paljon salailua ja esittämistä tuli ainoastaan syömishäiriön mukana. Kuinka koko elämä pyöri kalorien ja liikunnan ympärillä, kuinka joka aamu juoksin ensimmäisenä vaa'alle ja koko päivän fiilikset riippuivat siitä, mihin suuntaan paino oli liikkunut. Viikonkin paastot oli mulle aika tuttu juttu, yllättävän hyvin sain nekin pidettyä salassa. Porukoilla käymistä stressasin jo paljon etukäteen, siellähän piti aina syödä. Siellä sorruin joskus oksentamaankin, mutta se loppui onneksi lyhyeen. Tuntui liian pahalta oksentaa ruokia, jotka toiset on maksanut ja tehnyt.
En joskus uskaltanut mennä sh-foorumin miitteihin vain siksi, koska pelkäsin olevani liian iso. Herranjumala, mä painoin reilut 10kg vähemmän kuin nyt.
Mulla oli aika pitkä kausi, jolloin en edes halunnut syömishäiriöstä eroon. Jollain kierolla tavalla rakastin sitä.
Mutta mä selvisin siitäkin. Uskalsin päästää siitä paskasta irti.
Houkuttaa se välillä edelleenkin. Mutta vain ajatuksen tasolla, eikä edes joka viikko. Tunnistan ne ajatukset, yleensä niiden iskiessä lähden hakemaan kaupasta mässyjä, vaikka ajatukset pistävätkin vastaan. Mutta ne on niin hyviä, että siinä syödessä tajuaa aina, ettei niistä halua luopua. Mulla tää tapa onneksi toimii, siinä sivussa toki muutan ajatuksiakin pikkuhiljaa takaisin terveempään suuntaan.
Muutoin syömisten kanssa ei ole mitään ongelmaa enää. Se ei ahdista, voin syödä ihan mitä tahansa ahdistumatta siitä, en tutki pakkomielteisesti ruokien kalorimääriä, syön mitä milloinkin haluan.
Ei tähän pisteeseen pääsy ollut helppoa, ei todellakaan. Nostin ruokamääriä aluksi tosi hitaasti ja ahdistuin itsekseni jokaisen syömisen jälkeen. Ja tein parhaan päätöksen ikinä, heitin vaa'an menemään. En olisi kuitenkaan pystynyt pysymään siitä erossa, enkä olisi silloin kestänyt nähdä painon nousevan. Mun piti ensin päästä takaisin normaalipainoon, opetella hyväksymään se, vasta sen jälkeen uskalsin vaa'alle. Eikä se noussut paino silloin enää ahdistanutkaan.
Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka, mutta nyt ei jaksa enempää. Yritän löytää ne kaikki asiat, jotka auttoivat pääsemään syömishäiriöstä eroon. Kyllä ne tulevaisuudessa tänne blogiinkin päätyy, mutta ei ihan vielä.
Nyt vain pidän huolen siitä, etten enää ikinä putoa takaisin siihen kuoppaan. Ikinä. Koska elämässä on niin paljon muutakin, niin paljon kaikkea hyvää, joka jäi näkemättä, kun koko elämä pyöri vain syömisten ympärillä. Mä olen mieluummin normaalipainoinen ja onnellinen kuin alipainoinen ja onneton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti