Lylleröllä alkoi juoksut, joten kiikutin sen sunnuntaina vanhempien luokse hoitoon. Maanantai oli autoilupäivä sekin, projektikoira on nyt onnellisesti kotonaan. Oltiin Toren kanssa entisen kämppiksen luona yötä, tiistaina odotti todella tyhjä kämppä. Koiramäärä tippui parissa päivässä kolmesta yhteen, tuntuu tosi oudolta. Lyllerö tulee ensi kuussa takaisin kotiin, siihen asti saadaan ottaa rennosti tai vähän vähemmän rennosti tuon mun ajatustenlukijan kanssa.
Oon taas joutunut painimaan masennuksen kanssa. Ja epävakaan, joka on niin ärsyttävä ettei sille voi enää kuin nauraa. Esimerkiksi eilen lenkillä itkin joka toinen minuutti sitä, kuinka mun elämä on (muka) perseestä, ja joka toinen vaikka sille, kuinka onnelliselta Tore näytti tai kuinka ihanan keväistä täällä jo on. Ääripäästä toiseen taas. Eilinen nyt kului aika lailla sängyssä maaten lenkkiä lukuunottamatta, ei vaan jaksanut tehdä muuta.
Tänään on onneksi ollut vähän parempi päivä. Käytiin heti aamulla Toren kanssa parin tunnin valokuvausreissulla ihanassa lämpimässä auringonpaisteessa. Metsässä kävellessä alkoi taas saamaan ajatuksistakin kiinni paremmin kuin pitkään aikaan, ja loppulenkistä innostuin vielä temppuilemaan Toren kanssa pellolla. Sen jälkeen oon käynyt kaupassa, jutellut äidin kanssa puhelimessa, tehnyt ruokaa (ja todennut, että mun uuni on aivan liian vinossa -.-), siivonnut ja hoidellut vähän koirajuttuja eteenpäin. Hain muuten vihdoin viikonloppuna sitä kennelnimeäkin, sekin asia piti hoitaa jo viime vuonna, mutta kai se on myöhään parempi kuin ei milloinkaan... Nyt vaan toivotaan, että joku vaihtoehdoista menee läpi, niillä on kaikilla joku (piilo)merkitys mulle niin tuntuvat aika omilta.
Vaikka mä edelleen toisinaan haluan kuolla, ne on vaan lyhyitä hetkiä, jotka menee ohi. Ei ne kivoja ole, mutta ne sietää ja pärjään sen kuolemanhalun kanssa. Kuolema on ollut mulle niin pitkään vaihtoehto, että se väkisinkin tunkee ajatuksiin huonoina hetkinä. Enää se ei ole vaihtoehto, se on vain hetken ajatus, joka menee ohi heti, kun keksin tilanteeseen paremman ratkaisun. Onneksi löydän niitäkin nykyään paljon paremmin kuin ennen.
Jumitan edelleen sen asian suhteen, haluanko muuttaa täältä pois vaiko en. Lähempänä porukoita ja lapsuudenystävää olisi paljon halvempi asua kuin täällä (=vois päästä vihdoin vaikka tilavaan rivariin asumaan), ja olisi valmiiksi tuttuja ihmisiä ympärillä (koska edelleen ne ihmissuhteet pitää mun päätä kasassa). Mutta siellä ei ole yhtä hyvää agilitykoutsia, ei välttämättä yhtä kivaa treeniporukkaa johon pääsisi mukaan, ja pitäisi etsiä uusi heppailupaikka. Ja nykyisestä kaupungista on paljon helpompi kulkea sinne kouluun ja lyhyempi välimatka, jos sieltä vaikka löytyisi uusia tuttavuuksia. Oon listaillut plussia ja miinuksia paperille, mutta kun molemmista löytyy niitä hyviä ja huonoja puolia yhtä paljon, niin minkäs teet. Päätä nyt tässä kumpi olisi parempi. Onneksi sitäkään asiaa ei tarvitse päättää nyt, vaan voi pyöritellä vaihtoehtoja ihan rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti