518: Aina, kun asiat näyttävät menevän paremmin, olet unohtanut jotakin

Ehkä vähän rasittavaa. Joka ikinen kerta, kun saa edellisen ongelman kuntoon ja pystyy taas hetken ajattelemaan, että elämä on sittenkin ihan jees, tulee seuraava ongelma. Tämä koko vuosi on mennyt aika samalla kaavalla...

Viimeisimpinä Toren sairastuminen ja omien koirista tulevien oireiden paheneminen, lievästi sanottuna vituttaa. Torelle nyt yritän metsästää eläinlääkäriaikaa, kunhan saisin luottolekurin kiinni. Oireiden ja mun tietojen perusteella kaksi vaihtoehtoa, joko helposti hoidettava tulehdus tai sitten sen jalka vaan on hajalla (=heihei agility). Toivottavasti nyt vaan se tulehdus... Oon jo ehtinyt maalailemaan kauhukuvia siitä, kuinka sen jalka vaatii leikkaushoitoa ja pitkää kuntoutusta, mutta yritän olla miettimättä sitä. Tutkitaan nyt ensin, mikä siellä vaivaa.

Mähän oon saanut allergiaoireita koirista ja melkein kaikista muista eläimistä melkeinpä aina. Nyt vieraampien koirien seurassa tuntuu loppuvan happi kokonaan, Toren seurassa onneksi vähän lievemmät oireet, mutta onhan tää aika inhottavaa. Suunnataan siis molemmat Toren kanssa lääkäriin. Allergialääkkeitä hain sentään tänään, mitä oon tässä ehtinyt kokeilemaan, niin auttaa ne nyt ainakin vähän joihinkin oireisiin, ehkä niiden avulla selvitään lääkäriin asti.

On tässä ollut aika paljon muutakin. Yksi jätkä mun "entisestä elämästä", ajalta ennen L:n kuolemaa, on päättänyt tunkea takaisin mun elämään. En oikeen tiedä, mitä ajattelisin koko asiasta. Lupasi tulla tällä viikolla käymään, jos vaikka saisi asiat juteltua selviksi, mutta en mä silti tiedä haluanko edes nähdä koko ihmistä. Vaikka ei kai siinä mitään menetä, saa ne välit uudelleenkin katkaistua jos siltä tuntuu.

On tässä onneksi niitä hyviäkin asioita, ja oon olosuhteet huomioiden yllättävän hyvässä kunnossa päänupin osalta. Koirajutut edistyy, kulutan Toren kanssa ulkona lenkkeillen, leikkien ja treenaten jotain kolmisen tuntia päivässä, joskus enemmänkin. Huomenna aamutallin jälkeen pitäisi käydä koirien kanssa lenkillä yhden nettitutun kanssa. Kamera on täynnä uusia kuvia, en vaan ole vielä jaksanut siirtää niitä koneelle asti. Kämppä pysyy pelottavan siistissä kunnossa, nukkumiset sujuu ongelmitta ja ilman lääkkeitä, melatoniinia otan satunnaisesti, mutta joka ilta ei tarvitse sitäkään. Oon pitkän tauon jälkeen innostunut laulamisesta ja kirjoja tulee luettua ennätysvauhdilla. Seuraavalla kerralla porukoiden luo mennessä pääsen lapsuudenystävän kanssa moikkaamaan entistä hoitohevosta ja kokeilemaan samaista hevosta toisinaan ratsastamassa käyneen tyypin uutta hepsua (ja tää mahdollisuus vaan tungettiin mun naaman eteen ilman, että tein koko asian eteen yhtään mitään). Reilun kuukauden päästä alkavalta koululta tuli postia, parin viikon päästä saan erään aiheeseen liittyvän kirjan käsiini, pääsee tekemään jotain jo ennen koulun alkua!

Suurimman osan ajasta oon ihan tyytyväinen, vaikka romahduksia päivittäin onkin. Ne vaan eletään läpi ja joka kerta jaksan luottaa siihen, että se paska olo menee ohi. Ainakin tähän asti se on mennyt ohi yllättävän nopeasti.