533: Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä

Mielialanvaihtelut on tasottuneet ihan pirusti viimeisten kuukausien aikana. Tai ehkä se vaan tuntuu siltä, kun on oppinut hyväksymään ne. Päättänyt vaan opetella elämään niiden kanssa. Hyväksynyt sen tosiasian, ettei epävakaa luultavasti koskaan katoa mihinkään, vaikka toivottavasti lievemmäksi muuttuukin pidemmällä aikavälillä. Vielä viime vuonna toivoin jotain ihmeparantumista, ja sillä itse pahensin oireita. Olihan se aina iso pettymys huomata, että sitä samaa paskaa tämä on edelleen. Sitähän tämä elämä on toisinaan, aika paskaa. Ei onneksi aina.

Mullahan ei ole (enää) läheskään kaikkia epävakaan oireita, en tiedä saisinko edes diagnoosia enää. Oon muutenkin vähän kyseenalaistanut koko epävakaata mun kohdalla, koska mielialanvaihteluita lukuunottamatta kaikille oireille on jokin selkeä syy lapsuudessa/nuoruudessa, ja niitä käsittelemällä oireet vähenee heti. Ja mitä muistan ja mulle on kerrottu, oon ihan kakarasta asti vaihtanut mielentilaa tosi nopeasti ihan pikkujuttujenkin takia. Joko oon syntynyt epävakaana, tai sitten mä vaan oon tällänen. Mistä sitä tietää, ehkä olisin sen asian suhteen ihan samanlainen, vaikka mulla olisikin ollut "täydellinen" lapsuus.

Nyt mennään yliajattelumoodiin joten pieni aiheenvaihdos, jaksa nyt lähteä siihen rumbaan.

Oon miettinyt mun suhdetta ah niin rakkaaseen alkoholiin. Tai oikeestaan oon miettinyt sitä jo kauan sitten, mutten oo koskaan tainnut kirjoittaa siitä kunnolla, jotain pientä vaan. Yritän nyt välttää sitä yliajattelua, joten en nytkään ala kaivautumaan kovin syvälle.

Mähän oon joskus (alaikäsenä...) ollut juomiseen koukussa. Nykyäänkin lähtee aika helposti lapasesta, jos vaan viinaa on tarjolla tarpeeksi. En mä yksin kovin usein juo, ja on mulla lojuneet samat viinat joskus jääkaapissa kuukausia, ei se oo mikään ongelma että tulis juotua liian usein. Mutta se, että on pakko vetää överiksi (lähes) aina kun juo. Tiiän nykyään mistä se johtuu. Ei pelkästään siitä, että haluaa relata kunnolla, vaikka se aika painava syy onkin. Vaan aika paljon myös siitä, että haluan edes välillä olla ihan vaan minä. Kunnon kännissä tulee jätettyä kaikki roolit, silloin ei jaksa välittää paskaakaan siitä, mitä muut musta ajattelee, eikä sillon tule ylianalysoitua ihan kaikkea. Mut mun kohdalla se vaatii oikeasti tosi kovan kännin että ees vähennän ylianalysointia.

Oon ihan varma siitä, että ainakin vähentäisin överikännien vetämistä, jos uskaltaisin olla oma itteni muulloinkin. Oon vähän edistynyt sen asian kanssa tässä, mutta nyt on taas joku jumitusvaihe. Enkä todellakaan tiedä miten päästä tästä jumituksesta ohi. En mä enää kamalasti esitä mitään, siitä oon päässyt eroon melkein kokonaan. Oon vaan aika usein tosi tylsä (ei toi nyt oo oikee sana, mutten keksi parempaakaan), kun oon rajannut esittämisen pois vaihtoehdoista, enkä silti uskalla olla minä. Sit vaan jotenkin jään jumittamaan esittämisen ja omana itsenä olemisen väliin enkä osaakkaan enää olla kukaan. Kuulostipa oudolta, mutta siltä se tuntuu. Enkä pysty osaa tehdä sille mitään. Tota käy aika usein, varmaan monta kertaa päivässä, muttei koskaan kännissä.

Välillä kestokänni kuulostaa ihan hyvältä idealta. Jos en jo kokemuksesta tietäis ettei se pidemmän päälle olekaan hyvä, varmasti kokeilisin.

Joo nyt lopetan ja yritän painua nukkumaan. Jos lähden jatkamaan tästä, istun samassa paikassa vielä aamullakin kirjottamassa.