Viimeiset pari päivää oon lähinnä maannut lattialla koirat kainalossa miettimässä kaikkea mahdollista turhaa. Yritin jossain välissä kirjoittaa tänne, jos ois saanut ajatuksia vähän selkeytettyä, mutta en sitten jaksanut sitäkään, jämähdin vain tuijottamaan tyhjää tekstikenttää ja ajatukset lensi karkuun.
Illalla alkoi taas mennä hermot tähän masisteluun ja siihen, että annan muiden vaikuttaa ihan liikaa mun mielentiloihin. Kuulokkeet korville ja pariksi tunniksi koirien kanssa koluamaan metsiä, koirat kylläkin kolusi lähinnä kuralätäkköjä, mutta piristi nähdä ne niin iloisina. Kotona kuuma suihku ja musiikit täysille, toimii melkeinpä aina. Ois varmaan toiminut jo eilen, mutta enhän mä mitään jaksanut, edes laittaa musiikkeja päälle.
Pitäis keksiä siihen vielä jotain, miten sais sen perseen nostettua ylös sohvalta (tai lattialta...), ettei tarttis jäädä niin pitkäksi aikaa masisteluihin kiinni. Koirat nyt onneksi pakottaa käymään ulkona, mutta se onkin asia erikseen, saanko potkittua itteäni niiden kanssa mihinkään kunnon lenkille. Jos se masentelu alkais edes vituttaa aikaisemmin, sen vitutuksen voimalla nyt tekee mitä tahansa. Mä jotenkin aina käännän sen vihaksi, aika usein vielä itseäni kohtaan. Sen vihan voimalla on helppo päättää, että nyt vittu nostan tän perseen ylös ja lähden lenkille, väliäkö sillä ettei muka jaksa. Ja se viha yleensä myös jää sinne lenkille.
No, nyt oon taas takaisin elävien kirjoissa. Ainakin tän yön, oletettavasti menee valvomiseksi, joten huominen saattaa mennä yliväsyneenä koomaillessa. Paitsi jos vedän unilääkkeet naamaan kohta ja painun nukkumaan, mutta sit oon lääketokkurassa huomisen. Tiedä sitten, kumpi ois parempi. Lääketokkura ei ainakaan palauttaisi masentelemaan, väsyneenä koomailu taas saattaa tehdä niin.
Onneksi saa vaan relata torstaihin asti, sen jälkeen pitääkin olla taas reilu viikko jatkuvasti jossain. Väsyttää jo ajatuskin siitä, mutta ehkä selviän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti