543: Juuri kun aloin tottua eiliseen, tulikin tämä päivä

Reissulta kotiuduttu muutama päivä sitten. Oli ihan huippua, vaikka muutamat riidat ja suru-uutiset reissun päällä saatiinkin. Paljon ulkoilua ja kameran kanssa leikkimistä, tosi vähän koneella istumista, enkä montaa tupakkaakaan polttanut. Piti olla koko viikko polttamatta ja jatkaa samaan malliin kotona, mutta ei se nyt ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Yllättävän hyvin kuitenkin.

Kotiinpaluu taas... Heti ekana rööki huulessa masentelemassa, "kiva" tulla reissulta suoraan paskaiseen kämppään ja löytää joku haiseva homehtunut sitruunakin pöydältä. Pari päivää meni masennellessa, nyt vaikeita on enää yöt ja aamut. Ei oo tullut kauheesti nukuttua, ja aamuisin eka ajatus on tyyliä miks oon taas täällä. En viihdy en. Viime yönä meni hermot tähän valvomiseen, ja lopulta viiden aikaan tein lääkecoctailin, jolla sai kunnon nuijanukutuksen. Nukkui sen avulla viitisen tuntia sentään.

Mun on tosi vaikea uskoa, että viimeisimmästä sairaalakeikasta on jo yli vuosi. Sen jälkeen oon tainnut pari kertaa nappailla lääkkeitä viinan kanssa (tänä vuonna en kai kertaakaan?), mutta ne on pysyneet suht hyvin hallinnassa. Ennen tota sairaalakeikkaa lääkkeiden kanssa pelleily oli melkein päivittäistä, ja nyt oon lopettanut sen tavallaan vahingossa, ei vaan oo enää tehnyt mieli. Ehkä se "sulta ois voinut lähteä henki"-kommentti tai joku muu juttu säikäyttikin vähän, vaikka toisaalta hengenlähtöhän mulla tais tavoitteena olla loppujen lopuksi, vaikken niin erikseen suunnitellutkaan. No, hyvä vaan, että on päässyt niistäkin sekoiluista eroon. Ei ollut millään tavalla hyväksi ne, vaikka pariksi minuutiksi paremman olon saikin.

Vikasta viillostakin on pian vuosi. Viimeksi kun olin näin pitkällä sen lopettamisen kanssa, sai aika usein tapella itseään vastaan. Nyt en oo kauheen montaa kertaa ees harkinnut koko asiaa.

Nyt tekis vähän mieli heittää kamat autoon ja lähteä mökille, pois kaupungista. Mut kai tähän kaupunkielämäänkin taas tottuu.