557: Pitäisi olla tikka, saisi elatuksensa takomalla päätä puuhun

Tulihan se sieltä, vähän oon miettinytkin missä se viipyy:

Mä. haluan. kuolla.

Here we go again. Mä kyllä ymmärrän miks reagoin näin, epävakaa on epävakaa ja tunteet on sen mukaset. Ja se epävakaa on osittain myös syy siihen, miks ees oon tässä tilanteessa. Ku oiskin joku kontrolli, mut ehei. Tai ois mulla, mutten jaksa tapella itteni kanssa koko ajan. Kun ei mua kiinnosta auttaa itteeni enää. Sille mä en voi mitään, etten yksinkertasesti kestä mitään erotilanteita ja syitä siihen on n. miljoona. Ois pitäny muistaa, siihen on syynsä miks oon pysytelly ja vittu myös tuun pysymään erossa kaikista seurustelukuvioista.

Oon ihan hiton kyllästyny hajoilemaan koko ajan. Talli on mun vakio hajoilupaikka, mut tallivuorojakin on enää vaan huomenna ja pari kertaa ens viikolla, sit se oli siinä. Ainaki väliaikasesti, mutta katotaan nyt. On mulla aina lupa palata sinne takasin jos tahdon, ja on noita muitakin hevosenhoitopestejä tarjottu, aina joku paikka löytyy jos tahtoo. Toisaalta uus talli ja uudet hevoset piristäis, mutta en nyt ainakaan ihan heti oo syöksymässä mihinkään. Hoitotammaa tulee kyllä ikävä, oonhan sen kanssa pelannu kuitenki 1,5 vuotta. Se on ollu mun terapeutti, naurattaja, vittupää, halien uhri ja mitä vielä. Oon hoitanu sitä kun se on ollu kipeenä, se on töniny mua turvallaan ku oon masistellu ja oon oppinu siltä vaikka ja mitä uutta. Mut aikansa kaikkea, jos mä haluan vielä hevostouhuja jatkaa ni kaipaan vähän lisää haasteita. Hevostelu on muutenki ollu mulle sellanen harrastus, et aina välillä haluu pitää hetken taukoa. Tauon jälkeen siitä saa aina paljon enemmän irti.

Pitäs varmaan uutta kämppääkin kattoo. Kun mun pää niin kestää muuttostressiä (not), etenki kun on muutaki paskaa tässä. Ei vaan jaksais. En ees tiiä missä haluisin asua. Lyltsin treenit on maksettu keväälle asti, tai siis oon ne sitoutunu maksamaan, ja haluun käydä Toren kanssa saman koutsin opeissa vielä. Ja tästä ei oo koulullekaan paha matka, et kai mä täällä jossain vielä pysyn. Sit vois repästä ja muuttaa vaikka lappiin, oispahan eri maisemat jos ei muuta.

Huomenna pitäs vähän jutella porukoiden kanssa, kun ne tulee käymään, mut en tie uskallanko. Ku lähin niiltä alkuviikolla, äiti tuli halaamaan ja sanoi tietävänsä, ettei se yks hali korvaa sitä, ettei se oo ollu 20 vuoteen melkein koskaan läsnä. Joo kyllä mä muistan vähän liiankin hyvin, miltä tuntu maata yksin sängyssä itkemässä, kuuntelemassa kuinka äiti jutteli veljen kanssa, autto sitä millon missäkin ja mun kaikki tunteet oli kielletty. Mä olin se, joka pärjää aina, joten ei mulla voinu olla mitään tarvetta millekään tuelle/avulle, vaikka vittu sitä niiltä monta kertaa pyysin, ja vaikka niiltä ei voinu jäädä näkemättä se, kuinka paska olo mulla oli. En mä niitä silti mistään syytä, haluisin vaan tietää et miksi. Miksi mun piti pärjätä aina itekseni, ja veli sai kaiken huomion.

Ei kai tässä silti mitään hätää oo, en oo kuolemassa mihinkään, vaikka se hyvältä vaihtoehdolta tuntuukin. Huomenna soittoa lekuriin, tarviin mirtoja lisää et sais nukuttua ja diapamejakin on hetkittäin aika kova ikävä, toivottavasti saan niihin respan, kaikki ei niitä kovin mielellään kirjota. Mun tiedoista kyllä näkee, et mulle on niitä kirjoteltu pari vuotta, ja vikasta respasta on jotain reilu vuosi kai. Menolippu takas polille ei kai ois paha sekään, vaikka hävettääkin jos meen sinne takas. Joo moi luulin et pärjään jo itekseni, mut en ookkaan niin vakaalla pohjalla ku luulin. Mut en oo eka jolle niin on käyny, ei kai se siellä kellekään mikään ongelma oo. Kunhan teen itelleni avun hakemisestaki ongelman taas. Pyydän sitä lähetettä varmaan kuitenki, ehtii siinä jonossa ootellessa miettiä tarviinko sitä oikeesti, sinne mitään heti pääse kuitenkaan. Enkä mä niinkään tarvi sieltä mitään vastauksia, kyllä mä tien miten tän elämän sais paremmalle mallille. Mut motivaatio siihen puuttuu, sieltä sais sopivasti potkuja perseelle ja pystyis ehkä tekeenki jotain. Yksin mä en ainakaan jaksa.

Pitäs varmaan tehä jotain tälle elämälle. Jotain oikeesti vakaata pohjaa, joka ei liity mitenkään siihen, mitä muut tekee tai jättää tekemättä. Sillonki monet asiat satuttas, mutta mikään ei romahduttais kokonaan ainakaan kovin helposti. Kokemuksesta tiiän, joskus mulla on ollu ihan kestävä pohja. Mut ei se kestäväkään sit ihan kaikkea kestäny, rajat oli silläki.

Joo valivalipäivä tänäänki. Pakko välillä johonki purkaa. Ja ei, en jaksa välittää siitä, kuinka pahasti hypin aiheesta toiseen ja mitä sanamuotoja käytän, kirjotusvirheitäkään jaksa nyt ettiä ja korjailla. Kunhan halusin valittaa.