573

Neljä yötä uudella kämpällä takana, tää alkaa pikkuhiljaa tuntua kodilta. Oon muokannut mun aamurutiineita ja yritän ne tälläisinä pitääkin. Aamukahvi keittiössä radiota kuunnellen ja ikkunasta tuijottaen, yritän siinä samalla aina syödäkin jotain pientä, vaikka aamupalat ei todellakaan oo mun juttu. Koirat lenkille ja aamuröökille (röökin vois kyllä jättää poiskin), ja vasta sen jälkeen saa avata koneen, kun ei tässä 24/7 istuminen tee mitenkään hyvää. Päivisin joko laitan tätä uutta kämppää tai siivoan vanhalla, vanha tosin alkaa jo olemaan valmis eikä uudellakaan enää ens viikolla kauheesti laittamista ole. Ens viikosta eteenpäin yritänkin sit käyttää päivittäin edes vähän aikaa koulujuttuihin ja muutama hierontakeikkakin on heitettävänä, maanantaina oottaa ekat täysin vieraan ihmisen koirat, jos ei koulussa hierottuja lasketa. Koulussa nyt on aina pari ja opettaja siinä tukena, onhan se vähän eri asia mennä vieraaseen paikkaan itsekseen, ainakin tän pään kanssa. Mut ehkä siitäkin selvii.

Pitäis silti keksiä lisää tekemistä. Tää on tää perus, kaikki on hyvin niin kauan kun on jotain tekemistä, eikä oo liikaa aikaa velloa ajatuksissa. Ku pitää ittensä kiireisenä, ni ei oo mitään ongelmaa. Mut jos pysähtyy ees hetkeksi, ni tekis mieli tehdä kaikkea typerää. Oon keskittynyt vaan tökkimään mun mustelmia, joita on molemmat jalat täynnä (muuttaminen on rankkaa). Ei mulle ees tuu kovin helposti mustelmia, toki tavaroita vois kantaa vähän varovaisemmin. Ei vaan jaksanu välittää, halusin vaan sen paskimman vaiheen nopeesti pois alta.

Yöt ei oikeen suju, mutta sehän ei oo mikään yllätys. Makkarissa en oo edes yrittänyt vielä nukkua, se nyt toimiikin lähinnä varastona, mutta silti se tyhjyys ahdistaa. Käperryn siis joka ilta itkien halityynyn kanssa sohvalle, ja yleensä jossain vaiheessa pyydän koiratkin viereen, kun ei kestä sitä turvattomuutta/yksinäisyyttä/mitä lie, vaikka niiden kanssa aika ahdasta tuleekin. Eikä ne tässä edes kauaa viihdy, taitaa tulla nopeesti liian kuuma ja oon aika levoton, itekkään nukkuis kenenkään jatkuvasti pyörivän polvitaipeessa tai selän päällä.

Työkkäristäkin saisivat pikkuhiljaa ottaa yhteyttä, pitänyt monta kuukautta jo mennä sinne juttelemaan, mutta eipä niillä koskaan ole aikaa. Niillä ois yks mulle suunnitelmien kannalta pakollinen koulutus taas alkamassa, en oo koskaan kelvannut sinne hakemuksista huolimatta, vaikka kaikkia muita (mulle hyödyttömiä) koulutuksia yritetäänkin jatkuvasti tuputtaa. Nyt jos pääsis hakuajan aikana vielä sinne sanomaan niille päin naamaa, että hei tajuutteko mikä tässä ois järkevintä, ni ois ihan jees. Jos eivät tajua niin jatkan sitten ihan huoletta tuilla elämistä, jos kerran itsensä työllistäminen pitää tehdä niin helvetin vaikeeksi, vaikka oikeesti se ois tosi yksinkertaista. Työkkärin tädit vaan tykkää tehdä yksinkertaisesta monimutkaista.

vituttaa.