576

Viis vuorokautta puhumatta yhdellekään ihmiselle pamahtaa täyteen ihan kohta. Periaatteessa vois sanoa että viikko, ei niitä lyhyitä näkemisiä voi oikeen laskea. Ei ois pitäny ajatella sitä, tulipa vaan tajuttua kuinka helvetin yksin on. Mut ainakaan en satuta olemassaolollani enää ketään, ku ei kukaan ees muista et oon olemassa. No, ainaki tietää ettei porukoita lukuunottamatta kukaan kauheesti välitä, saa vapaasti kadota ilman et ketään kiinnostaa, ei tarvii pelätä et huolestuttais ketään muuta. Jos porukoita ei ois ni ois ihan helvetin helppoa kuolla, sillon sekään ei satuttais ketään.

Hajoo pää ihan totaalisesti. Haluis purkaa jotain ees tänne, mut ei jaksa ei pysty, ei mua oikeestaan ees kiinnosta. Ei kiinnosta auttaa itteeni enää yhtään, helpompaa vaan vetää ittensä ihan kunnolla pohjalle, niin pohjalle ettei jaksa enää välittää ees muista. Sit ei tarvii enää pysytellä hengissä kenenkään takia, voi vaan kuolla.

Oon vaan niin helvetin kyllästyny tähän elämään ja itteeni. Siihen, et oon joskus tyhmänä kakarana antanu muitten kohdella mua niin helvetin paskasti, etten ees kehtaa kirjottaa niitä tänne. Tai ees salaseen. Et sen yhden tietyn kakslahkeisen kusipään takia en voinu enää ees asua porukoiden ja lapsuudenystävän lähellä, enkä vieläkään uskalla muuttaa takas sinne. Ja kukaan ei voi väittää ettenkö ois yrittäny päästä yli niistä, oon yrittäny ihan helvetisti mut jossain se rajaki tulee vastaan. En vaan pysty, ehkä oon sit vaan liian heikko mut ei voi mitään. Jos en pääse niistä yli ni en koskaan voi saada elämässä mitään mitä oikeesti haluun, joten miks sit ees elää? Jotta vois kattoa vierestä kun muut jaksaa yrittää ja onnistuukin melkein kaikessa, ja ite voi velloa itsesäälissä miettimässä ettei voi koskaan saada mitään. Kuulostaa helvetin kivalta, oikeen unelmaelämältä.