Äh, mulla oli joku tietty asia mistä piti kirjoittaa, mut päätin sit käydä lenkillä ensin. Ja päädyin heti metsästämään naapuritalosta karannutta saksanpaimenta, joka oli rynnimässä suoraan mun hurttien luo. Onneks noi omat on niin luottoja, et ne voi vaan päästää vapaaksi ja käskeä odottamaan just millilleen siinä mihin ne jätin, ei siellä jäätikössä ois pystynyt pitämään omia kiinni ja reuhtovaa sakua toisessa kädessä kaatumatta, tai en ainakaan halunnu kokeilla. Sen jälkeen vielä tunnin lenkki, ni arvatkaa vaan ehtikö jo unohtua se, mistä sit ikinä pitikin kirjottaa. No, olipahan mustakin kerrankin jotain hyötyä.
Ihan järkyttävän kipee olo. Kävin eilen tallilla ja heti sen jälkeen lenkillä, ei vaan jaksanu enää välittää ja alkoi pääkin hajoileen siihen malliin, että ulos oli päästävä. Ois ehkä sittenki pitäny välittää. Toisaalta selvisin tosta iltalenkistäkin ihan hengissä, muutama päivä sit ei ois tullut mieleenkään edes yrittää. Laahustin vaan vieressä olevaan koirapuistoon aina öisin istuskelemaan, saivat koirat vähän liikuntaa kuitenki.
Yks ilta lattialla maatessa melkein annoin itelleni luvan kuolla. Tai siis annoinkin, mut aattelin sit kuitenki yrittää vielä hetken. Tai mun aivot aatteli niin. Tuli mieleen ne kaikki aiemmat lääkepelleilyt ja sairaalareissut, kaikki "tajuutko että oisit voinut kuolla"-keskustelut, joihin ei koskaan voinut osastokeikan pelossa vastata että joo, se tässä oli tarkoituksena mut munasinpa kaiken taas. Ja älytön ahdistus moneksi päiväksi, nam. Jatkossa se on sit joko tai, ei mitään välimuotosekoiluja kuten ennen. Aattelin et käytän taas jotain rajotetta niinku joskus aikasemmin, vaikka päiviä joita ennen ei saa kuolla vaikka mikä olis, mut äh. Jos mä haluun kuolla ni sit vaan kuolen, vittuuko sillä on väliä.
Toivon, että et kuole. Sulla on väliä, enemmän kuin ymmärrätkään <3
VastaaPoista