629.

Mietin tota sadepilvien saapumista katellessa et se käyttäytyy vähän samalla tavalla ku masennus, vyöry vaan päälle pimentään maiseman ja kadottaan kaiken valon eikä sille voinu tehä mitään. Samalla tavalla mulle kävi aina ku tuli tietyt asiat mieleen.

Reissusta selvitty mökille, teki ihan hyvää kuten aina, vaik vointi oliki mitä oli. Mökille ajaessa tien vieressä tönötti peura ja sen tooosi pieni vasa, oli vähän kömpelö tyyppi vielä. Siinä kohtaa ei enää voinu muuta ku nauraa, en oo ennen nähny ihan niin pientä ja miten päättäväisesti se siellä paineli menemään vaikkei viel oikeen päässykkään sitä vauhtia mitä ois halunnu.

Muuten kaikki kaatuu edelleen päälle. Aattelin et reissussa ois saanu ajatuksii selvitettyy mut ehei, entistä enemmän solmuun vaa. Ajaessa tuijottanu vastaan tulleita rekkoja, vähän teki mieli vetästä päin mut jäi tekemättä ku ei siihen tarvii täysin ulkopuolisia sekottaa jos itellä on paska olla. Ja koiratki oli kyydissä. Jatkuvasti tekis mieli rikkoo jotain, rikon sit itteäni ku muutakaan viitti. Vaik ei se mitään auta.

loppuispa tää elämä jo.