628.

Pitäis tehdä päätöksiä ja jotain sen eteen et asiat vihdoin muuttuis. Mut siihen joukkoon mahtuu sit sellasiakin asioita joiden ei haluais muuttuvan ainakaan siihen suuntaan mihin ne sit väkisin menee. Ja sit alkaa miettii et auttaisko ne hyvätkään asiat mitä niillä muutoksilla sais vai oisko tää elämä sillonkin samaa paskaa tai vielä paskempaa ku nykyään. Mistä vitusta seki muka pitäs tietää. Joten mä vaan pakenen taas, en pysty olemaan missään, yritän olla miettimättä koko asiaa ja kasaan suojamuuria kokoon, tosin aika huonolla menestyksellä, miksen osaa sitäkään enää kunnolla. Joskus oli aika jollon musta ei nähnyt vaikka mikä ois vaivannu. Nyt oon ihan hajoomispisteessä koko ajan enkä osaa tehdä sille yhtään mitään. Tekis mieli vaan luovuttaa.

Mut ei tätä voi näinkään kauheen kauaa jatkaa. Pakko ne päätökset kai joskus on tehdä. Mut ei näissä oloissa todellakaan, mut toisaalta en tiedä helpottaako nää millään ennen ku ne on tehty. En tiiä. Ehkei musta vaan oo tähän elämään. Oonki tänä vuonna tehny varmaan ennätyksen siinä kuin harvoin oon miettiny et haluisin kuolla, mut nyt mennään taas.

Terkut metsästä, yks yö takana ja ainakin kaks yötä edessä, huomenna tosin pitäs jaksaa vaihtaa paikkaa. Tulin tänne ihan vaan siks ku ei ollu mitään muutakaan paikkaa mis pystyy olemaan ees jotenkin, en ees muista koska oon viimeks nukkunu kotona ees yhen yön ku ei siellä pysty, onneks metsään mahtuu aina. Täällä saa olon ees jotenki siedettäväks aina sillonki ku muualla se ei onnistu.

Olis ollu muutaki kirjotettavaa mut koneesta loppuu kohta akku enkä jaksa kännyllä näpytellä.