Hassuja unia. Viime yön unessa laitoin vanhalle polin omahoitajalle viestiä ja se pyysi käymään. Unessa osasin jopa puhua sille ilman mun emmätiijä-vastausta :D Tosin esitin sille aluksi ja se luuli että olin mennyt sinne näyttämään miten hyvin mulla menee, sen jälkeen suutuin sille ja ilmoitin ettei todellakaan mene hyvin. Sit puhuttiin paljon mutten enää muista tarkalleen mistä ja se lupas auttaa mua hankkimaan uuden lähetteen sinne. Ei oo eka kerta kun nään jotain tonkaltasia unia.
On vähän ikävä sitä. Tai ei mitenkään vähän. Haluisin takas mut en jaksa enkä uskalla ku sinne ei voi vaan mennä vaan pitäs hommaa kaikki lähetteet ja muut enkä tiedä saisinko ees samaa omahoitajaa takasin. Oon aika varma et se on siellä kyl töissä edelleen. Sen kanssa ois vaan sata kertaa helpompaa ku jonkun uuden, vaikken tiedäkkään mitä se muistaa ja on asiat tässä välissä aika paljon muuttunutki. Mut se on kuitenki tuttu ja turvallinen ja sille uskaltas vähintään kirjottaa asiat just niinku ne on vaikkei pystyiskään sanoo ääneen. En koskaan tainnu saada sitä suuttuun vaik ois sillä aihetta ollu. Oli siel kyl muutki työntekijät kivoja, olin kai kaikkien kanssa tekemisissä ainaki jonkun verran.
Mut sit samaan aikaan hävettäs ihan helvetisti mennä sinne takas, oon kyllä täst tainnu kirjottaa ennenkin. Ehkä se on tavallaan vähän kammotuski et ne kaikki siellä tuntee mut, kaikki tietäs etten oo ekaa kertaa siellä ja et en pärjännytkään yksin vaik olin siitä joskus niin varma. Luulen kyl et neki oli. Mut tuntuis et oon jotenki pettymys niille kaikille ku kusin asiat uusiks vaikka kaiken piti ol hyvin.
Ja ku tiiän et ne ei antais mun vaan olla ja lojua kotona kaikki päivät vaan ne haluis aktivoida mua vielä enemmän ku työkkärin ämmät. Ja ku oon niin huono sanoon ei jos ne ehdottaa jotain mihin en pystyis. Jos en suostuis kuntouttavaan tai mihinkään ni sit alkas tuleen ehdotuksii kaikista ryhmistä. Joo oon ollu useemmassa ja ne oli ihan ok ja monista sai jotain apuakin, kaks oli kyl vaan ihan puhdasta ajantappoo mut hetkittäin ihan kivaa. Mut se niihin lähteminen oli aina jotain niin kamalaa etten haluu sitä enää. Mut sit toisaalta ne vois auttaa mua niin et pystyis tekeen niit koirahierontoja, mut ei nekään pysty taikoon mulle mitään paikkaa mis niitä vois tehdä.
Liian vaikeeta. Pyöritelly vaan välil päässä sitä et ois kiva jos ois joku täysin ulkopuolinen kelle vois ees yrittää puhuu. Sellanen et tietäs et se kuunteleminen on sen työtä ja et se saa siitä palkkaa ja et se istuis siellä samassa paikassa joka tapauksessa ni ei tuntuis siltä et tuhlaa kenenkään aikaa. Ja ku niit ei oikeen pysty kuormittaan samal tavalla ku jotain tosi läheistä pystyis ni ei tarttis miettii samal tavalla et onks joku juttu liian rankkaa toisen korville tai mitään.
Ehkä pelottaa vähän seki et ainaki sillon ku ekan kerran menin polille ni olo pahentu aika nopsaan ku joutu oikeesti käsitteleen niit asioita mitkä vaivas. Ku nykyään en oikeestaan kauheesti käsittele vaan koitan vaan unohtaa ja siirtää ajatukset muualle. Joo ei pitemmän päälle kauheen toimivaa aina (joskus kyllä) mut tavallaan paljon helpompaa.
En tiiä. En jaksas miettii ja tää poliajatuski on ollu mun päässä jo kaaauan mut usein oon vaan miettimättä sitä sen enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti